Parikymppiseksi naamioitunut hiihtokeskusyrittäjä lähestyi mua suoralla kysymyksellä. Kiinnostaako kissahiihto?
Kissahiihto? Näytinkö mä oikeasti siltä, että mä saattaisin ostaa kissahiihtoa?
On meillä helikopterikin, jos kiinnostaa.
Ei kiitos. Koitan pitää vielä jonkinlaista profiilia yllä.
Toppiaseman terassi tarjosi vain hetkellistä lohtua. Täällä oli kuivaa, katsoi sitten viereistä pohjoisseinää tai lumipakkaa. Mulla oli kahdeksan euron olut kädessä ja parkkimonot jalassa. Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Liittyikö se siihen, että mulla oli autossa enemmän suksia kuin hakkuja? Vai siihen, että nukuin oikeasti mökissä, enkä sen pihalle parkkeeratussa pakettiautossa? Vai niihin kaikkiin erivärisiin bonuskortteihin, joita nykyään omistin?
En tiennyt, mutta yksi asia oli kirkkaampi kuin koskaan. Täältä keycardien ja optimististen ruotsalaisten keskeltä en fiksiäni löytäisi. Sitä varten mun piti lähteä taas ajamaan.
Edustimme vähemmistöä Norrbottenilaisen erämaajärven laidalla. Näytti siltä, että neljävuotiaillakin oli omat moottorikelkat ja kairat. Koko pohjois-Ruotsi oli menossa pimphlaamaan.
Ei, kyllä mekin tykätään porata jäähän reikiä. Ja tykätään kalastamisestakin, mutta ei samaan aikaan, capito?
En edes tiennyt, että Storalla voi paistaa aurinko. Tai nukkua makuupussi auki. Pitäisi varmaan alkaa harrastamaan asioita, kun on oikea kausi harrastaa niitä. Sen varaan olin nyt laskenutkin: täällä oli linja, jota oli turha toivoa edes näkevänsä parin viikon pakkasjakson jälkeen. Se tarvitsi vähän enemmän kypsymisaikaa.
 |
| (c)Mira |
Eiväthän muutkaan jääputoukset tietenkään ole ikuisia, mutta niiden rakenne nojautuu kuitenkin aina sitä kalliota vasten, johon ne ovat muodostuneet. Ja se kallio on pysyvä. Kun vesi jäätyy vapaasti ilmaan, pystyyn, tyhjyyden keskelle, niin sen väliaikaisuus jotenkin korostuu.
Mä olin nähnyt Pelarenin aiemmin ainoastaan pienenä verhona, ja siitä lähtevänä 50 metriä pitkänä vesisuihkuna. En ollut ikinä käynyt täällä tähän aikaan vuodesta kiipeämässä, vaan tästä oli jostain syystä muodostunut mulle enemmän alkukauden paikka. Storalla kun on yleensä hyvin kylmää hyvin aikaisin, ja yleensä tähän aikaan vuodesta muuallakin oli hyvä keli. Mutta ei, ei nyt. Koko pohjoiskalotin kokoinen matalapaine tuntui pyyhkivän rannikkoa Bergenistä Tromssaan, ja nyt täytyi tyytyä tähän.
Se ei ollut hirveästi, eikä mun mielestä edes kohtuullisesti, mutta kai se oli mun oma vika, jos en osannut nauttia pyyteettömästi pelkästä auringonpaisteesta ja hauskan pitämisestä. Tolpan kyljessä ei kuitenkaan tarvinnut kelata bonuskortteja, ja se olikin mulle ihan oikea paikka olla.
 |
| (c)Mira |
Mira, Borkafallet
Aslakki naatiskelee
Mira, Stora
Borkafjäll
Loppuun vielä pilarintynkää kotopuolesta: Sininen putous on aika megakuosissa tällä hetkellä.
2 kommenttia:
Jaa enpä tienny että Borkalla voi laskea muutaki kuin aaltopeltiä.
...ja lomanjälkeisiä päiviä, jolloin päiväbudjetti kotona mikrotasolla edustaa EU:n jäsenmaiden keskinäisessä vertailussa suhteellisesta köyhyydestä aiheutuvaa mortaliteettiä kasvattavaa malignia prognoosia.
- dumpster-dennis
Lähetä kommentti