5.3.2014

Syd-Norge pt.1: Lipton, Grøtenutbekken, Lærdal

(c)Samppa

Ajelimme jossain Trondheimin korkeudella, kun puhelimitse saapui tieto Rjukanin keleistä. If you plan to do Lipton, it is in very good condition.

Meillä oli takana vasta reilu tuhat kilsaa ajamista. Kelasimme, että ajetaan nyt sitten samantien vähän lisää, ja startataan reissu Rjukanista. Tiputellaan sitten pikkuhiljaa pohjoiseen. Liptonin kondis oli ollut kahdella edellisellä visiitillä huono, ellei surkea, ja jos jotain on jäänyt vuosien varrella kaaliin, niin se on hyvien olosuhteiden hyödyntäminen. Varman kuuloinen tikki kuulosti houkuttelevalta.


50 tuntia Rovaniemeltä lähtemisen jälkeen olimme Liptonin alla räkkäämässä. Fuck yeah, mäkihän näytti täysin erilaiselta millaisena olin sen tottunut näkemään - siinä oli jäätä, ja sitä oli paljon. Tiesin että se on in the bag ennenkuin kumpikaan oli lyönyt iskuakaan. KPS:n tuloksena Samppa pääsi ekalle pitchille verryttelemään ajosta hieman kankeita lihaksiaan.


Lipponen, oli se sitten missä kunnossa tahansa, on jokatapauksessa klassikko isolla C:llä. Esteettinen ja historiallinen linja, joka oli hienoa päästä kiipeämään. Reitti tunnetaan laadukkaana kansainvälisestikin, ja sen todistivat meidän perässämme tulleet italialainen ja ranskalainen köysistö. Bella, bella!


Lipposen läskit muodot

(c)Samppa

(c)Samppa

Lipposen kiivettyämme totesimme, että Rjukan sai siltä erää riittää. Norjassa on liikaa hyviä putouksia odottamassa, ja olimme saaneet niin hyvän ajodraivin päälle että piti päästä taas tien päälle. Lähdimme samana iltana kohti Hemsedalia, jotta pääsisimme jo seuraavana päivänä uuden klassikon kimppuun.

(c)Samppa
Ajokelissä oli välillä toivomisen varaa


Grøtenutbekken on Hemsedalin kylän yläpuolella oleva klassinen 250 metrinen vitonen, joka viime kevään reissulla oli jo liikaa auringon polttama. Nyt olimme fiksuina miehinä kuitenkin viikkoa aikaisemmassa liikenteessä, ja putous näytti edelleen hyväkuntoiselta.

(c)Samppa
Pälyt päässä jääkiipeilyä, jotain aika eksklusiivista meille periferian asukeille

(c)Samppa
Kruksipitchi oli upea täyspitkä pystypätkä



Uujeah, lähetään kahville


Vastapäisellä törmällä näkyi isossa leikkauksessa meidän viime keväänä kiipeämä Sons of Anarchy

(c)Samppa
In the bag, lähetään gedouttiin täältä

Reissumiehiä alkoi tie viemään taas eteenpäin. Seuraavana kohteena oli rannikon maaginen Lærdal, joka Årdalin kanssa hostaa joitakin maailman kuumimmista jääkiipeilykohteista, kuten tarunomaisen Vettisfossenin. Viime keväänä kuumotelleet pitkät kutoset olivat pyörineet mielessä melkein vuoden, ja hiitti oli hyvä. Jonkinasteinen shokki kuitenkin odotti meitä perillä.


Ja se oli ennenkaikkea lämpöshokki. Vettikselle on vajaan parin tunnin haikki, ja vastaan kävelevien koiranulkoiluttajien asuvalinnoista pystyi päättelemään jotain vallitsevista jääkiipeilyolosuhteista. Repuissa olikin hakkujen sijaan kakkoskaljat ja jalassa lenkkarit.

Jos jonkun yleissivistyksessä on tämä putouksen mentävä aukko, niin kerrataan perusasiat: vesi tippuu 275 metriä vapaasti, ja sitä tippuu paljon. Kyse ei ole pelkästään putouksen korkeudesta ja jyrkkyydestä, kyse on myös sen virtaaman aggressiivisuudesta. Silloin kun se jäätyy siinä määrin kuin se jäätyy, se tarkoittaa jotain noin kuusplussan jäätä. Kuinka se konvertoituu fontsuskaalalla? No se ei lapsukaiset kuulkaa konvertoidu. Liptonin kaltaiset mäet on minigolfia näiden rinnalla.

