30.1.2013

Äiti, mä haluun Dynafittaa

Pari vuotta sitten alkoi erilaisissa medioissa näkymään kiipeilykuvissa taas muovikenkiä - tosin sillä erotuksella 90-lukuun, että ne muovikengät ei olleet kiipeilykenkiä vaan laskettelumonoja.

Ko. monot jäi kuriositeettina mieleen, mutta en asiaan sen syvemmin perehtynyt - lähinnä kelasin että ne on jotain hiilikuituhärveleitä mihin ei normaalilla palkansaajalla yksinkertaisesti ole varaa. No, muutaman mutkan ja sattumuksen kautta nyt kävin sitten kuitenkin niin, että perjantai-aamuna seisoin olohuoneen lattialla, jalassa juuri uunista tulleet 100 -asteiset Palaun sisäkengät ja kuolasin näitä juuri hankkimiani 1065 -grammaisia monoja. Vai kenkiä? Mitä nää oikein on, helvetin hyvältä ne ainakin näyttää?



Lähdin ottamaan selvää. Lauantaina kiipeilyä: tunti lähestymistä suuntaansa hiihtäen, kolmisen pitchiä nelosen-vitosen jäätä, pakkasta perus -20 astetta. Sunnuntaina laskemassa, Ylläksen viereinen Kesänkitunturi neljä kertaa, verttiä reilu 1000 metriä ja naama virneessä. Kaikki samalla kengällä. Kyllä!

Tää hankinta oli mulle hyvin helposti perusteltavissa. Olin jo hairahtanut keventämisen tielle laskukamoissa: alkuperäinen setti uudelleenaloitetun harrastuksen parissa oli Völklin Gotamat, ja jalassa BD:n raskaimmat monot eli Factorit. Mulla oli ehkä vähän painolastina ne nuoruudenaikaiset kisailut, jolloin painava ja jäykkä oli yhtä kuin tosi hyvä juttu. Mutta nyt tajusin, että en ollut viettänyt edelliselläkään kaudella kuin pari päivää hisseillä, ja muut päivät aina omin voimin ylös. Tälle kaudelle hissihiihdon kiinnostavuus tuntui olevan pyöreä nolla. Joten miksi en satsaisi siihen, että se ylösmeneminen, joka kattaa 98% päivästä, olisi kivempaa? Varsinkin, jos sillä ei oikeastaan menetä muuta kuin euroja?

Kolmen kuukauden aikana setti sitten muuttui siten, että monojen lisäksi sukset vaihtuivat vanhoista Gotamista BD:n Drifteihin. Gotamien tarkkaa painoa mulla ei ole, mutta nykyisten mallien painon mukaan laskien suksien ja monojen vaihdolla lähti jaloista varovaisenkin arvion mukaan vähintään kolme ja puoli kiloa.

Miinus kolme ja puoli kiloa! Tää ei ole todellakaan mitään grammanviilausta. Se on sama, jos sulla olisi puolentoista litran maitotölkit teipattuna kumpaankin jalkaan, ja reisitaskussa puolen litran Koffi! Monojen osuus tuosta painon erotuksesta on häkellyttävät 2,1 kiloa.

Mutta en voisi kuitenkaan keventää, jos setillä ei voisi laskea - hiihdän ylös voidakseni laskea alas, ja nimenomaan sen takia. Mutta kun sillä voi, ja todella hyvin. TLT5:n jäykkyys löi mut ainakin ällikällä. Ekan ranin jälkeen en keksinyt enää yhtään syytä raahata Factoreita minnekään muualle kuin afteriin.

Sitten, se yksi toinen pikkujuttu. TLT5 on ainoastaan 50 grammaa painavampi kuin Sportivan suosittu jääkiipeilykenkä Nepal Evo, tai vaihtoehtoisesti 200 grammaa kevyempi kuin saman hintaluokan Spantik.  Se tarkoittaa sitä, että sillä voi kiivetä jäätä ihan oikeasti - ja koska se on randokenkä, nilkka pääsee liikkumaan varsin vapaasti eteen- ja taakse. Perus mummojäällä pieni jäykkyys varressa korkeintaan auttaa, kun frontpointatessa ei tarvitse jäkittää pohkeita. Jääkiipeily on roundabout vitoseen asti kuitenkin aika eleetöntä - ensin toinen hakku ylemmäs, sitten toinen. Sitten ensin toinen jalka vähän ylemmäs, ja sitten toinen. Tämä toistetaan reitistä riippuen 100, 1000 tai 10000 kertaa. Jos joudut tekemään jotain muuta, sulla pitäisi olla jalassa kiipeilykengät, eikä laskettelumonot.

Siitä päästäänkin siihen, että kiipeilykenkään, kuten esimerkiksi mulla käytössä olevaan Baturaan, TLT:tä ei kuitenkaan kannata verrata. Batura 2.0 GTX on by-far paras kylmän kelin kiipeilykenkä mikä mulla on ikinä ollut. Oon kiivennyt sillä M8:a, tarpeeksi vaikeeta jäätä ja seissyt tuntikausia 30 asteen pakkasessa. Kertaakaan ei ole jäänyt homma kengistä kiinni. TLT5:sta ei ole tehty sellaiseen - näitä kahta asiaa ei kannata sekoittaa. Se on tehty randoa varten, mutta sillä voi tietyin reunaehdoin kiivetäkin. Reunaehdot on sitten vähän aina itse kustakin kiinni. Kiipeilykengäksi sitä ei ole mitään järkeä hankkia - mutta jos "joudut" skinnaamaan, kiipeämään jäätä ja laskemaan saman päivän aikana, niin sä todennäköisesti rakastat näitä.

Varoituksen sanana kuitenkin se, että rakkaus loppuu aika lyhyeen heti kun joudut tekemään jotain muuta kuin edellä kuvailtua jään kiipeämistä. Kneedropit, korkeat jalannostot ja mikä tahansa tuntumaa vaativa homma kannattaa varmaan suosiolla jättää oikeille kiipeilykengille.


Testiajolla


-20 astetta tekee tehtävänsä

(c)Jaana Ylipelto
Samuli keksi vaihtoehtoisen tavan varmistaa Luomuhapon alku

(c)Samuli Pekkanen
Kesänkitunturi

(c)Samuli Pekkanen
Uujeah


Samppa väijyy linjoja rakan seasta


Taustalla Ylläs

(c)Samuli Pekkanen
Illan vikat ranit.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

jee!
-alakerta

mattiu kirjoitti...

Jaa nekö oli nuin hyvät laskea... Mites koko suhteessa factoriin?

tapsa kirjoitti...

Ulkokenkä on valtavasti lyhyempi; jouduin poraa takasiteet uusiksi. Muuten koko menee bd:n kanssa aika hyvin yksiin, mulla oli factori varsin mukava kun sisäkenkä oli 275, toi palau on nyt 270 (dynyn ulkokenkä on silti 275).

tapsa kirjoitti...

niin siis tarkoitin ehkä vähän epäselvästi että samankokoinen ulkokenkä on ulkomitoiltaan valtavasti lyhyempi mutta sisämitoiltaan identtisen oloinen