21.6.2012

Baugen, vi träffas igen


Sormivammaisen, nivelensä hajottaneen raivolla odotin taas Norjaa kuin kuuta nousevaa. Kuukauden tuskastelun jälkeen olin joutunut toteamaan itselleni, että mä en tänä kesänä kunnolla enää krimppaa - joten sitäkin suuremmalla syyllä hinku päästä penetroitumaan käsikokoisiin ja sitä isompiin räppänöihin oli kova. Halkeamiin ja muihin vuorten graniittisiin vulviin työntyminen sekä niihin rojun kylväminen on mulle kuitenkin aina second-best jos en pääse lumituiskuun tuhoamaan erilaisia terässeoksia.

No, sinne meneminen, se meni kuten se aina menee, ja kuten moni muukin persettä tien päällä kuluttava tietää: ensin loputtomasti mäntymetsää, sitten kahvit jossain ja vielä jossain, sitten hankitaan ummetus syömällä kilo irtokarkkeja ja se halvin märstä minkä se viimeinen bensis tarjoaa. Perillä oltiin joskus aamuyöllä, laitettiin skinit jalkaan kun lumet tuli vastaan, ja majalla oltiin aamuviideltä, lumituiskussa, jonka jälkeen mentiin nukkumaan pariksi tunniksi.


(c)Riku Lavia

Yhden sateisemman päivän ja yhden helpomman reitin jälkeen suuntasimme katseet kohti Krumtappenia. Sillä oli mun mielestä ainakin speksit kohillaan: ensinousu 80-luvun alussa, sisältää kaksi "fantastista" chimneytä, ja alkuperäisessä lyijykynätopossa oli merkintöjä 7- :sta ja A2:sta. Osasimme siis odottaa kunnon oldskool-myllytystä. 

Uuteen topoon greidi oli kuitenkin muuttunut 6+:ksi - mutta se ei haitannut mua:  tiesin että aivan sama mitä siinä sanotaan, niin turpaanveto alkaa viimestään sen vaikeamman chimneyn kohdalla. Ja hei, chimneyssä nyt tuskin mun A1 pulley ainakaan rasittuu.

No, pitchejä meni, osa helpommin, osa vaikeammin, ja lopulta olin siinä vaikeammassa chimneyssä - olinhan sentään ilmoittautunut halukkaaksi sen liidaamaan.  Pitkältä tuntuneen änkeämisen, kiemurtelun ja takin repimisen jälkeen kerkesin olemaan hetken verran jopa harmissani siitä, että roikuin piississä. Sen jälkeen realismi valtasi kypärän sisukset, ja jos jostain kannatti harmistua, niin mielummin sitten ehkä siitä,  että miten chimneytä teknotaan. V-muotoisen dihedraalin pohjalle ei yltänyt, mutta se ilmeinen aa-kakkosen halkeama tarjosi kuitenkin pääsyn reitin vapaakiipeily-kruksille: parimetriselle katolle. Perus kuusplussaa siis, mutta hey, nyt ollaan kuitenkin turskalandiassa - opettele poika jammaamaan.

Teknon ja vapaan välillä lennossa vaihtamista oli kuitenkin reenattu jo sen verran monta vuotta, että pari jyrkkää pitchiä myöhemmin olimme koko konkkaronkka topissa ja mun A1 nivel turposi hyvää vauhtia - ei se chimney sitä rasittanutkaan, vaan se kamuista vetäminen.

Raskaasta french freestä huolimatta en voinut olla kuin todella fiiliksissä reitistä, joka kulkee varmasti Baugenin upeimpia maastoja pitkin - yläkerran jyrkkyys ja halkeamasysteemien koko puhuttelevat ainakin mun sisäistä esteetikkoa. Ja mikäs sen parempaa, kuin ottaa pataan, ja haluta lisää.

(c)Riku Lavia

(c)Riku Lavia

(c)Riku Lavia

Yhden välipalareitin ja sateisemman päivän jälkeen satsasimme toiseen isoon klassikkoon: Silhuetteniin. Nyt ei ollut tälle bändille kuitenkaan kyseessä ensikosketus reittiin, vaan ennemminkin paluu vanhojen "hyvien" muistojen pariin. Gorak oli ekaa kertaa Silhuettenin kanssa jo silloin, kun Dennis oli suurinpiirtein päiväkodissa, ja mullakin oli reitin kanssa historiaa useammalta kerralta.

