14.11.2014

Pakettiauto parkkiruudussa

(c)Riku Lavia
Porasin viimeistä viidestä ablakovista. Pimeässä, niinkuin aina.

Se osui eka yrkällä. Tiesin, että se osuu, kuten kaikki yläpuolisetkin olivat osuneet. Mä en enää osaa olla osumatta. Mulla oli sitäpaitsi jo laskeutumis-lempinimikin. One-shot, kuten se bläkkärin härveli, jolla voi kohdentaa ruuvinsa ablakoviin. Mä osun aina.

Alaslaskeutuminen oli sujunut toistaiseksi yhtä luonnollisesti kuin ylösmeneminenkin. Meillä oli helvetin kiva päivä takana: uusi sijainti, uusi feissi, oletettavasti uusi ensinousu. Osasinhan tottakai nimittäin myös senkin - miettiä nämä olosuhteet, nämä mahdollisuudet ja halut - ja yksinkertaisesti sanottuna mä osasin hakata sitä jäätä. Kyllä mä tän pelin osaan näillä leveyksillä, etenkin jos en ammu tähtiin. Mä en osannut olla antamatta itselleni tunnustusta etenkin niiden ablakovien onnistumisista. Mä suorastaan koin tietynlaista ylpeyttä siitä - siitä, että mä osasin jotain niin hyvin.

Vittu, mitä sitten?

Mä osaan kohdentaa kaksi jääruuvia siten, että ne kohtaavat toisensa noin kymmenen sentin syvyydessä, ja osaan valita sen kohdan sen verran hyvin, että ne ovat toistaiseksi aina  pysyneet seinässä. Mä osaan myös halutessani valita ylösmenolinjani siten, että mä pääsen siitä ylös jos mitään yllättävää ei tapahdu. Mä osaan treenata tätä varten, mä osaan nukkua ulkona ja mä osaan säilyä hengissä pakkasessa. Mä osaan osan näistä asioista ehkä jopa paremmin kuin muut.

Se ajatus hiipi mun mieleeni väkisin, kun yritin alhaalla nauttia ystävieni tarjoamista läpsyistä ja onnellisista silmistä. Mitä mä oon tästä oikeasti saanut? Hyvän fyysisen kunnon ja velkaa? Holistisen persoonallisuuden ja kauniita kuvia? Menetettyjä mahdollisuuksia jossain muualla?

Oisko kannattanut tehdä jotain toisin, eikä vain keskittyä etsimään jotain nykyajan graalin maljaa jostain erämaiden ja itsensä kiihottamisen seasta?

(c)Riku Lavia
Mä en ole ollut missään nimessä jyrkkä tai absolutisti näiden asioiden kanssa. Oon aina pitänyt itseäni jossain määrin kompromisseihin taipuvaisena, mutta en mä silti voi olla miettimättä sitä, että ainut asia, missä mä oikeasti koen olevani hyvä, on jossain siellä ablakovien ja turffin hakkaamisen suunnalla. Sillä on aika vähän merkitystä tällä hetkellä, kun makaan sohvalla ja katselen tyhjenevää viinipulloa - ja mietin, että miksi mä asun vuokralla opiskelija-asunnossa. Pakettiautot, pitkät viikonloput ja erämaat on siistejä tasan niin kauan, kuin olet niissä kaikissa yhtäaikaa. Yksistään ne on vähän hyödyttömiä. Pakettiauto parkkiruudussa muistuttaa lähinnä veroista. Pitkä viikonloppu huonon kelin sattuessa tarkoittaa enää menetettyjä euroja. Erämaa 500 kilometrin päässä, eikä omien jalkojen alla lähinnä ärsyttää. Vähän kuten myös se taito porata ablakoveja. Sillä on merkitystä siellä, mutta ei missään muualla. Se on kädentaito, joka on yhtä helppoa ja yhtä hyödyllistä sun loppuelämän kannalta kuin runkkaaminen.

Hapoilla olevat pohkeet, nesteyttäminen, pakuun sammuminen - kuinka monta kertaa on tarpeeksi? Kuinka monta kertaa mä haluan, tai paremminkin joudun, miettimään sitä, että miten mun tai mun vaimon tekemät ratkaisut vaikuttavat sen todennäköisyyksiin loukkaantua, mahdollisesti jopa juuri nyt, tänään, tällä pitchillä? Vaikka musta tuntuu, että mä en tietyissä tilanteissa mitään muuta mietikään, niin mä näen aina sen mahdollisuuden - sen pienen epätodennäköisyyden, jonka statistiikan lait voivat muuttaa todennäköiseksi. Miksi kulmien takana kurkkii nykyään niin paljon mörköjä, kun täällä piti olla jotain kaunistakin?

