7.5.2013

Sarek


Suunnitelmat elävät monesti, ja kerkeävät muotoutua uusiksi hyvinkin nopealla aikataululla. Sarekiin menosta oli kyllä puhuttu jo aiemmin kaudella, mutta osanottajien ortopedisistä ongelmista johtuen luulin että erämaa saisi vielä odottaa. Alkuperäinen pläni pienimuotoisesta expeditionista Sarekiin oli tarkoitus kuopata ja tehdä jotain kliffaa missä porukan paikat saisivat palautua rauhassa.

Kortisoni, tuo jokaisen aktiiviulkoilijan hyvä ystävä, muutti suunnitelmat kuitenkin äkisti takaisin Sarekin suuntaisiksi. Olimmekin yhtäkkiä tilanteessa, jossa meille jäi viikko aikaa saada suunnitelmat kasaan, hommata satelliittipuhelin, pari ahkiota lisää (mielellään tietenkin ilmaiseksi), ja kelata sellaisia pikkujuttuja kuin että minkälaisella aikataululla meidät tulee ilmoittaa kadonneeksi, jos yhteydenottoja ei enää tule.

Ajoittain kaoottiselta vaikuttanut tilanne päätyi kuitenkin onnistuneesti. Kun Saltoluoktan Fjällstation ja sen mukana matkapuhelinverkot jäivät taakse, olo oli hyvin levollinen - nyt mennään näillä, mitä on ahkiossa, ja jos jotain ei ole mukana, sitä ei tarvita. Meillä oli safkaa, bensaa ja muita tykötarpeita vähintään kymmeneksi päiväksi, ja edessä yksi Euroopan isoimmista ja vanhimmista kansallispuistoista. Ja me ei oltu menossa millekään eräretkelle, me oltiin menossa stikkaamaan.

Sarekissa on kuusi Ruotsin 13:sta korkeimmasta vuoresta, ja yli sata jäätikköä. Puisto on pinta-alaltaan valtavat 1970 neliökilometriä. Alue näytti kartalla isolta, mutta vielä isommalta se näytti sen jälkeen, kun siellä oli viettänyt sen 10 päivää ja tajunnut kuinka pienen pläntin siitä siinä ajassa kerkesi näkemään.


Maksimoidaksemme laskemiseen käytettävissä olevan ajan, meillä oli kelkkakyyti Fjällstationilta puiston laidalle. 35 kilometrin ajo heilahti mukavasti pariin tuntiin, jonka aikana kerkesin Sampan kanssa aktiivisesti kuolaamaan valtavia määriä oletettavasti täysin koskemattomia jääputouksia. En pitäisi mahdottomana ollenkaan, ettenkö innostuisi niitä lähteä ensi kaudella katsomaan - mutta kelkoilla sinne pitää päästä, jotta voi keskittyä itse asiaan eikä pelkkään lähestymiseen.


Moottorikelkat on tyypillisesti vähän väliä paskana, mutta tämähän nyt ei ollut ongelma koska meillä oli mekaanikko omasta takaa mukana. Juha fiksasi ahmantappajan alle puoleen minuuttiin ja matka jatkui.

Isännät palaveeraa lähellä meidän jättöpaikkaa

Kelkkakyyti päätyi Rinimiin, josta lähdimme suuntaamaan kohti länttä ja isompia mäkiä.


No nyt ollaan yksin ... 


Käytettyämme yhden reissupäivän pelkkään lähestymiseen, olimme innokkaita pääsemään mäkeen - vaikka emme olleet vielä lähelläkään niitä mestoja, joille halusimme. Päätimme kuitenkin käydä tuikkaamassa Ruopsok :lta (1611m) yhden hyvännäköisen introkurun ikäänkuin lämppäriksi.

 Anssi ja Juha tuuppaamassa sisään

 Anssi runttaa


Samppa ja ekan päivän kuru (vas.)

