9.4.2013

Korouoma Derby 2013


Ajankohta oli sovittu jo kuukausia etukäteen: 6. huhtikuuta yritetään taas kiivetä mahdollisimman monta putousta Korouomassa putkeen. Kyseessä oli siis pahamaineinen Korouoma Derby, kuten tämän festivaalin nimeksi näyttää jostain syystä juurtuneen. Pohjustuksen ja tarinan edellisistä kerroista voit lukea tästä.

Kuluva kausi on ollut Korouomassa hyvin jääntäyteinen. Monet harvemmin muodostuvat putoukset ovat olleet läskissä kunnossa, ja täysin uusia jäälinjoja on myöskin kiivetty useampia. Jäätä on ollut vastaava määrä, ellei enemmänkin, kuin edellisellä kultakaudella jonka muistan: se oli ehkä muistaakseni noin viisi vuotta sitten. 

Suunnitelmaa päädyttiin rukkaamaan jonkun verran uusiksi viime vuodesta. Koska nyt putouksia oli reilusti enemmän kiivettävissä, päädyimme kahden auton taktiikkaan: autot sekä lähtö- että loppupäähän reittiä. Tällä tavoin voisimme vähentää hiihtämiseen käytettävää aikaa, ja maksimoida kiipeilyyn käytettävissä olevan ajan. Jääolosuhteiden lisäksi myös Metsähallitus oli suopealla tuulella, ja Pajupurolle vievä tie oli aurattu. Auton saisi siis reilun kilometrin päähän päätöspisteestä, eli Jäämorsian-putoksesta.

Suunniteltu ajankohta lähestyi, ja kaikki näytti valmiilta, ehkä vähän liiankin valmiilta. Nykyaikaista työelämäsanastoa käyttääkseni meillä oli huipputiimi kasassa, ja vähemmänkin krouvisti ilmaistuna stimmunki katossa.

Sitten, lähtöä edeltävänä päivänä: Riku ja Samppa, molemmat kipeänä. Ei mitään toivoa lähteä tuuppaamaan tällaista settiä. Se tarkoitti sitä, että autojen lukumäärä väheni samantien yhdellä - ja mulla ei ollut partneria. No, jotain piti kehittää, ja nopeasti. Ja sitä vartenhan on vaimot olemassa.

Suunnitelma muotoutui uusiksi siten, että jättäisin Miran kanssa auton alkupisteeseen, eli päätien varteen Koivukönkään pohjoispuolelle. Siitä hiihtäisimme metsäautotietä alas kanjoniin, hiihtäisimme koko roskan poikki, kiiveten kaikki putoukset mitkä piti alunperinkin, ja jäisimme Pajupuron autiotuvalle yöksi. Varsinaisia yöpymisvarusteita kuten makuupussia emme halunneet ottaa painon takia, mutta pakkasin itselleni ylimääräiset pitkät kalsarit ja Mira itselleen kuituhousut. 

Seuraavan päivän tehtäväksi jäisi sitten järjestää itsemme jotenkin takaisin alkupisteeseen - eli käytännössä hiihtämällä tietä pitkin takaisin. Kartasta mittailemalla siitä tuli noin 14 kilometrin setti ekstraa. Ei paha, mutta toisaalta kuinka paha, se riippuisi aika paljon edellisestä vuorokaudesta.

Reppuihin heilahti uuden suunnitelman myötä vähän reilummin sapuskaa kuin oli alunperin tarkoitus: 8 patukkaa, 5 geeliä, 3 pussia nuudeleita ja tonnikalaa, puuropussi aamuksi, taateleita, fruktoosia, urheilujuomatabletteja, pötkö salamia ja kohtuullinen kattaus 665mg Panadoleja per kärsä. Safkoja pakatessani kelasin, että kauas on kieltämättä tultu niistä ajoista, kun evääksi riitti termospullollinen kahvia ja aski Malboroa.

Lauantai alkoi perinteisesti: herätys kotoa aamukolmelta, startissa parkkipaikalla viideltä. Pakkaslukemat -23 C. WTF! Nyt piti olla huhtikuu. Kylmä hiki nousi selkää pitkin, kun kelasin meidän makuupussittomuuttamme. Ensi yön piti olla kirkas kuten tämänkin.


Ensimmäinen putous, nimetön, tunnetaan myös nimellä Kaunein, koska se on sellainen, 70 metrinen nelonen, joskus ehkä enempikin, ja betoninkovaa lohkeilevaa jäätä. Minä tärisin yhdeksän ruuvini kanssa, Mira kyynelehti rannatessaan käsikipujaan. Joskus aamuauringon noustessa päästiin alas jatkamaan matkaa.

Seuraavana Sikariporras, keli jo hieman lämpimämpänä, mutta taukotakki pysyi visusti päällä liidissä edelleen. 

