19.1.2014

Sisäpuolella



Sullahan oli kivaa. Sä pääsit tekemään sitä mistä sä tykkäät - kiipeemään, laskemaan, ja nukkumaan autossa. Mitä sä valitat?

Kolmannet Mariestadit oli tyhjiä. Tuijotin lasia ja toivoin, että mun pää olisi ollut yhtä tyhjä  - tyhjä ajatuksista. Tyhjä, kuten se olisi sen jälkeen, jos me olisi kiivetty jotain.

Baarin toisessa nurkassa ruotsalaiset valitti jotain Suomelle hävittyä lätkämatsia. Me oltiin baarin ainoat suomalaiset, mutta meitä ei ois voinut vähemmän kiinnostaa. Meitä kiinnosti se, mikä meni väärin. Se, että miksi me tiedettiin jo silloin, miltä meistä tuntuu vuorokauden kuluttua, kun me astutaan kotiovesta sisään ja mietitään mennyttä viikkoa. Meille tulisi ihan helvetillinen morkkis, ja se ei tulisi Mariestadeista, eikä edes siitä 300 kruunun sisäänpääsymaksusta, vaan se tulisi saamattomuudesta.

Ei oo kyse siitä etteikö me osattaisi. Tai tajuttaisi. Mutta fokus puuttuu.

Me tarvitaan selkeämpiä tavoitteita. Jotain millä tän voi estää. Me ei lähetty Ibizan lomalle, eihän?

Kelasin niitä reittejä, joita oli kiivetty, ja rännejä joita oli laskettu. Ne näytti kuvissa ihan siisteiltä, ja joku varmaan voisi luulla vaikeiksikin. Kumpikin oli ainakin pari kertaa hapoilla, jos ei muualta niin ainakin reisistä, ja kummallakin oli varmaan jossain vähän edes joku juttu jännittänytkin. Oli ollut ohutta halkeamaa, ohutta jäätä, paskaa kiveä, jäistä ränniä, jossain määrin sekavia uudenvuodenjuhlia, pitkää putousta, lyhyttä putousta, pultattuja hänkkejä - mutta niillä ei ollut enää paskankaan väliä. Se kaikki meni mukavuusalueella. Ja kaiken lisäksi väärässä laidassa mukavuusaluetta. Kumpikaan ei laittanut itseään likoon. 

Ketä helvettiä kiinnostaa ne reitit joita me kiivettiin? Entä ne yrkät joita me annettiin? Voiko niitä edes yrkiksi sanoa, eihän me käytännössä noustu autosta edes ulos? 

Tiesin ainakin kaksi tyyppiä, joita ei todellakaan kiinnostanut. Toinen istui mun vieressä, toinen istui mun tuopin ja baarijakkaran välissä.

Siihen analogiaan olisi helppo tuudittautua, jonka mukaan jääkiipeilyllä on enemmän yhteistä surffauksen kuin sporttikiipeilyn kanssa. You know, putouksia on yhtä paljon kuin aaltoja meressä, ja ne kaikki on erilaisia - ja sä voit vaan vedellä niitä menemään ja etsiä jotain mitä nyt sitten ikinä luuletkin olevasi vailla. 

Se on ajatuksena mua miellyttävä, mutta siinä on ongelmansa. Mä oon kyllä sitä mieltä, että jääkiipeilyn luonne on paljon enemmän kuin jotain, minkä voi kvantifioida scorecardiin. Mä oon myös sitä mieltä, että se on niin olosuhderiippuvaista, että ikinä ei tiedä millaista kyytiä oikeastaan saa - mutta ongelma olikin nyt juuri siinä. Me ei saatu sitä kyytiä mitä me haettiin, ja ennenkaikkea, mä tiesin nyt entistä selkeämmin, että mä en ollut ikinä ajanut isoa aaltoa, täydellisestä puhumattakaan. Sitäpaitsi, mistä helvetistä mä oisin ylipäätään tietänyt mitä yhteistä jääkiipeilyllä ja surffauksella on, koska mä en ollut ikinä surffannut? Se vaan luki jossain mainoksessa ja jäin mun päähän juuri siten, kuin sen kelannut copywritteri halusikin.