Auringonlaskut, vuoret ja erämaat. Niihin tottuu. Sori, mutta siihen kaikkeen tottuu. Ja niissä on aspekteja, jotka eivät parane vanhetessaan. Se ilma ei olekaan enää niin raikasta, vaan se saa kitkerän sivumaun. Jotain mikä maistuu väistämättä paskalta. Ja ne vuoret. Ovatko ne enää edes kauniita, vai kasvoivatko ne ainoastaan petollisiksi?

Mä tiedän, että mä en tule löytämään sieltä ikinä mitään, mitä mä en olisi jo löytänyt. Mä voisin löytää, ja mä tiedän keinot siihen, mutta mä en tiedä, että pidänkö sitä järkevänä. 

(c)Riku Lavia

Nieraksen NE puolelle pääsee alkukaudesta tietä pitkin. Sitä ei pidetä kunnossa talvisin. Ammuimme mestoille aika jokerilla, ilman mitään sen kummempaa tietoa siitä, että onko siellä jotain kiivettävää. Riku oli kesäisellä kalareissullansa nähnyt jotain valuvaa.  Merkkasin karttaan täplillä suurinpiirtein putousten sijainnit. Kiipesimme toiseksi itäisimmällä. 


Lähestyminen tien lopusta noin 2h kyseiselle putoukselle. Sisältää hyvää boulderhoppingia.

 Kaikkein vasemmanpuoleisin liru herätti heti mun mielenkiinnon kun sain sen näkyviin. Ylempänä oleva kiipeilykuva on keskeltä tämän kuvan hentoa jääviirua. Kuvassa näkyy 2,5 pitchiä, joiden jälkeen kulma loiveni ison hyllyn kautta. Kokonaisuudessaan kiipesimme latvaan viisi täyttä pitchiä, joista osa lentävällä lähdöllä. Muut feissin putoukset (ei kuvassa) ovat oletettavasti samaa pituutta.


Ei vastarannallakaan paskalta näyttänyt



(c)Riku Lavia
 


(c)Riku Lavia
Sunnuntain suihkussa

 Icebreaker ahtojään kimpussa


(c)Riku Lavia

18 kommenttia:

Matts kirjoitti...

Tapsukka, sullahan alkaa kohta entryt kuullostamaan keski-iän kriisiltä! Ei muuta kuin hankkimaan jotain turhaa lääkkeeksi, kuten silikoni-implantit pakaroihin :D.

Matts kirjoitti...

Ja siis sulle, ei paremmalle puoliskolle. Seuraava askel kuosihommsissa kato!

tapsa kirjoitti...

aa no siis miralle oon jo luvannu silikonit 30-vee lahjaks (virossa). en tajunnu että äijillekin löytyy. oisin enemmän ehkä abseja ku pakaroita vailla, en halua laskijan persettä

Liisa kirjoitti...

Aivan mielettömän hienoja kuvia! Varsinkin toka ja toi neljänneks vika, mahtavia puikkoja, mut kyllä noiden muidenkin otosten rinnalla nää eteläisen Suomen mutarännit ja märkä sammal kalpenee. Syväluotaavaa pohdintaakin, hyvä että ees joku jaksaa jauhaa välillä noista muistakin fiiliksistä eikä pelkästään soita turpaa jatkuvasta lähettämisen riemusta.

Joona kirjoitti...

3. ja 4. viimeinen kuva ois ehdotonta taustakuvamateriaalia vähän isompana! Tosin tässä blogissa on useammassakin postauksessa yhtä nättejä kuvia.

Kärsimättömänä ootan että Etelä-Suomessakin säät alkais mennä pakkasen puolelle!

tapsa kirjoitti...

lavian uus putki on selkeästi jo haukkunut hintansa. ja liisa, voin luvata että tuskin jatkossakaan kannattaa lähetyksiä täältä ettiä

Anonyymi kirjoitti...

Kiipeilyssä just se on hienoa, että siinä ei ole mitään järkeä. Ja se on rauhoittavaa. Kaikessa muussa me yleensä luulemme, että on järkeä. Työ. Mietihän sitä. Raha. Harrastukset. Mitä järkeä niissä lopulta on? Muotilehdestä repäisty koti. Ha. YT-neuvottelut. Potkut. Pakit.
Sinullakin tulee vielä se päivä, jolloin se ablakovi ei osu ekalla. Hajoatko siihen? No et. Terveys ja hyvät kaverit on kuitenkin aika jees. Muusta ei kannata liikoja stressata tässä Suomen lintukodossa. :)

remu kirjoitti...

Just noiden "vittu mitä sitten" -fiilisten myötä lopetin kiipeilemisen vajaa vuosikymmen sitten. Aloin tehdä töitä, lapsia ja asuntovelkaa. Viime talvena boulderoin kerran jäätä. Aloin lukea kiipeilyblogeja. Enkä vieläkään tiedä mitä tekisin nyt.