Sitten Blue boy, ja Mira puikkoihin. Söin varmistaessa ja soolosin Miran fiksatessa rappelia. Sitten Sininen putous, jään jo lämmenneenä. Laskeuduimme Siniseltä joskus klo 12 jälkeen. Paskat, me ollaan niin myöhässä kuin olla ja voidaan.

Sitten löytyi ensimmäinen uusi putous, ja yllättäen ihan hyvä semmoinen. Parikymmenmetrinen linja, alussa vähän ohuempaa, lopussa läskimpää, helppoa yhtäkaikki. 

Seuraava nimetön ränni minulle, sitten Enkeliputous Miralle. Hiihto Piippukodan laavuille - kello oli 16:00. Myöhäisyydestä välittämättä pidimme puolen tunnin tauon, ja söimme lämpimän ruuan. 

Ruskea virta, Mammutti, Jaska, Tuulentie, Revontuli, all good. Homma toimi ja suksi luisti. Revontulen jälkeen ylitettiin maaginen viidentoista tunnin raja - sanoin kokemuksesta Miralle, että tästä se vasta alkaa.

Pimeys laskeutui kilpaa motivaation kanssa, ja lamput heilahtivat päälle. Lähdimme hiihtämään taas kohtuullisen pitkää siirtymistä, seuraavana putouksena tähtäimessä Timanttikouru. Viime vuonna sen löytäminen ei ollut tuottanut ongelmia, joten en ollut varautunut ongelmiin nytkään. Mutta viime vuonna jotain oli toisin - joko olimme vielä hämärän aikaan etsimässä sitä, tai sitten meillä oli täysikuu. En muista, mutta valoa oli enemmän kuin nyt. Nyt emme nähneet nimittäin mitään. Tiesin ainoastaan sen, että se oli Revontulen ja Jäämorsiamen välissä. Se kattaa kuitenkin useamman kilometrin, ja maasto on kumpuilevampaa kuin missään muualla Korouomassa. Kanjonin toisen seinän tähystely oli täysin turhan tuntuista, putousta ei löydettäisi, ja kiinnostus kannattaisi nyt keskittää autiotuvan löytämiseen eikä mihinkään muuhun. Autiotuvalta on nimittäin vain parisataa metriä Jäämorsiamelle, viimeiselle putoukselle.

Autiotupa tuli lopulta vastaan, ja löysimme iloksemme sieltä kuivat puut ja sytteet. Löin tulet kamiinaan, geelin huuleen ja lähdimme metsästämään viimeistä putousta.

Jäämorsian oli juuri sellaista antijääkiipeilyä, kuin 18 tunnin paremmalla puolella voi toivoa. Puoli metriä sokerilunta, 10 senttiä korppua, ja sitten vasta jotain mitä voi jääksi kutsua. Tasaisemmilla kohdilla lunta napaan asti. 

19 tuntia autolta lähdön jälkeen olimme takasin autiotuvalla. Söimme pikaisesti, vedimme huput tiukalle ja sammuimme laverille sekunnissa. Niin paskana olemisessa on jotain niin älyttömän siistiä.


Mira oli epäsosiaalisella tuulella illallispöydässä

Dagen efter


Seuraava aamu valkeni krapulaisen oloisena. Olin herännyt pari kertaa horkassa sytyttämään kaminaa uudelleen, viimeisen kerran epäonnistuessa koska en ilman puukkoa saanut sitä enää syttymään. Olo oli kuitenkin selkeästi parempi kuin nukkumaan mennessä - ja lämmin puuro maistui taivaalliselta. Mira teippaili raajansa jonkinlaiseen kuosiin, ja lähdimme lykkimään autoa kohti.

Reilu kolme tuntia ja n. 10 kilometriä myöhemmin pääsimme Rovaniemi - Posio tielle, jolloin Mira ehdotti liftaamista autolle. Kuittasin ajatuksen turhaksi, Lapissa ei voi mun mielestä liftata. Olin syksyllä yrittänyt liftata seitsemän kilometrin kävelymatkan ajan Pellossa, ilman että yksikään ohiajanut auto olisi edes hiljentänyt. 

No, liftaamistyylejä on monenlaisia, ja Mira meni keskelle tietä seisomaan. Jäin kamojemme luokse venailemaan, kun Mira hyppäsi jonkun ystävällisen pariskunnan kyytiin.


Kiipesimme siis 6.huhtikuuta 13 putousta, karkeasti ajalla 19 tuntia. Aika on väliltä Posiontien levike (Koivuköngäs) - Pajupuron autiotupa. Hyödyimme massiivisesti Ullan ja Juhan jäljestä, jonka he tekivät edellisenä keskiviikkona kiiveten 11 putousta samalla välillä. Ilman valmista jälkeä emme olisi pystyneet kiipeämään niitä kahta putousta enemmän. Ullan ja Juhan Derbystä kannattaa lukea Ulpun loistava teksti Hakkuhelenoista

13 putousta ei ole suinkaan maksimi. Toivottavasti tulevaisuudessa nähdään entistäkin enemmän kiivettyjä putouksia, ja ennenkaikkea entistäkin enemmän osanottajia! 