Ollaanko me sun mielestä konservatiivisia vuorilla liikkujia? Eikö me osata olla tarpeeksi itsekkäitä? Mikä vittu tässä meni pieleen?

Ootsä miettinyt sun draivin suhdetta sun tai muiden hyvinvointiin? 

Mikään määrä meidän morkkiksesta syntyvää motivaatiota ei tuu helpottamaan tätä oloa. Se olisi tarvittu viikko sitten, eikä nyt, kun on takaisin arjessa, töissä ja näillä helvetin tuntureilla eikä vuorilla. Maksamattomat laskut ei enää valvota öisin, nyt ne on kiipeämättömät reitit. Ja ne olosuhteet jotka paranee, ja paranee. Silloin kun me ei olla siellä.


(c)Samppa
Oppdal: Aaltoja?

(c)Samppa
Ainakin pieniä. Mutta ei vaahtopäitä

(c)Samppa
Mä haluan ton

(c)Samppa
Mutta sain tän

(c)Samppa
Miksei meillä ole tossuja mukana?


Ei se haittaa


Kiivetään thiniä pulteilla


Ja vähän öylättiäkin




Ei kärsi enää hirveesti lämmetä ... 

(c)Samppa
Hiuslakkaa, anyone?

(c)Samppa
No kai se pitää pärjätä ilman

(c)Samppa
Edes kerran elämässäni mäkin löysin mukavan paikan varmistaa


Stimmungin nostatusta: Katottiin uus Conan Barbaari Sampan multimediateatterissa

(c)Samppa
Kongsvollfossen, 70-luvulla tää oli iso aalto



(c)Samppa
(c)Samppa

500 korkkaria öylättiä ja 2 tuntia, mutta siinä oli kiipeilyä hyvin vähän


Let's go skiing

(c)Samppa
Päivän vaarallisin vaihe


Lumi ei ollut ihan vastasatanutta

(c)Samppa
Kilsa alempana +10C, nappaspaita kelit

(c)Samppa
Skraaaaps




Kittelfjällissä oli sentään talvi


Samuli rännittää

(c)Samppa
Tapsukka rännittää

(c)Samppa
(c)Samppa
Boom.


9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pohdintaa. Minä jouduin eilen vastatusten hieman toisenlaisen mutta samansuuntaisen kysymyksen kanssa, kun tuli tontti vastaan kauden ekana jääkiipeilypäivänä ja sitten mentiin lanssilla Kouvolaan ja magneettikuviin, joista en muista mitään. Mut on siis elämäni ekan kerran magneettikuvattu, mutta kokemus meni ohi! Muistikuvat alkavat selkeytyä vasta Lost Highway-henkisellä lanssikyydillä Kouvolasta Helsinkiin, jossa meni vielä yö tarkkailussa. Nyt on enää polvi vähän kipeä. Reitti oli tuttu ja moneen kertaan kiivetty, mutta ehkä ihan näin kauden alkuun ja vallinneissa olosuhteissa odottamattoman vaikea.

Kysymys, jota jäin miettimään, on suurinpiirtein tämä: olinko asettanut itseni reitin yläpuolelle, kuvittelinko kiipeäväni sen näytöstyyliin, vedinkö ylimielisyyttäni vähän huolimattomasti? Mun piti olla se meidän autokunnan terävin tykki, joka hoitaa liidihommat samalla muiden haparoinnille viisastellen.

Sitten tuli karma ja kolhaisi.

Kyllä mulla kävi yön aikana mielessä lopettaminenkin: onko jääkiipeilyssä yhtään mitään järkeä? Varsinkin jos sitä harrastaa lähes pelkästään jääkiipeilyn itsensä, eikä vuorikiipeilyharjoittelun vuoksi. Mutta tähän pätee vanha viisaus: ei elämää voi elää laatikossa.