Ensimmäinen kerta oli Johanin kanssa joskus vuonna miekka ja kypärä - tulin majalle polleana 7c:n sportin juuri kiivenneenä urpona, joka tietenkin uskoi kaikkia vanhoja partoja jotka usuttivat Silhuettenin kimppuun.  Ongelmahan ei silloin ollut siinä, että Silhuetten olisi Baugeninkaan skaalalla vaikea 6+, ennemminkin ehkä helpommasta päästä, mutta perusedellytyksenä siihen hommaan on kuitenkin jonkinlainen kyky kiivetä halkeamia.

No, kävin silloin vähän itkemässä 40-meter-rissenin alussa (suom. 40 metrinen halkeama, toim.huom.), jonka jälkeen painuin alakautta majalle kertomaan kaikille kuinka homoa halkeaminen kiipeäminen on (samalla reissulla kävin muuten sairaalassa, mutta se ei liity kiipeilyyn vaan siihen mitä sen jälkeen joskus tehdään, tai no en tietenkään kaikista kulttuureista tiedä, mutta ainakin meilläpäin kurssijuhlat on ihan toimivaksi havaittu keino nostaa itsetunto edes johonkin niistä rippeistä, joihin se joskus kiivetessä aina painuu).

No, toinen kerta mulle Silhuettenilla oli sitten pari vuotta myöhemmin, mutta ei hirveästi paremmissa tunnelmissa: Gorak räjäytti nilkkansa palasiksi komeissa pannuissa Bastillenilla, jonka jälkeen ylöspääsemisen edellytykset ikäänkuin annettiin mun haltuun. Alakerran laskeutuminen todettiin sen verta kalliiksi ratkaisuksi, että päätimme mennä Rikun nilkasta huolimatta yläkautta himaan - mutta sairastapaus huomioonottaen kuitenkin helpointa reittiä. 

Karkasin silloin Bastillenilta Silhuettenille kohdattuani "Giljotiinin", eli muutaman neliömetrin kokoisen painovoimaa uhmaavan fleikin, joka jököttää Bastillenin dihedraalissa ikäänkuin levitoiden. Siitä dihedraalista pendeloiminen karkuun on kuitenkin helppoa, ja kiipesin silloin Silhuettenin yläkerrasta sitten joitakin pitchejä ja joitakin variaatioita, ja Riku linkkasi ansiokkaasti yhdellä jalalla perässä. 40-meter-rissen vaan jäi tällöin taas reitinvaihdoksen alapuolelle, joten olin enemmän kuin halukas kiipeämään sen nyt - se oli periaatteessa ainutta tuntematonta maastoa mulle sillä reitillä.

Saatoin nyt rissettiä jammatessa etäisesti haistaa että mistä oli kysymys, kun topoon oli painettu lauseet "you can hardly beat the feeling of cruising a hand crack", mutta onneksi tuntui sentään edes siltä, että oli eri tyyppi kiipeämässä kuin silloin ekalla kerralla. Ihmettelin, että kuinka tässä kävikään näin, että käsijammit oli niitä tervetulleita lepokahvoja, eikä ne siellä halkeaman vieressä olevat listat? 

No, johtui varmaan jammihanskoista, mutta olihan se nyt ihan helvetin hieno pitchi. Ei ehkä paras, eikä edes hirveän jatkuva, mutta silti ihan super-nätti ja jotenkin kutsuva: halkeama helpottuu jonkun verran ylöspäin mennessä ja suorastaan sulkee kädet sisäänsä. Jos halkeamaa voisi syleillä, tai ehkä paremminkin että miten halkeama syleilee sinua, niin se olisi ehkä sellaista kuin sillä pitchillä.


(c)Riku Lavia
Krumtappenin ylempi chimney erottuu siluetista heti vasemmalle, reilussa puolessa välissä mäkeä. Silhuetten taas on ... siluetissa.


(c)Riku Lavia

(c)Riku Lavia
 Dennis penetroimassa Krumtappenilla

(c)Riku Lavia
 Sama reitti, eri röörit.

(c)Riku Lavia
 ...ja never-ending röörit.


(c)Riku Lavia
                                
(c)Riku Lavia

(c)Riku Lavia
 Dennis Silhuettenin alemmassa kruksissa.

(c)Riku Lavia
 Dennis ja 40-meter-risset.

(c)Riku Lavia


 Gallonsruta.








(c) Dennis
 Gorak Silhuettenin Z-rissetin kimpussa.


 Gorak yrittää prusikin avulla olla tekemättä Todd Skinnereitä.

 Dennis työstää Buestrengenin 7+ variaatiota, Ersfjord.

 Kävin myös pujottelemassa Mountainguide-Jussin kanssa.

 Koppangsbreen, Lyngen.

(c)Jussi M.
 Ny grillataan!

(c)Jussi M.


 Tafeltinden, tms ... Roundabout sielä.


 

Ja hyvin grillattiinkin!!