9.6.2013

Fitness, sisäkiipeily ja Pohjois-Suomi




Mitä kevyemmät vehkeet, sitä läskimpi jätkä, niinhän sitä sanotaan.

Bläkkärin kevyiden sulkkarien ja 100 grammaisten takkien myötä mä en ainakaan ole laihtunut, vaikken miltään himobulkkaajalta vielä ehkä näytäkään - mutten toisaalta kyllä siltä parikymppiseltä muikunruodoltakaan, mikä vielä joskus viime vuosikymmenellä saattoi kieltäytyä iltabissestä projektit mielessä. Oli miten oli, greideihin ne tapakset ja sangriat vaikuttaa tällä tasolla korkeintaan plussan verran, ja ehkä sen ukkoontumisen huomaa sitten juuri siitä, että on alkanut tietyistä asioista kelata että not-worth-it.

Kaiken tän pekonirasvan ja marmelaadin täyttämän kulutusjuhlan keskellä onkin huolestuttavaa kuulla, että jengi vetää parhaillaan Jannusen keivillä kuulemma jotain palautusjuomia ja aloittelijat treenaa systemaattisesti. Mitä helvettiä? Silloin kun mä aloitin, hapot lähti forkuista röökillä ja kovilla kiipeilijöillä ei ollut kypärää. Jos halus kehittyä, piti kiivetä joka päivä ulkona ja kuunnella Kingston Wallia. Kyllä silloinkin treenattiin, mutta ei kesällä. Systemaattisella treenauksella nopeammin seiskan kiipeilijäksi? Älkää uskoko niitä. Ne sanoo myös, ettei 8a:ta voi kiivetä sukat jalassa, ja sekin on täyttä paskaa.

Sitäpaitsi, tässä on nyt kohta kymmenen vuotta kuunneltu huolestuneita jurinoita siitä, että mitä tapahtuu kun ne tuhannet ja tuhannet sisäkiipeilijät siirtyy sieltä värilapuilla merkattujen reittien luota ulkokallioille. Kävin viikonloppuna tarkastamassa tilanteen Havukalliolla, ja odotin tietenkin näkeväni laumoittain nuoria fitnessin hiomia naisvartaloita, siemailemassa jotain rehupirtelöitä tai muuta superfoodia Ee-männän alla. Vähintään samalla innolla odotin näkeväni kyseisen halkeaman supistelevan kauhusta, jos joku niistä ohjelmallisen harjoittelun ihmeistä lopulta vaivautuisi niinkin helpolle reitille yrkkäänsä antamaan. Paskan marjat, kallio kaikui tyhjyyttään ennenkuin sinne saapui sitten, yllätys yllätys, samoja karvanaamoja joita olin nähnyt siellä viime vuosikymmenen alussa. 

No, jos sieltä bodypumpin ja spinningin välistä nyt sitten kuitenkin löytyy sitä joutoaikaa ulkokiipeilylle laittaa, niin voin pikku vinkkinä antaa että ruuhkan välttämiseksi ottakaa yöjuna tänne sääskien keskelle, ja tulkaa tänne työstämään. Täällä saattais pieni paine aiheuttaa positiivisiakin asioita, esimerkiksi sitä että projektit kiipeäisi edes joku, kun ei ite niitä päästä. Allaoleva keskustelu on täyttä totta, eikä edes kovin paljoa vääristelty:

- "Hei (nimi muutettu), toi kallion komein linja, sehän on sun projekti?"

- "Joo on, kuinka niin?"

- "Mites, näin niinku pikku vitsillä sanoen, niin etkös sä aloittanut työstää sitä jo viime vuosikymmenellä?"

- "No ei nyt sentään!" (ei tajua, että viime vuosikymmenellä tarkoitetaan jo 2000-lukua, eikä 1990-lukua)

- "Niin siis mä en tarkoittanut 90-lukua ..."

- "No katos vaan, aivan. Eli joo, aloitin. Oliko muita kysymyksiä?"

Toiselta kantilta katsoen tää on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tästä paikasta tekee arvokkaan. Oli kyseinen linja sitten työstössä vuoden tai 10 vuotta, ei sillä ole mulle niin väliä. Mulla on nimittäin vieressä ihan yhtä vanha projekti, jonka eteneminen ei ole yhtään sen taatumpaa kuin viereisenkään. Meidän onni on se, ettei 200 kilometrin säteeltä löydy niitä oikein ja fiksusti treenanneita kiipeilijöitä (Ouluun on nimittäin 230km).

Aikanaanhan molemmissa linjoissa on roikkunut ekassa pultissa narunpätkä varauksen merkiksi, ja välillä molemmat on tainnut olla ilmankin. No nyt laitoin omaan linjaani sen taas paikoilleen. En ehkä siksi, että se merkkaisi sitä enää niinkään "varatuksi" (tiedän ettei sinne kukaan mene vaikka pyytäisin), vaan enemmän ehkä muistuttamaan mua itseäni siitä, että nyt olisi taas kausi, kun tässä on jotain saumaa tehdä muutakin kuin vetää jatkoista.

Ja outoa se taas on juurikin siksi, että tän piti olla juuri se kausi, jolta ei voi mitään odottaa. Talvikaudella ei ollut todellakaan mitään struktuuria, ei progressiota eikä ainakaan superkompensaatiota, en yksinkertaisesti kerennyt "treenaamaan" koska olin niin paljon jäällä tai mäessä (varmaan parempi etten töitä syytä). Mutta jotain muuta on ollut: ehjät nivelet, ilo liikkua ja kannustava seura. Oon hukannut ne kaikki aikanaan, erilaisten projektien kimpussa. Ehkä olis aika koittaa uusilla metodeilla, koska oon tänä keväänä pystynyt tekemään muuveja joihin en aiemmin ole pystynyt.