Kiitos loistavasti kirjoitetuista teksteistä. Jos kirjoitat kirjan, ostan sen.

tapsa kirjoitti...

@anonyymi: terveys on hienoa, mutta senkin saa tehokkaammin, turvallisemmin ja halvemmalla aquaspinningistä;)

@remu: kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Motivoiko aquaspinning treenaamaan? No ei. Pieni pelko pitkästä rannarista motivoi tehokkaammin?

Lavia&Tapsa voisivat tosiaan tehdä kirjan, tai edes kalenterin isoilla kuvilla vuodelle 2016!

tapsa kirjoitti...

taitaa olla kalenterit vähän niinku menneen talven lumia, kiitos kuitenkin ehdotuksesta. rollomixed-kissanhiekkaa voidaan ehkä harkita. tai jotain tähän tyyliin

http://www.amazon.com/Accoutrements-Inflatable-Unicorn-Horn-Cats/dp/B00BPMMQDG

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun tää viimeisin postaus on näinkin valoisa, niin pakko vihdoin kehua; aivan mahtavia nää sun jutut!!

Mitään ymmärrä jääkiipeilystä saati mikstasta, mutta näitten juttujen kautta pääsee edes vähän kupletin juonesta kiinni. (Sentään kahlannut tässä reilun kuukauden sisään tän sun koko 6 vuotisen tuotannon läpi...)

Veikkaan, että vaikka siirtyisit aquaspinningin ihmeelliseen maailmaan, niin osaisit siitäkin kirjoittaa vähintään yhtä viihdyttävästi!

Lisää näitä!
Oon jo lupautunut kokeilemaan jääkiipeilyä tänä talvena...

Piri

tapsa kirjoitti...

hyvä piri! jäillä nähään.

Divergenssi kirjoitti...

Pirun hyvä kirjoitus, niinkuin sulla aina.
Itsellä on ollut laskuhommien kanssa hieman samansuuntaisia fiiliksiä.
Pitäisikö hommata uusi jännittävä harrastus? Postimerkkien keräily?
Lastenkasvatus?
Alkaa yrittäjäksi, ei olisi vapaa-ajan ongelmia?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Tapsa! Hienosti puettu. Oon paininut samojen kanssa. Muistetaan, että ruoho on aina vihreämpää toisella.

Vaihtelu kuitenkin virkistää, välillä voi tehdä muutakin. Ja palata sitten takaisin jos siltä tuntuu.

Rantamies

Sampsa kirjoitti...

Joku eksoottisempi reissu piristää kummasti. Joku sellanen missä on muutakin kuin nakuttelua.

Iranilaiset esim. pyyteli kovasti jäille. Niillä on siellä siis jäätäkin talvella.

tapsa kirjoitti...

hei kiitos kaikille kommenteista. sampsa, joo kyllä on juurikin näin. oon ollut aina aika rajoittuneesti kiinnostunut mistään muusta kuin siitä, mihin pääsee yhen päivän ajolla (osin kyhnyn takia, osin sen takia etten ole halunnut käyttää kiipeilypäiviä matkustamiseen, niin typerä ajatus kuin se nyt näin jälkikäteen onkin). pari reissua e-norjaan on avannut horisonttia kummasti - e-norja on mulle jo aika eksoottista. lisäksi tekee tosi hyvää kuupalle muutenkin käydä siellä etelän auringossa keskellä tätä kaamosta.

oon kyllä kuullut että muuallakin kuin norjassa on hyvää kiipeilyä, pitää varmaan laittaa harkintaan.

Lauha kirjoitti...

Jos kirjoittaisin vielä jonkinlaista tarinaa kiipeilyyn liittyen, kirjoittaisin todennäköisesti kahdenkymmenenkahdeksannen kerran "mikä idea kiipeilyssä on" tekstiä. Vaihtaisin vain sanajärjestystä ja pilkun paikkoja.

Tämä laji on itselleni jännä peikko. Se pelottaa ja vituttaa hulluna. Mutta syystä tai toisesta en pääse siitä eroon. Syytä jota en tiedä. En vaikka kuinka sitä pähkäilen.

Istun tällä hetkellä murokupin äärellä ja odotan jätkiä. Lähdetään kohta ajamaan Koroa kohti. Aiemmin olisin liekeissä ja pyörisin malttamattomana pakattujen kassien keskellä. Nyt en. Enkä edelleenkään tiedä miksi, mutta poiskaan en voinut jäädä.

Kiipeän niin kauan että löydän sen syyn miksi tästä ei pääse eroon. Ja sitten lopetan. Ehkä.

Ps. Nuo kuvat tosin on sellaisia helppoja lämmön nostajia..