25.10.2011

It's about fucking time - tai no oli, ja meni.


Talvi oli ja meni, mutta se oli silti eka viikonloppu kun pakkanen ja jäähakut kohtasivat jälleen. Eka viikonloppu on tietyllä tavalla aina tärkeä - se on sen kauden aloitus, oli olosuhteet mitkä tahansa ja vaikkei pakkaskausi siitä vielä käynnistyisikään. Nyt voi ainakin kuvitella, että peli on avattu, vaikka todellisuudessa ennusteet näyttää siltä että Levin maailmancuppikin joudutaan perumaan. Paskan myivät,  vesisateen mukana tulee masennus ja alakulo, ja mä syytän teitä, citymaasturoijat kun toitte kasvishuoneilmiönne Lappiin mun jääkiipeilyharrastusta haittaamaan.

Mitä jää jäljelle, kun keli ei anna jääkiipeilylle myöten? Sisätreeniä hakuilla, kotona kuntopiiriä, hissiuralla ylämäen tamppaamista reppu selässä ja loputonta kaman kanssa hienosäätämistä. Se taas johtuu siitä, että kamojen kanssa räplääminen ja uusien ostaminen on kuitenkin varmaan toiseksi siisteintä hommaa niiden varsinaisen käyttämisen jälkeen. Siis siisteintä hommaa mitä gearilla voi tehdä, ei siisteintä mitä ylipäätänsä voi elämässä tehdä. Paremman puutteessa on siistiä tosin myös se gear-gaynessille pyhitetty kiipeilyn muoto, jota tekniseksikin kiipeilyksi kutsutaan - kevytversiota eli french-freetähän harrastan ympärivuotisesti aina kun mahdollista.

Treenipäiväkirja masensi mua lisää ja kertoi, että kiipesin viime kaudella 51 päivää jäätä tai mikstaa, eikä se tuntunut liian paljolta ollenkaan. Mikäli syksy jatkuu samanlaisena, tällä kaudella ei ole kyllä mitään toivoa päästä samoihin lukemiin. Ei sillä, että uskoisin että määrässä olisi jotain taikaa, mutta kyllä mä mielummin olen jääkiipeilemässä kuin vesisateessa tuijottamassa monitoria ja miettimässä sitä, että lähtisinkö ensi viikonloppuna juoksemaan Pallakselle vai jäänkö kämpille märstäämään. Määrässä on tosin se hyvä puoli, että tää on niin pitkälti arpapeliä olosuhteiden kanssa, että isommilla määrillä on vaan parempi sauma saada joskus jotain hyvää keliäkin. Valitettavan usein sen kelin kuitenkin tietää vasta paikan päällä, eikä ruudulta pari iltaa ennen - tän sain taas todeta viikonloppuna, kun luotin siihen ettei yöllä ole kuitenkaan kovin kummonen pakkanen, enkä siten varmaankaan tarvitse kovin kummoista makuupussiakaan.


Optimistit tietenkin sanoisivat, että hei ole iloinen, olet kiivennyt jo kaksi päivää hakut kädessä ja on vasta lokakuu. Mutta realisti meikässä tietää myös sen, ettei nyt ole todellakaan sellainen lokakuu, jolloin Ruskea virta on ollut jossain vaiheessa liidikunnossa tai jolloin on käyty jo Ruotsissakin kiipeemässä pitempiä reittejä. Ei todellakaan, nyt on sellainen lokakuu ettei edes kirkasvalolamput paranna fiilistä ja töihin pyöräilykin tehdään ihan vaan vitutuksen maksimoimiseksi eikä kuntoilun vuoksi. 