Mä en silti pystynyt olemaan kovin pettynyt Vettiksen osin odotetustakin kondiksesta. Vettis on yksi siisteimmistä kiipeilyyn liittyvistä asioista, jonka oon ikinä nähnyt. Mulla ei riitä superlatiiveja kuvailemaan sitä putousta, ja sitä miten se mielikuvitusta ruokkii. Millään Suomesta löytyvällä kiipeilyllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Mikään Suomessa, tai missään muussakaan pohjoismaassa, ei tarjoa sille yhteistä rajapintaa. Siis Norjaa lukuunottamatta tietenkin. Se on jotain niin villiä ja rajua luonnonvoimaa, että se ei valokuviin eikä teksteihin oikein tahdo taipua. Se on once in a lifetime -tyylinen putous, jos sille joskus tulee mahdollisuus.

Siis jos tulee. Musta tuntuu, että siitä, että tajuaa siihen ehkä pystyvänsä, ja ennenkaikkea haluavansa, on itseasiassa vielä aika pitkä matka siihen, että siihen saa edes mahdollisuuden. Keli-ikkunat on lyhyitä: ei puhuta oikeista kuukaisista - puhutaan oikeista viikoista, ehkä jopa päivistä - ja kaikkina vuosina sitä ei tule ollenkaan. Tänä talvena ei ilmeisesti ole ikkunaa ollut, ainakaan yhden semilokaalin mukaan. Mankinen ja Backström - big up vaan teille.

No, anyhow, kuuntelimme amfissa parin minuutin välein tapahtuvaa jääpommitusta aikamme, ja nostimme taas kytkintä.


Tässä ei ole muuten milliäkään lunta

(c)Samppa
Adjö, vi ses igen


Scouttailureissuilla voi vastustaa myös muista kuin keleistä johtuen - kulman takana olevalla Kjørlifossenilla oli onnettomuus pari viikkoa sitten - oisko isäntä lyönyt portin kiinni sen jälkeen? Tie ainakin oli kuosissa.

Lærdalissa ja Årdalissa oli muitakin viime keväältä jääneitä kohteita mielessä, mutta päivisin yli +10C kelit jättivät meidät vähän kylmäksi. Emme löytäneet päivän scouttauksen tuloksena kuin yhden järkevän kohteen, ja sekin löytyi Statoilin "takapihalta":

(c)Samppa
Silmämääräisesti kelasimme putouksen olevan parisataametrinen, ja syvän näköinen kanjoni suojasi sitä hyvin auringolta. Lähestyminen näytti tietenkin lyhyeltä. 

(c)Samppa
(c)Samppa

Vois olla helpompaa jos ois vähän pakkasta ... 


Pientä hakemista reitin kanssa


Nyt löyty oikea rööri


Samppa kuvan alalaidassa antamassa mittakaavaa. Ympärillä parisataametrisiä nelosia ja vitosia

Kanjoniin ja putouksen alle päästyämme kiinnostus poistumista kohtaan kasvoi. Olimme rappeloineet täyden kp:n nihkeän näköistä seinämää alas, ja ylös- ja poisvievän putouksen degeneraatio oli alituista. Vettä virtasi, ja paloja tuli alas. Otimme seiffeimmän näköisen linjan pienemmän virtaaman alta, ja ilman yläpuolella roikkuvia kattokruunuja.









Kiipesimme vajaat parisataa metriä hyvää, jyrkkää ja mielenkiintoista jäätä, ja toppasimme suoraan tielle.


Parisataa korkkaria on yllättävän paljon kävelemistä serpentiiniä pitkin. P.S. Ei kannata edes yrittää liftata Laerdalissa

Lær- ja Årdalin jälkeen suuntasimme edelleen pohjoiseen. Välietappina, jossain miljoonannen tunnelin, lautan ja vuonon välillä, pysähdyimme Sogndaleniin pienelle randolle. Sogndalenissa on kuulemma Norjan parasta treerideä. No siis mikä ettei, ei ollut kyse todellakaan mistään makkaratikkupusikosta.


På tur med Sigrid & Toke

(c)Samppa
(c)Samppa

Tusen tack för suihku! Se olikin ainut suihku kahteen viikkoon.

Suihkusta ja pujottelusta freesaantuneina ajoimme seuraavaksi Sunndaleniin. Siitä lisää myöhemmin!

Only gay in the village??

0 kommenttia: