8.8.2012

Om værvarsel

Noin viisi päivää ennen lähtöä se yleensä alkaa: kelin kyttääminen. Kyttääminen on hyvin perustavanlaatuista hommaa - silloin yleensä vasta määritellään, että minne mennään, mitä tehdään, ja ylipäätään aloitetaan se detailitason hieronta, jonka ulkopuolelle voi yleensä jättää ainoastaan sen, että mitä syödään.


Kesäisin pitkänajan ennusteet rannikoilla ovat yleensä vähän mitä ovat, mutta senkin tietäen kyttäämisen ja kuutioinnin aloittaa mielellään aina hyvissä ajoin. Maailma on niin sanotusti täynnä mahdollisuuksia, reittejä joita kiivetä, paikkoja joihin mennä, ja kokemuksia joita jakaa myöhemmin narsistisilla atk-sivuilla. 

Mennäänkö tonne? Vai tonne? Toikin on hampaankolossa. Tolta tulee salettiin pataan. Tolta tuli jo. Tota en halua enää yrittää. Tuolla en oo ikinä käynyt. Pertti hehkutti tota. Reima sano, ettei toi maksa vaivaa. Lise-Lotte on vissiin vetäny ton. 

Ja niin edelleen, ja niin edelleen, kunnes ennusteet alkavat tarkentua kaksi päivää ennen lähtöä - ja yhtäkkiä mahdollisuuksia täynnä oleva maailma onkin yhtä helvetin sinistä pystypalkkia, matalapaineen reunaviivoja ja millimetrilukemia. Sen jälkeen kaikki aika meneekin sitten siihen, että yrittää käyttää kaiken optimisminsa ennusteen hylkäämiseen ja itsensä huijaamiseen - Foreca näyttää mun mielestä koko ajan pienempiä lukemia kuin Yrri... SMHI:ssä on vaan yhdet pisarat joka päivälle! Vippiforecan mukaan rintaman reuna on ihan siinä rajoilla, eiks niin? Ei sillä-ja-sillä tee mitään, Storm.no, sieltä kannattaa kattoa. Ai senkin mukaan sataa? 

No hei, se ainakin on fakta, että kelin näkee sit vasta paikan päällä.

No faktasta en tiedä, mutta tänä kesänä sattui jo aiemmin, että kun monitorin mukaan Kvaloyalla paistoi aurinko, niin ikkunasta ulos katsomalla saatoin kyllä nähdä, että Kvaloyalla tulee vettä niinkuin aisaa. Ei ei, kyllä siellä pitäisi aurinko nyt paistaa.

No nyt Norjassa piti taas vaihteeks sataa, ja vaikka autossa oltiin istuttu jo monta tuntia, niin en siltikään saanut itseäni uskomaan, että siellä ei sataisikaan. Parin millimetrin päiväsumma näyttää just siltä miltä se näytti tuulilasinkin läpi - pilviraja jossain kuudessa huntissa, jatkuva tihku, harmaus ja alakulo, ja alati kasvava epäusko mahdollisuuksiin päästä tekemään yhtään mitään. 

Ehkä me voidaan kiivetä joku harjanne. Tai ehkä me voidaan ainakin kalastaa. Olis voitu ottaa fillarit mukaan. 

Ainiin, virveli jäi himaan. Enkä mä sillä mitään olis saanutkaan. Paskat, mä haluun Systembolagetiin.

Kun tilanne on parkkipaikalla edelleen se, että ikkunasta ulos katsomalla näkee, että vettä sataa, ja euron per megatavu -hinnalla surffaa säätä kymmenennen kerran, alkaa optimismin aika olla ohi, ja inhorealisti nostaa päätään. Enkö mä just nimenomaan oo säätänyt elämäni siten, että mun pitäis tänne tarvittaessa aina päästä? Miksi mä sitten olen täällä juuri nyt kun sataa? Miksen vaikka viikko sitten? Mistä niitä h*lvetin "esteitä" aina tulee!!!



Siellä se on, kun tietää että se on siellä.


Kun on maannut teltassa vuorokauden, nukkunut kolmet päiväunet, herännyt keskellä yötä kahdesti katsomaan keliä, niin sen jälkeen lähtee liikenteeseen, vaikka mitään parannusta ei olisi tapahtunutkaan - koska jos silloin ei lähde, niin sitten se on melkein sama lähteä jo ajamaan himaan. Ja mielummin ajan märkänä kotiin kuin mitään tekemättä.


Tuoltako se menee?


Vai tuolta? No käydään nyt ainakin katsomassa.


On siitä joku joskus ainakin mennyt.


Kun näin yöllä, että parkkikselle alkoi valua autoja Norjan kilvissä, tiesin, että ne tietää jotain mitä me ei tiedetty.


Kolmas tai neljäs pitchi, ja pilvistä ei enää hajuakaan. Fokkin' hell, me päästäänkin vetää!




Ja mikä vielä hienompaa, tässä kuvassa ollaan taas takaisin reitillä, eli Vestveggenillä! Voisin syyttää sumua, mutta kyllä rehellisesti sanoen kyse oli aika amatöörimäisestä toponlukuvirheestä jonka tein tokalla pitchillä - ja päädyin johonkin märstäiseen irtokiviränniin teknoamaan. Mutta ei se haittaa, mä oon alkanut diggaamaan siitäkin - ja off-route oltiin ainoastaan pari kp:tä.


Mira Vestveggenin tokavikalla pitchillä. Päällä näkyy harjanne ja oikealla Stetindin toppiin vievä Vesteggen.


Veggenin ja Eggenin yhdistävä harjanne.


300 metrin rannailun jälkeen päästiin taas kiipeemään.


Vaikka ostettiin isoin teltta mikä Rollon Prismasta löyty, niin ei se kuitenkaan enää yläkertaan näkynyt.



Topin lähetessä alkoi aurinkokin laskemaan ja pilvet vyörymään takaisin päälle.


Mira rouskuttaa lunta topissa.


Itelläkin alkoi reitillä sen verran suuta napsaamaan että join lätäköstä. Aika äkkiä alastullessa löytyi kuitenkin ihan virtaavaa vettä.


Vestveggen-Vesteggen -kombo: n. 15 kp (6+), reitillä on pituutta noin 900 metriä josta 300 metriä on iisimpää harjannetta. Vestveggen on alemmalle huipulle ylös katsojan oikealta, ja Vesteggen siitä varsinaiseen toppiin. 

Kun päästiin aamulla takaisin telttaan, niin vartissa alkoi sataa, ja sitten sitä jatkuikin siihen asti että lähdettiin kotiin. Alle 15h ikkuna well spent - ei sitä turhaan ole hehkutettu yhdeksi mäen parhaista reiteistä.