26.9.2013

Ersfjordtraversen


Ersfjordtraversen on Kvaloyan klassikkoreiteistä se muita hieman pidempi. Manuaalin mukaan pituutta on 15-20 kilometriä ja greidiä kolmosesta neloseen. Reitti lähtee saaren toiselta laidalta ja päättyy toiselle. Sopivan kuuloista hommaa siis yhdelle olkapäävammaiselle, yhdelle nilkkavammaiselle, yhdelle sormivammaiselle ja yhdelle akillesjännevammaiselle.

Edellisen kerran toukokuussa olin kuullut yhden norjalaisen suusta sanat "it's longer than it seems". En epäillyt yhtään, olin nimittäin Baugenin majalla tavannut kerran aiemminkin tyttöporukan, jotka olivat olleet reitillä jo yhden yön ennen majalle saapumista. Ja maja nyt kuitenkin on jo viimeisen kolmanneksen alussa. 

Mutta sitten on tietenkin se toinen ääripää. Reitillä on tänä kesänä juostu aika vauhdilla, ja hevosmiesten uutistoimiston mukaan Kilian Jornetin kuuden tunnin aikakin on jo rikottu. Alkuperäinen 11 tunnin ennätysaika kesti kuitenkin vuosikymmeniä, ja topon ohjeistus kertoo varaamaan aikaa "significantly longer".

Meillähän nyt oli sinänsä mukava tilanne, että porukan paljoudesta, vammaisuudesta ja päivän lyhyydestä johtuen meidän ei edes tarvinnut haaveilla mistään speed ascentista. Tavoitteeksi otettiin mennä ekana päivänä majalle, ja tokana päivänä päästä takaisin ihmisten ilmoille sekä onnistua säätämään joku takaisin autolle Rekvikiin. Särkymävaraakin oli päivä.



(c)Riku Lavia

Reitti lähtee saaren länsilaidalta Rekvikin kylästä, ja nousee ensiksi Skamtindenin (894m) päälle. Skamtindeniltä avautuu näkymä varsinaiselle työmaalle:


Maisema lyö jossain määrin luun kurkkuun, sillä kuvan keskellä horisontissa näkyvä korkea tolppa Storstolpan (974m) on vasta reitin ensimmäisen neljänneksen sisällä. Onneksi laskin sen vasta äsken kartasta, enkä perjantaina reitillä.







Kova tuuli piti ajoittain huolen siitä, että päätös ottaa köydet mukaan ei harmittanut ketään



(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
 Storstolpanin lähestyessä tavoitimme kuvan keskellä näkyvät norjalaiset

(c)Riku Lavia
Storstolpan kaikessa komeudessaan osoitti taas sen, että vastapalloon kaikki yleensä näyttää jyrkältä ja vaikealta. Tolpan halkaiseva ränni oli kuitenkin valitettavan irtonainen ja seitsemällä hengellä luonnollisesti vähän ahdas.

(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia


Storstolpanin juurella pidimme pienen mehuhetken ruuhkan rauhoittumista odotellessa



Sitten sitä vähemmän teknistä maastoa jossain Store Hollendarenin (1017m) hujakoilla, Mira kuvan keskellä 


(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
Hollendarenin jälkeinen jäätikkö tuntui upean pehmeältä jalkojen alla kaiken sen kivikon jälkeen

(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia

Miran nilkan ehostus


Pikkuhiljaa tutut maisemat Zappfetoppenin ja Baugenin muodossa alkoivat näkyä - oikealta kaartava harjanne ei vaan todellakaan näyttänyt siltä, että tässä oltaisiin vielä lähelläkään Baugenin majaa. Tämän position jälkeen siis vielä ennen majaa mm. Brattbergtinden (775m), Melketinden (895m), Styrmannstinden (995m) ja Vågstinden (795m).


Tuulinen meno jatkui harjalla, tästä eteenpäin mentiinkin sitten seitsemän porukassa välillä rappeleita jakaen, välillä toisten reitinlukuvirheistä oppien




(c)Riku Lavia
Baugen takana, edessä vasemmalla viimeinen mäki ennen majaa (Vågstind). Otsalamppuhommiksi meni yllättäen tälläkin kertaa. Pimeässä skrämblääminen ja semisooloaminen tuntui väsyneenä itseasiassa ihan kivalta - korkeus ei pääse hiipimään korvien väliin kun alas ei näe.

(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
Tromso by night

Seuraava päivä lähti käyntiin Zappfetoppenilla (1016m) :
(c)Riku Lavia
Kiipesimme Zappfelle helpointa kesäreittiä pitkin, koska halusimme välttää oletettavasti nopeamman mutta massiivisesti irtonaisemman Lanternarännanin. Röörien välttelyn tärkeydestä useammalla tyypillä saatiin viikonlopun aikana parikin muistutusta, jotka saivat miettimään lähinnä sitä, että eikö tässä ikinä opi. Gå på rygg, det är trygg ...


Zappfelta meno jatkui ylös Blåmannenille (1044m) länsiharjaa pitkin (vas)


(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
 

 Riku Blåmannenin topissa

 Mira ja Make topissa, siinä viimeisessä topissa

 Sen jälkeen alkoikin sopivasti sataa


Meidän alkuperäinen plani laittaa Mira liftaamaan Rekvikiin autonhakua varten jäi onneksi käyttämättä, koska reitillä samaan aikaan olleet norskit tarjosivat kyydin (tusen tack!). Se oli ihan hyvä, koska myöhemmin paljastui että Rekvikissä asuu vain kaksi ihmistä.


Illalla Lyngenin karavaaniparkissa: hyviä sipulinpilkkomiskuvia tarvitaan aina


Sekä hyviä letunpaistokuvia.

Ersfjordtraversen on upea reitti. Se on tosiaan myös pitkä. 15 kilometriä tulee pelkästään kartan ruuduista laskemalla. Kuinka paljon sitä todellista matkaa sitten tulee harjanteella häröillessä, sillä on aika vähän mitään sen kanssa tekemistä että sitä vertaisi vaikka polulla kulkemiseen. Korkeuserometrejä tulee lähteestä riippuen noin reilu 2000 metriä, mutta se on yhtä laskennallista kuin ne pituuskilometritkin. Purin Suunnosta lukemat ulos, joka otti korkeuden 30 sekunnin intervalleilla. Tulos oli 3885 metriä - siis ylös - mutta kun nyt ei ole sukset matkassa, niin se tullaan samalla tavalla myös alas. Ero selittyy sillä, että harjanne on "melko" sahalaitanen, ja pieniä kymmenen metrin korkeuseroja tulee kokoajan.

Nyt kun reitti on tuttu, olisi periaatteessa pienempi kynnys lähteä kokeilemaan sitä kevyemmällä ja nopeammalla taktiikalla. Monista rappeleista tajusi vasta ne tehtyään, miten ne olisi pystynyt kiertämään, ja reitinlukuvirheitä ei tulisi enää ylöspäin mennessä. Mutta nilkan narinasta päätellen tässä saa nyt keskittyä onneksi johonkin muuhun, ja mielenkiintoisempana pitäisin ehkä vaikka talvinousua, kun toi kivikossa juokseminen ei nyt kuitenkaan sen mun vahvin laji ole.