Okei, kivaa on toki se, että viikonlopun jäljiltä mulla on jotain mitä miettiä - ja se on taas ehkä yksi parhaimpia asioita mitä mä tykkään mehustella: eli miettiä uuden linjan sekvenssejä, placementtejä ja kaikenlaista mitä geariin tulee, ja lopulta ehkä joskus päätyä siihen tilanteeseen, että on räkännyt jokaisen piissin asennusjärjestyksessä, pariin niistä ehkä screamerinkin, ja on ne vähän terävämmät raudat jalassa, ja lopulta tajuaa sitovansa itseään kahteen köyteen alhaalla kiinni. F*ck se ajatus antaa aina vähän lisää potkua työmatkapyöräilyyn ja kannustaa syömään enemmän salaattia...
Posted in

5.10.2011

Sisäkiipeilyterä


Kuten hyvin tiedämme, jäähakut ja tuhansia euroja maksavat boulderhallin patjat eivät sovi kovin hyvin yhteen. Kuten eivät myöskään jäähakut ja normikiipeilyyn käytettävät otteet. Me kierrettiin tätä ongelmaa alunperin pelkästään draikkaamiseen tarkoitetuilla puisilla otteilla ja patjojen paikkaamisella. Etenkin jälkimmäinen on arsesta eikä toimi, ja voi tulla kiipeilyseuralle kalliiksi.


Kesällä heräsi ajatus ostaa kimpassa Grivelin hakut ja niihin sisäkiipeilyterät, joita joskus oli saatavilla. Syystä tai toisesta niitä ei valitettavasti ole enää markkinoilla. Pikainen pohdinta ja googlettelu paljasti kuitenkin sen, että eihän se Grivelin muoviselta näyttävä terä ole mitään muuta kuin muovilla pinnoitettua terästä. Johan me nyt ittekkin moiset tehdään.

Stuff you need: 

- vanhat terät, ei mielellään terävät. Pyöristäminenkin voi tulla kysymykseen. 

- mahdollisimman paksua kutistesukkaa, joka on halkaisijaltaan semmoinen, että sen voi kuvitella saavansa tiiviisti  hakun terän ympärille. Motonetistä löytyy paksumpaa kuin Clas Ohlsonilta.

- Clas Ohlsonin ihmemuovikuulapalloja, jotka keitetään, jonka jälkeen niistä voi muovailla mitä vaan.

- ohutta muoviputkea, jonka pystyy halkaisemaan.

- nippusiteitä.

- kuumailmapuhallin.

- vedenkeitin.

- puukko.


1. Keitä muovikuulia tarpeeksi, jotta saat n. nuuskamällin kokoisen  klimpin aikaiseksi. Ongi klimppi vedestä polttamatta sormia.


2. Kun klimppi on jäähtynyt tarpeeksi, muotoile siitä terän kärjen ympärille sopivan kokoinen "suojus". Tämän idea on tehdä kärjestä tylpempi ja leveämpi, jolloin otteista ottaa kiinni isommalla pinta-alalla. Lisäksi sen voisi kuvitella hidastavan terän läpi tulemista kutistesukasta.


3. Leikkaa kutistesukasta sopivan pituinen pala ja kutista se kuumailmapuhaltimella paikoilleen. 


4. Laita myös toinen kerros kutistesukkaa, yksi ei varmasti riitä. Ota huomioon, että muovikuulaklimppi saattaa myös alkaa sulamaan tässä vaiheessa uudelleen.


5. Tässä kuvassa valmiissa hakussa näkyy myös yläpuolen steinpull-hampaille tehty suojus, joka siis on halkaistua muoviputkea, jonka etupää on kutistesukan alla. Nippusiteet pitävät sen myös keskeltä ja takaa paikallaan. Samaa menetelmää voi soveltaa myös suojaamaan alapuolen hampaat, jotka eivät mahtuneet kutistesukan sisälle.Ylä- ja alapuolen hampaat kannattaa suojata, koska hakku liikkuu seinää vasten etenkin sivuttain otteella ollessaan. 

Kolmen treenikerran perusteella tämä setti toimii ja on tarpeeksi kestävä. Terä ei ole tullut esiin, eikä kutistesukka ole mainittavasti kulunut. En ole myöskään onnistunut hajottamaan yhtään otetta. Järkeä pitää silti käyttää, ettei otteisiin kohdistu poskettomia voimia. Sukka on onneksi niin kovaa muovia, ettei se jätä otteisiin jälkiä (vrt. tossut). Patjasta se ei mene läpi, ja sillä on myös paljon vaikeampi tappaa sivullisia. 

Muista tarkkailla terää, ettei metallia tule esiin kulumisen yhteydessä. Sanomattakin lienee selvää, että se on sitten vähän kiipeilyseurasta ja keivin muista käyttäjistä kiinni, että saako siellä tällaisilla puuhata.