Mulla oli Suunto Core kellottamassa korkeuseroa. 17 tunnin kohdalla muisti täyttyi, ja lokitiedosto tyhjeni.

Mulla oli myös GPS mittaamassa matkaa. Satelliittipeittoa ei riittänyt liikkeessä ollessa, mutta sain kiivetyt putoukset merkattua. Allaoleva kartta ei perustu niihin, vaan on suuntaa-antava. Punaisella hiihtoreitti, vastapäivään. 


Sininen läskissä kuosissa

Mira ja eeppinen vesieste

Baruntset käy kierroksilla puolivälin tauolla

Väsymyksen aiheuttama hallusinointi onnistuttiin taltioimaan myös kameralle tämän levitoivan kuukkelin muodossa

Mira ja yhdeksännentoista tunnin epätoivo.

8 kommenttia:

Lauha kirjoitti...

HA! Mystiset, ja ainoat, bongatut kiipeilijät Korouomasta olittekin te. Oletan.

Marssimme polkua ohi kohti laavuja samalla kun olitte laskeutumassa Mammutilta polulle. Antisosiaalinen-minä ei halunnut jäädä juttelemaan kenenkään kanssa, joten jatkettiin matkaa. Tosin, eka partio porukastamme oli jo edempänä ja auton avaimet allekirjoittaneella.

Hatunnoston arvoinen suoritus tämä tämän vuotinen derby.

Mietittiin muuten meidän porukassa, että miksi siellä ei näy ketään kiipeilijöitä kolmeen päivään, pois lukien te. Ajateltiin, että paikalliset tietää jotain sellaista, mitä meidänkin olisi pitänyt tietää! =D

tapsa kirjoitti...

Mulla hapotti tosin paljon kun mietin sitä, kuinka upea päivä ja kuinka hyvässä kunnossa kaikki putoukset oli - ja koko kanjoni oli autio, ennen kuin lopulta nähtiin teidät. Salettiin samaan aikaan oli satoja ihmisiä boulderhallit täynnä.

Sen sijaan laavuilla törmättiin neljän hengen lautaporukkaan, jotka etti paudaa Korolta (!).

juse kirjoitti...

No pitäis se näköjään taas Korollakin käydä. On se kyllä hieno paikka. Tänä vuonna voi varmaan Wappunaki kiivetä?

Tuota ekaa putousta moon aina miettinnä, että missä se oikein on. Täytyypä iskostaa aivokoppaan.

juse kirjoitti...

Onkos se "Kaunein" nyt sitte tuossa alakönkään kohdalla tuossa missä sun hiihtoträkkäys pätkäsee ekan kerran? Vai vielä Rollon suuntaan missä tuo Kurttajoki yhistyy Korojokeen?

Nii ja aika tiukan olonen päivä tulee tuosta derbystä. Saapa nähä olisko itestä koskaan tuota kokeileen. Hyvin vedetty!

tapsa kirjoitti...

se ei ole träkkäys, piirsin sen vaan tuohon kartan päälle. mulla ei oo piuhaa mun garminiin että saisin sen vähän trackingin ulos minkä se otti. mutta koordinaatit putouksille tottakai. kaunein löytyy oikeestaan suoraan tuosta 90 asteen vasemmalle käännöksestä uoman pohjalla. roundabout. ei sitä missaa (jos se on muodostunut).

mutta en usko että se olis enää wappuna, sen verta vähemmin massaa ja on auringossa aika paljon, mutta ruskealta ja muilta isoilta vois hyvinkin löytyä? akipaki kävi joskus pari vuotta sitten juhannuksena käppäilemässä ja ruskea oli vielä pystyssä. jään laatu voikin sitten olla vähän sitä ja tätä.

juse kirjoitti...

Jes kiitos koordinaateista. Täytyy käydä tarkastaan jahka taas joku vuosi Korolle pääsöö.

Anonyymi kirjoitti...

hyvää settiä! meillä meni suurinpiirtein samoilla fiiliksillä ja ajoituksilla oma derby. revontulelta ladun puskeminen ja timanttikourun etsiminen oli kyllä yksi synkimmistä hetkistä vähään aikaa. ja kun ei sitä sitten löytyny. toivottavasti ette seurannu meidän jälkeä. grand derby 2013!

Juha

Ulpukka kirjoitti...

Oi Derby! Hauskaa luettavaa ja kovin tutun kuuloista. Kiitos tästä kovasti, mut tuli mieleen, et olitko se sinä joka aloit alunperin nimittää Korouomamaratonia (alkup. ja tylsä nimi) Derbyksi? Jos olit, niin mahtava innovaatio! (lisää työelämäslangia)

Ens vuonna uusiks!