Saatuamme kohtuullisen laskupäivän alle, olimme valmiita jatkamaan matkaa. Olimme alkureissusta päätyneet ratkaisuun olla menemättä kapeasta Bastavaggen solasta, koska lumiolosuhteista ei ollut liiemmin omakohtaista tietoa, ja painavien ahkioiden kanssa emme halunneet ns. altistua olosuhteille yhdeksän kilometrin ajaksi. Turvallinen kiertoreitti oli kuitenkin kolmasosan pidempi, mutta toi meidät lopulta lähemmäs toivottuja vuoria. Pistimme perusleirin pystyyn Bierikbakten (1789m) juurelle.





Matkalla törmäsimme yhdeksän norjalaisen leiriin, jotka olivat olleet jo jonkin aikaa mestoilla.

Kunnollisen leirin pystytys vei jonkun aikaa, mutta lopputuloksena meillä oli telttoja korkeammat tuulimuurit, seisomakorkeuksinen messiteltta, sekä kunnollinen paskahuussi.






 
Juha testaa fasiliteetteja

 Koti nähtynä Bielatjåhkkalta



Seuraavat päivät käytimme lähimäkien laskemiseen. Kotimäkenä meillä toimi Bielatjåhkkå (1573m), josta pujottelimme pohjoisfeissin lisäksi yhden pohjoispuolen kuruista. 

 Pasu kyykkää Bielattia

 Tapsukka

Samppa tyylittelee

 Samppa ja Tapsa arpomassa Bielatin lumien kanssa

 Reissullemme hyvin tyypillisesti haikkasimme täydessä auringonpaisteessa, ainoastaan löytääksemme itsemme sinkistä topissa. Samppa kuitenkin ajoitti itsensä loistavasti pieneen ikkunaan


Meikällä ei hermo kestänyt venata uutta ikkunaa

Reissun parhaista laskuista toinen löytyi leirimme itäpuolelta, Bastavaggin suulta Mellantoppenin vierestä. Tarkoituksemme oli alunperin tuupata Mellantoppen ylös, mutta kartanluku meni pari kilsaa väärin ja saimme Anssin ja Sampan kanssa toppiin radiopuhelimitse ilmoituksen väärästä sijainnistamme. Tämä nyt ei iso menetys kuitenkaan ollut, koska pienen etsiskelyn jälkeen löysimme upean näköisen kurun laidan, joka vei turvallisella kulmalla alas asti. Kuru itsessään olisi näyttänyt hyvältä kanssa, mutta pidimme varsin konservatiivista linjaa lumiturvallisuuden suhteen ja päätimme laskea kurua sivuavan feissin:



 Samppa, Anssi ja Tapsa venaamassa keliä







Toposta löytyi myös houkuttelevan kuuloisesti nimetty "Klassiken". Klassikko löytyi leiristämme parin kilsan päästä, Sarvatjåhkkån eteläfeissiltä. Klasari oli laskuna hyvin pitkälti nimensä arvoinen: 800 korkkaria tasaista 25 astetta, leveyttä parisataa metriä ja lumenlaatu pysyi tasaisen softina koko ranin ajan:





Juha fiksasi nivelongelmaisen korotuspalan prusikilla ja nippusiteellä


Haikatessa taas täysi auringonpaiste, topissa taas sinkissä.... Kerettiin ottaa pikku päikkärit keliä venatessa.


Pasu

Samppa

Fiiliksissä klassikon jälkeen

En oo itseasiassa varma siitä, että onko nuo laskukuvat Klassikolta. Voi hyvin olla, etteivät ole, koska se oli sellainen lasku, että kamerat pysyi aika pitkälti repussa. Laskeminen oli vaan liian siistiä - aivolohkoihin ei mahtunut enää mitään muuta. Ei malttanut kuvata, kun piti päästä alaspäin. Harvemmin on varmaan näkynyt yhtäaikaa viittä suomalaista miestä yhtä hyväntuulisena ja onnellisena, kuin Klassikon alla.


Hiihtohommissa on kiipeilyyn nähden se etu, että joutuaikaa on yleensä jonkun verran enemmän. Se käytettiin tietenkin pääasiassa palautumiseen, leirin kuosittamiseen ja satunnaisempaan toimintaan:







Reissua piristivät myös lukuisat eläinkontaktit. Telttojen liepeiltä oli eräänä yönä tepastellut ahma, jota oli kiinnostanut saamat raadot kuin mestoilla pyörineitä korppejakin. Eräänä päivä myös kettu heilahti teltoille. 





