29.10.2012

Tosielämän Ettan

Pahin perversioni, ja eniten normaalia elämääni haittaava addiktio muodostuu tuolla ulkona parhaillaan.

Se valuu pitkin jatkuvasti kylmempiä sileitä pintoja ja vaihtaa faasiaan, olomuotoaan, ja päätyy mun aivokuorelle. Siellä se oleilee jatkuvasti kasvavana möykkynä, joka odottaa vain ja ainoastaan vapautumistaan - ja ennen sitä, se aiheuttaa hampaiden kiristelyä, sormien naputusta pöytää vasten, sekä tämän puutteen turruttamista muilla substansseilla.

Mä tunnen sen autoa ajaessa, kuinka se on ilmestynyt kumin ja asfaltin väliin - mä kuulen sen fillarin renkaissa, kuinka se kopisee kuviota vasten, ja mä näen sen aamulla parvekkeen kaiteessa, kun valo saa sen kiiltämään: joskus tuntuu siltä, että se on ilkeä haamu, joka kiusaa, ja kokemuksesta tiedän sen kiusaavan vielä pitkään. Mä katon itseäni peilistä silmiin, ja mietin, että "taas mennään". 

Tänä vuonna tämä tosielämän Ettan saapui niin nopeasti, että Tallinnan loma piti keskeyttää etuajassa ja junaliput ostaa välittömästi kotiin tuoreimman sääennustuksen mukaisesti. Tiesin kyllä jo tällä kokemuksella, että ne pakkaset eivät vielä riittäneet mihinkään - kallio on liian lämmintä, jotta siihen jäätyisi mitään kiinni - mutta mä halusin ikäänkuin esileikkinä mennä jo tekemään jotain, jotain mihin liittyy terästä, pakkasta ja kylmäkäynnistysongelmia.

Se viikonloppu ei kuitenkaan kauaa tyydyttänyt. Huomaan ajavani saman kallioleikkauksen läpi useammin kuin on tarpeen, koska näen siitä millä vauhdilla ja minkälaista jäätä parhaillaan muodostuu. Olosuhteet on meillä kuitenkin käytännössä samat kuin 100 kilometriä idempänä. Siellä on korkeintaan kylmempää.

Ja mä näen että sitä tulee jatkuvasti lisää, ja se on erilaista kuin viime viikolla - nyt se on sitä mitä mä oon venannutkin. Kiiltävää, kosteaa ja sitkeää, ja kallio sen alla on myös pakkasen puolella.

Mietin, että mietinkö sitä liikaa, onko se outoa, vai onko se oudompaa, että kirjoitan siitä pari päivää myöhemmin nettiin ja joku lukee siitä. Yhdestä asiasta oon kuitenkin varma: se oli outoa, kun joskus ekana vuonna "jääkiipeilin" Jomppiksen kanssa siinä samassa kolmen metrin korkuisessa kallioleikkauksessa ja joku soitti poliisit.

Joskus myös mietin, että miksi mulle kolahti juuri jääkiipeily niin kovaa.

Syitä siihen on sukulaisten toimesta haettu liian varhaisesta ulkoilutuksesta ja perseeseen kiinni jäätyneistä vaipoista. Kerran on epäilty teinivuosien eksperimentaalisuudella olleen osuutta asiaan. Useasti olen itse ollut sitä mieltä, että mä en edes tykkää siitä, mä vaan tykkään pekonista ja kylmästä punkusta.

Mutta mun on helpompi nähdä se muista, että miksi ne tykkää siitä. Ainut ongelma siinä on se, että niitä muita näkee aika harvoin. Tai no, kyllähän kiipeilijöitä näkee, mutta niitä tietynlaisia silmiä näkee harvemmin.

Niitä sellaisia silmiä, jotka avautuvat hieman, mutta vain hieman enemmän, kun niiden alapuolella oleva suu vaahtoaa jostain sellaisesta, joka saa kuulijan heräämään, ja miettimään vain ja ainoastaan sitä, että tuolla aikuisella ihmisellä ei ole elämää.

Ja mä näen niistä, että nekin tykkää pekonista ja kylmästä punkusta.



Ruskea virta 27. lokakuuta, very nice!! Edellinen kerta kun muistan Ruskealla ylipäätänsä olleen jäätä näin aikaisin oli vuonna '05 (tai '06 tai '07, mistä niitä nyt muistaa), jolloin pärähti parinkympin pakkaset lokakuun toisella viikolla. Mutta ei ne sitten kauaa kestäneetkään ja joulukuu oli vetinen. Toivotaan parasta nyt tälle alkukaudelle.



Tarpeeksi tukevan oloisia linjoja en kuitenkaan keksinyt kuin vasemman laidan, sekä tuon ihan kuvan oikeassa laidassa näkyvän erillisen pilarin. Sekin epämiellyttävästi paljastui olevan irti kalliosta, mutta oli toisaalta kyllä ihan just sitä mitä olin jo pikkasen kaivannutkin. 



Keskemmällä olevat linjat on periaatteessa sohjoa ja vettä tulee niinkuin esterin perseestä. Tänään maanantaina 29. päivä ylhäältä irtoili jäätä omia aikojaan, kun pakkasta ei ollut enää kuin pari astetta.



Tällaisilla nappaspaita-keleillä ei tarvii kyllä olettaa että jäätä tulisi lisää, virtaamaa löytyy sen verran että pakkasta saa olla melkein se kymmenen raatia että tuo tuosta tukevoituu.



Jaskalla oli jäätä kanssa, Mammutilla ei. Mammutin ongelma alkukaudesta taitaa olla se että virtaamaa on paljon ja kallio alla on jyrkkä (ei Miralla oikeasti noin huono svingi ole, kyse on poseerauksesta). 


 Kuten tässäkin?


 Öinen avanto kätkee sisäänsä salaisuuden ...

 Mikäs se sieltä pilkottaa?

 No mutta, pullo Cavaa! Mixdead-osastolla ei mene ikinä sormi suuhun temperoinnin kanssa.