Mulla kävi tsägää ja oli hyvät kaverit messissä, jotka hoiti lanssimiehet paikalle ja tiedotti läheisiä. Ja loppujen lopuksi koen viisastuneeni ihan helvetisti verrattuna siihen, jos olisin saanut sen ekan ruuvin sisään ennenkuin paketti rupesi hajoamaan ja hakut singahtelemaan irti jäästä. Sitten se olis ollut vaan yksi rimaa hipoen kiivetty putous muiden joukossa, pönkittämässä oman haavoittumattomuuden illuusiota.

T: Ossi

tapsa kirjoitti...

Ossi goddang varovaisemmin! Vaikuttaa siltä että pääsit onneksi aika vähällä, mitä nyt vähän sieluun kolhuja? varsinkin jos suhteuttaa siihen, että AAJ:n raportteja lukemalla voi todeta että aika monia luita murtuu ihmisillä vuosittain käsittämättömän alhaalta pudotessa kun ne "jääboulderoi" tms tekee poikkaria alle metrin korkeudella ja pannuttaa siitä nilkan ja säären poikki.

ps magneetissa on pääasiallisesti tylsää, paitsi sitten kun alkaa kutittaa jostain. sitten se on helvettiä

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä tossa aika vähällä selvisi ja kokemuksia karttui, joskin yhteiskunnan rahalla.

Kaverilla oli reilun viiden minuutin video siitä kun odottavat sairaankuljetusta ja kyselevät multa kaikenlaista. Sitä oli melko mielenkiintoista katsella jälkikäteen ja muutenkin aivotärähdys on pohjimmiltaan aika kiinnostava tila. Tai sanotaan pikemminkin niin, että aivot on aika mielenkiintoinen elin, joiden todellinen luonne ja potentiaali paljastuu vasta ääritilanteissa.

T: Ossi

tapsa kirjoitti...

pikaista paranemista pään suhteen! toivottavasti näjemmä maaliskuussa korolla.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Tapsa käyny mielessä sellanen vaihtoehto, että sä oot jo sillä tasolla tossa hommassa, että niille 99%:lle jäätä kiipeevistä tyypeistä olevat isot allot vaan on sulle pikku maininkeja ja pitää sut siellä mukavuusalueen "väärässä" reunassa. Niitä sulle isoja aaltoja vaan tulee pirun harvoin vastaan. Esimerkkinä toi thin ice pulteilla. Mulle mikä tahansa thin ice on iso aalto, säkin niistä vissiin tykkäät, mutta pultit pilaa jutun.
Ja Ossille paranemisia.

Pekka

tapsa kirjoitti...

kyllä pekka tekemistä riittää, ja siks ransitti kulkee!:)

Anonyymi kirjoitti...

Riittää, riittää. Mut jos Itämerellä merkitsevä aallonkorkeus on 1m, voi yksittäinen aalto olla jopa 2 metriä. Tällainen kaksimetrinen iso aalto luonnollisesti esiintyy useammin kuin 4 metrisessä merkitsevässä aallonkorkeudessa satunnaisesti esiintyvä iso seitsemän metrinen aalto.
Ja tietty vielä: Mikäs se semmonen harrastus on, joka ei välillä vituttais?

Pekka

Anonyymi kirjoitti...

ho, kivoja kuvia hienoista paikoista. Mut kun joskus ei nappaa, niin ei nappaa? Joskus se "komitmentti" on vaan niin vähissä, et ei vaan viitti lähteä isoille reiteille, vaikka ne ois kondiksessa (vaikka nyt ei tainnut olla?). ?

Mutta näillä jäbillä on ollut vähän erilainen reissun loppu:
http://lacemine29.blogspot.fi/2014/01/catchup.html

tapsa kirjoitti...

tarkoitit varmaan tätä?
http://lacemine29.blogspot.fi/2014/01/reckoning.html

hyvä stoori.

katoin aluks tuon videon ja mietin, että helvetin hyvännäköstä ajelumaastoa mutta nyt en kyllä oikeen tajunnut.