Ja jos joku nyt luulee, että pidän systemaattista harjoittelua ja urheilujuomien nauttimista turhana, niin behold. Kolmikymppisenä sitä on valitettavasti saanut huomata ettei sitä taivu samalla tavalla enää paskallekaan ilman treenaamista. 

Ja se asia mistä mä oikeasti olen huolissani, se ei ole kuitenkaan se, että mitä tapahtuu mun projekteille kun sisäkiipeilijät keksii kiivetä ulkona. Mun huoli on se, että mitä jos ne ei ikinä  itseasiassa keksikään alkaa kiivetä ulkona? Mitä jos ne hukkuu sinne peruskuntokausien ja värimerkattujen reittien keskelle, sisä-8a:ta tavoitellen? Mitä jos ne ei ikinä tajua maistaa sitä, kuinka makealta elämä ulkona, vuorista puhumattakaan maistuu?

Se on iso menetys, vaikkei sitä tietäisi menettäneensäkään. Ja maailmasta löytyy ruuhkattomia paikkoja kaikille halukkaille.


(c)Riku Lavia
Tässä yksi niistä: Grotfjord, Kvaloya.

(c)Riku Lavia
Kolmelta aamuyöllä haikkaamassa majalle, midnight sun.


Gorak ready to rumble. Taustalla vanha tuttumme ja tylyttäjämme, Baugen.

(c)Riku Lavia
Parin tunnin torkkujen jälkeen oli pakko lähteä liikkeelle kirkkaaseen keliin. Alexis (250m, 6+).

(c)Riku Lavia

(c)Riku Lavia
Oh yes I'm diggin it



Gorak Baugenin exit-crackin päällä. Suurin osa Sydveggenin reiteistä toppaa tämän yhden ja ainoan halkeaman kautta, enkä pysty enää muistamaan kuinka monta kertaa oon kiivennyt tai kakkostellut sen. Se on silti aina yhtä hyvä, ehkä suorastaan jopa parantunut vuosien saatossa.

Uusi Star Trek on muuten teattereissa

Riku ja taustalla Baugenin south-west feissi


Feissiltä voi bongata Sampan ja Akin reitillä Run-Amok (250m, 6+). Samppa näkyy oikeassa yläkolmanneksessa, Aki 50 metriä alempana. Linkeissä pari kuvaa samalta pitchiltä 2010: tässä, tässä ja koko juttu.



Seuraavana oli vuorossa reitti, joka löytyi majan originaalien piirrostopojen joukosta, muttei painetusta kirja-toposta: Mannen Med (Buk)-Spydet (250m, 6/+). Reitti on variaatio Mannen Med Ljåenistä, jolla myöskin on tullut oltua vuosien saatossa, mm. tässä. Variaatio kiipeää yhden leveämmän röörin, ja Silhuettenin toisen kruksin: Z-rissetin. Lisäksi alussa oli uutta maastoa, mutta eka pitchi Baugenilla on yleensä enemmän tai vähemmän hakemista.


Samppa ja Gorak



Samppa lähtee hamiloimaan isolle röörille

Oikealla kaartuu itse "Ljåen", eli viikate Suomeksi, loputon 6+:n laybackki. Bukspydet kaartaa Sampasta vasemmalle, röörin alku näkyy parin metrin päässä


(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
Ylempänä reitti liittyy hetkeksi aikaa Baugsprydetiin, siitäkin löytyy jokunen kuva täältä.

Drink responsibly

Punkkupullosta pohjoiseen näkyy Baugenin maja

Pikku brenkut reitillä ei tee ollenkaan huonoa, kuten kuvista näkyy. Vanha vuorijermu Gorak tunnustelee kielellä tuulensuunnan ja ilmanpaineen muutoksia

Korkeapainetta, kuulemma

(c)Riku Lavia
Ylempänä Bukspydet hyppää Baugsprydetiltä Silhuettenille

Ruuhkaa rappelireitillä

(c)Riku Lavia
Majalla taas suonet tukkoon seuraavaa päivää ootellessa

(c)Riku Lavia
Tavoistamme poiketen kävimme kiipeämässä myös eri törmällä kuin Baugenilla. Hollendarenin ympäristöstähän löytyy tolppia ja seiniä vaikka muille jakaa, ja mulla ja Sampalla oli "Lanterna" kokematta. Lanterna on parisataa metriä korkea tolppa Zapffetoppenin vieressä, ja ajattelimme nyt jos joskus olevan hyvä keli mennä sinne, koska lähestyminen oli suurimmaksi osaksi lunta. Kesällä lähestyminen on suht koht steeppiä irtokiviränniä, jota topo kehoittaa kunnioittamaan. Lanterna on allaolevassa kuvassa 2. huippu vasemmalta (keskellä siis Zappfe):

(c)Riku Lavia


(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia
(c)Riku Lavia





(c)Samuli Pekkanen
Lanternallakin oli ihan älyttömän hyvää kiipeilyä. Pikkaisen enemmän seikkailullisempaa menoa kuin Baugenilla, ja lisäksi erittäin nättiä exposurea ylemmillä pitcheillä, johtuen tolpan kapeudesta.




(c)Samuli Pekkanen
(c)Samuli Pekkanen
(c)Riku Lavia
Meistä vasemmalle näkyy Baugenin kaunis siluetti



Ei muuta tällä kertaa.