 Osa näistä tyypeistä oli selkeästi tullut alas vyöryn mukana, osasta oli sitten vähän vaikea sanoa että mitä oli tapahtunut. Pari poroisäntää ajeli kuitenkin kiinnostuneen oloisena ahman jälkiä pitkin leirin lähellä.

Kävimme myös laskemassa leirin yläpuolisen S-kurun. Tässä vaiheessa oltiin tosin saatu jo niin paljon hyviä metrejä alle, että tää jäi mulle ainakin mieleen korkeintaan "ihan kivana".

 S-kuru Bielatilta kuvattuna.

 Keliä pitelemässä ...



Juha ja Pasu kurussa.


Sarekista jäi päällimmäisenä mulle ehkä mieleen se, että siinä paikassa oli jotain spesiaalia. En tiedä, johtuiko se siitä, että se oli itelle uusi paikka, vai siitä kuinka eristäytynyt ja iso se on. Me nähtiin niin surkean pieni osa siitä. Silti me nähtiin enemmän laskettavaa kuin mitä pystyi sisäistämään. Se on jokatapauksessa jotain sellaista, jota ei ihan helpolla saa. Sinne meneminen on logistisesti täysin eri asia kuin vaikka Lyngeniin. Eristenäisyys on myös jotenkin hyvin kouriintuntuvaa, vaikka satunnaisesti topeista kyllä löytyikin heikko gsm-verkko. 

Jostain syystä mulla ei ollut ikävä jokaisen notkelman takaa löytyvää Statoilia ja ihmismassoja. Siinä on jotain tosi lämmintä, kun jokainen ihminen jonka tapaat on keskustelun arvoinen.

Sarekista on julkaistu topo pari vuotta sitten. Osta se Topptur.nu :sta, mene Sarekiin, ja rakastu. 



Koitin kartan päälle vähän tuhertaa jotain ... Indeksissä punaisella kelkkareitti (tosin se on pelkkä menoreitti, takaisin piti tulla hieman eri kautta koska kevät puski päälle), violetilla hiihtoreitti ja isossa kartassa vihreällä laskumestat suurinpiirtein. Sisältänee virheitä.

 Juha fiksaa katkennutta suksea stugalla.

 Parempi ku uus. Ei se ole poika mikhän.






 Rapadalen













5 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Todella hyvännäköistä settiä, ihan hitusen kateellisuus puskee pintaan... Taidankin lähteä verstaalle suunnittelemaan Sarek mallista suksea.

tapsa kirjoitti...

Juhakin oli muuten itetehdyillä keihäillä liikenteessä.

Jani kirjoitti...

Vähän arvelinkin että kuru kakkoset on saanut sarekissa kovaa kyytiä.

tapsa kirjoitti...

kyllähän siinä kieltämättä tuli ittelleki vähän semmonen tissiposki-olo kun oli jollain kaupasta ostetuilla suksilla liikenteessä. no ne on diy miehet erikseen.

Antti kirjoitti...

"...eristäytynyt ja iso, ...topeista heikko gsm-verkko, ...jokainen ihminen jonka tapaat on keskustelun arvoinen."

Kyllä tulee muistot mieleen. Itse ollut Sarekissa pääsiäiset 99 ja 04. Ekan kerran ihan vaeltamassa, toisen kerran laskettiin ja lumikiipeiltiin myös vähän.

Ähpar-massivissa oltiin, mutta bc tosin oli molemmilla kerroilla järven pohjoisrannalla. Lähdettiin Suorvalta. Meillä ei myöskään ollut kelkkakyytejä, joka vaikuttaa hyvältä idealta.

Sarek on itelle jäänyt jotenkin erityiseksi paikaksi. Tuollaisessa autiossa erämaassa on jotain... "ihan toisesta maailmasta -tunnelmaa".

Mukava nähdä, että sinne tehdään reissuja, vaikka edellyttääkin melkoista omatoimisuutta.

Popular Posts