14.3.2012

Ruotsinkielisiä mikstalinjoja ja Kittelfjällin korppua


Koska osa porukasta sairastui jo ennen reissua, ja osa päätti olla lähtemättä, meitä ei lopulta päätynyt Kittelfjälliin kiipeämään muita kuin minä, Matti ja Dennis. Suunnitelmat menivät moneen kertaa uusiksi jo ennen kuin auto edes oli pakattu, mutta osa tän touhun taitamista taitaa olla nimenomaan tilanteisiin sopeutuminen - oli se sitten reitillä tai jo ennen reittiä. Sääennuste näytti kuitenkin lupaavalta alkuviikolle, joskin se osoitti olevansa hyvin pitkälti pelkkä ennuste muuttumalla aina pari kertaa vuorokaudessa.

Käytimmekin surutta ensimmäisen päivän kokonaan scouttaamiseen, ja Matti bongasi hyvännäköisen kiipeämättömän linjan Borkafjällin isolta seinältä. Päätimme aloittaa siitä seuraavana päivänä.



(c)Matti Kivinen
(c)Matti Kivinen


(c)Matti Kivinen

Reitillä oli paljon lumikiipeilyä isolla ällällä, eli ei varsinaisesti mun rakkainta touhua, mutta suhtaudun siihen kai vähän niinkuin ylinopeuden ajamiseen - eli en mä sitä kellekään suosittele, ja se lähtee aika helposti lapasesta jos tien pinta ei ole kunnossa, mutta selkeesti isoin ongelma on varmasti se etten osaa ajaa lujaa. Kuumottavinta oli nyt kuitenkin onneksi ainoastaan Denniksen alla humahtanut lumikenttä, joka kuitenkin päätti pysyä seinällä.

Pikkuhiljaa yltynyt lumentulo sen sijaan pisti meidät 5. pitchin päällä mietteliääksi, koska Dennis oli vierestä seurannut kuinka aikomastamme rööristä ylempää tuli kohtuullisen iso setti lunta alas. Katselin sitä katon alta turvassa, ja sen ohittaessa mut mietin, että olisinko pysynyt seinässä kiinni jos olisin ollut liidissä sen tunkeutuessa paineella alempaan ränniin.

Samaiselta ankkurilta havaitut lumilipat saivat meidät äänestämään 3-0 alasmenemisen puolesta ja haaveilemaan paremmasta kelistä. Hakkasin Spectren kunttaan ja kerroin pojille lohdutukseksi sitovani köydet alempaan ankkuriin.



Epävakainen keli piti meidät myös seuraavana kiipeilypäivänä poissa isolta seinältä, ja keskityimme lyhyempään mutta silti hyvin mielenkiintoiseen Borkafjällin länsipäätyyn. Varsinaisen Borkafallet:n jääputouksen (WI4-5, 3kp) lisäksi siellä ei ole muita reittejä kuin ne pari kahden pitchin mikstaa, jotka teimme viime vuoden keväällä. Olin scouttausreissulla kuitenkin bongannut laidempaa yhden kutsuvan näköisen chimneyn, johon tunkeuduin innolla voitettuani KPS-matsin. Reilut pari pitchiä toi meidät toppiin, josta olimme kerrankin hyvissä ajoin juomassa kakkoskaljaa. Hyvillä mielin annoimme reitille nimeksi Skattkammarsön, M5+ (2kp).

(c)Matti Kivinen
Tapsa rännittää.


Dennis rännittää.


(c)Ville Vepsäläinen
Matti rännittää.

Dennis rännittää vielä vähän lisää.





Kiipeilyn vastapainoksi olimme kutakuinkin joka toinen päivä suksilla. Kittelfjällistä olin kuullut sanottavan, että se on huonolla lumella aika huono hiihtokohde, ja en voi ehkä oikein kieltääkään. Korppua löytyi ihan kiitettävästi, kun lunta ei vissiin käytännössä ollut tullut loppiaisen jälkeen ja edellisellä viikolla oli satanut vettä. Randoilu on mun mielestä kivaa kuitenkin ylösmennessäkin, etenkin kun onnistuttiin käyttämään ne kirkkaan kelin päivät sitten hiihtämiseen.  

Iltapäivät oli onneksi niin lämpimiä, että läheisen Daevvnen puurajasta löytyi yllättävän pehmeitä käännöksiä. Daevvne on ehkä vartin ajon päässä Kittelistä, ja oli käytännössä jäljetön - mikä tuntui vähän erikoiselta kun Kittelin bäkkäri oli kuitenkin sohittu täysin puhki. Jos jaksaa skinnata sen vajaan tonnin, niin luulis jaksavan myös ajaa 15 minuuttia?



Matin randoeväät oli alumiiniputkilossa.

K2 Koivuniemi ja oletettavasti viikon parhaat käännökset.

Kävimme myös nauttimassa vakka-suomalaisesta vieraanvaraisuudesta.


Viimeinenkään kiipeilypäivä ei tuonut keliin toivottua parannusta, ja hautasimme haaveet päästä hakemaan rappelikiiloja isolta seinältä. Käännyimme jälleen länsipäädyn suuntaan, ja otimme karkeasti arvioiden kohteeksi sen korkeimman kohdan. Vaihtoehtoina näkyi olevan parikin dihedraalia, jotka molemmat loppuivat pieneen kattoon. Valitsin sen näköisen katon kohteekseni, jonka oletin pystyväni kiertämään alakautta. Hyvä kaartuva vitosen pitchi toi mut katon alle, ja sain ilokseni jatkaa liidaamista. 

Ohitin katon 180 astetta eri suunnasta kuin olin kuvitellut, mutta pystyin jokatapauksessa kiertämään jyrkimmän kiipeilyn. Kiroilematta ei vaikeimmat pätkät kuitenkaan menneet, ja lennosta laitettu peckeri kohotti tunnelmaa juuri sen verran, että hannasin yrittää vapaasti ohuen oloisia torkkauksia. Peckeri-hommista huolimatta molemmat alapitchit olivat ihan hyvin varmistettavaa ja kivaa turffimikstaa, vähän niinkuin jotain sellaista missä tunnen olevani kotonani. Mulla tuli itseasiassa mieleen, että Borkafjäll on paikoin vähän niinkuin Korouoma-on-steroids: likaista, irtonaista, pystyyn jäätynyttä paskaa, jonka kiipeämisestä mä todella tykkään.

(c)Matti Kivinen
(c)Matti Kivinen






Neljännen pitchin alla Borka alkoi antamaan rahoille vastinetta, ja pimenevä ilta toi mukanaan todella rajuja tuulia ja umpeenkasvavaa keliä. Olin Denniksen kanssa kuitenkin aika hyvässä suojassa kaikelta, toisin kuin Matti joka liidasi meidän yläpuolella kännykkä suussa - otsalamppu oli nimittäin alhaalla. Mahtava liidi, en mä oikein muuta osaa sanoa - tilanteisiin sopeutumista!

Ristimme päivän tuotoksen knapsusti Smyckegubben:ksi, M6 (4kp). 

Det blåser lite nu.

0 kommenttia: