13.2.2013

Home sweet home


Näihin kuviin ja tunnelmiin mitenkään liittymättä, haluaisin kiinnittää Korouomassa vierailevien huomion siellä keväisin lisääntyneeseen ilmiöön. 

Ulkopaikkakuntalainen ja mahdollisesti myös ulkomaalainen yrittäjä tuo useamman bussillisen verran päivässä safariasiakkaita uomaan, ainakin viikonloppuisin. Ryhmillä ei ole suomenkielistä opasta. Oppaat eivät ainoastaan suhtaudu välinpitämättömästi varoituskylttiin, vaan valitettavasti jopa kannustavat asiakkaitaan raahautumaan Ruskean Virran alle.

Asiakkaat tuntuvat näkevän ensimmäistä kertaa lunta ja jäätä, ja ovat siitä luonnollisesti haltioissaan. Valitettavasti sen enempää asiakkaille kuin oppaille ei mene jakeluun se, että jollakulla lähtee kohta henki, jos Ruskean alla on parhaimmillaan 20 paksia kelkkahaalareissa, ilman kypärää, ja heidän yläpuolellaan voi olla  useampikin köysistö kiipeämässä. Ikähaarukka asiakkailla on vauvasta vaariin, ja opas odottaa tietenkin pääsääntöisesti alhaalla.

Näin keväisin myös kiipeilijöiden määrä Korolla kasvaa. Yrityksen toimintaan ei voi tietenkään luvata muutosta, mutta sitä kyllä yritetään. Sillä välin, älkää please päästäkö niitä asiakkaita allenne. Huutakaa, haukkukaa, sanokaa rumasti jos ei sana mene kiltisti läpi - se ei valitettavasti todellakaan yleensä mene, mutta yrittäkää pitää Ruskean alusta tyhjänä. He eivät ymmärrä, heidän oppaansa ei ymmärrä, eikä heidät tänne tuonut yritys ilmiselvästikään halua ymmärtää. Kyse ei ole kielimuurista. Kun tässä asiassa osuu paska tuulettimeen, se koskee sen jälkeen valitettavasti uhrin lisäksi myös kiipeilijöitä.

Toinen asia, mistä toivoisin että kaikki sanoisivat pakseille ja etenkin heidän oppailleen, on roskaaminen. Keräsin sunnuntaina muovikassillisen roskia mukaan laavulta. Näiden asiakasryhmien ja etenkin oppaiden käytös on jotain täysin absurdia pohjoismaiseen luonnossa liikkumiseen tottuneelle. 

Nämäkään ei oikeen tajua, mutta muuten käyttäytyvät kyllä paljon paremmin haalarityypit


Vuodatuksen jälkeen, kuukauden kakkostelukuvat:












4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko patagonian vaatteissa millane mitoitus?

tapsa kirjoitti...

Oon ite aika hyvin M ja L välissä kun oon 187 pitkä ja normaalivartaloinen. housuissa tunnun olevan 32 ja 34 välissä, aika ripakinttu kuitenkin eikä oo hiihtäjän persettä. lisäksi koot tuntuu vaihtelevan valitettavan paljon mallista ja vuodesta toiseen. suosittelen tilaamaan semmosesta että pystyy vaihtamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Moi oon seuraillut sun blogia jonkin aikaa, nyt itellä on köysien uusinnan aika ja voi valinnan vaikeutta.
Köydet tulee käyttöön erupäässä useamman kp:n jääreiteille ja Korolle Yms. Oon kolmen köyden välillä arpomassa. Eli Bealin köysiä: Joker 9,1, Cobra II 8,6 tai Pro Mountain 8,8mm noi kaksi ekaa olisi Unicore köysiä, ytimen ja manttelin kytköksellä ja tuo Pro mountain ns. perinteinen köysi.
Jokeri ja Pro mountain on hiukka pienemmällä (8% ja 7,8%) venymällä mitä Cobra (11,5%). Ite kun olen aika painava yli 95kg kiipeilijä niin venyä on tietty hyvä mut putoamis matkat sitten taas kasvaa.
Olen kuvista päätellen epäillyt, että sä olisit kiivennyt jossain välissä Jokereilla?
Jos saakin kysäistä sun mielipidettä niistä ja yleensä köysien valinnasta niin tässähän se kysymys olikin :)

T: Janne A

tapsa kirjoitti...

terve!

ihan yksiselitteistä vastausta mulla ei ole antaa, mutta omia mieltymyksiä voin kyllä jakaa.

mulla on sekä jokereita (tai vastaavia), ja mulla on puoliköysiä. raa'asti sanoen käyttötarkoitukset menee näin:

multipitch jää/miksta yhdellä partnerilla: 2x puolikas

multipitch kahdella partnerilla: 2x jokeri (kivempi kakkostella kun terävien kulmien yli menee enemmän nylonia kuin 8mm)

joissakin tilanteissaa, kuten esim. jos välissä on paljon rannausta, voi olla fiksumpaa yhistää 9-millinen lwt-sinkku ja 8mm puolikas (eli rannaminen helpompaa yhellä köydellä). 9mm ja 8mm tuntuu myös aika paljon kevyemmältä paketilta jostain syystä kuin 2x 9mm. jos valjaista roikkuu 2x 9mm x 50 metriä alaspäin, sen kyllä tuntee jo.

noissa 9 millisissä puoli/twin/sinkku -köysissä (eli kuten joker) on se loistava puoli, että niitä voi käyttää niin moneen asiaan. se on puoliköysi, jota voi kokeneella varmistajalla käyttää myös sinkkuköytenä tai vaikka yläköytenä. mutta sen hinta on sitten paino.

jos haluat pelata varman päälle, osta yksi jokeri ja yksi puolikas. sitten sulla on puoliköydet, mutta myös tarvittaessa sinkkuköysi.

noihin venymiin en ota kantaa, koska niitä ei pitäisi käytännössä koskaan tulla tarvitsemaan. tärkeintä on hyvä dry käsittely, eli myös sisukset on käsitelty (kuten bealin golden dry).

toivottavasti auttoi! kysy ihmeessä lisää jos jotain tulee mieleen.