30.9.2011

MeNaiset, telttailu ja etiikka


12 päivän työputken jälkeen mulle oli jo aika sama, että mitä sääennuste sanoi. Halusin telttaan nukkumaan, ja mieluiten ulkomaille. Teltassa nukkuminen edustaa mulle kai nykyään eräänlaista ihannetta: väliaikaista paluuta jonnekin sinne, missä saa vielä vähän urostella, hikoilla ja käyttää puukkoa, ja ennenkaikkea: voin ainakin hetkittäin kuvitella olevani jotain muuta, kuin naistenlehtiä lukeva atk-tukihenkilö.

Eikä mulla nyt varsinaisesti ollut edes tarvetta urostella, halusin kai vain juoda mutteripannulla keitettyä kahvia ennen auringonnousua ja syödä pekonia. Sitäpaitsi aamuyöllä herääminen tuntuu jotenkin aina niin luontevalta, kun on vapaalla. Vapaalla saatan myös heltyä niin, että tarjoilen viereiselle makuualustalle aamiaisen sänkyyn.

Kaikinpuolin, muutun siis paremmaksi ihmiseksi kun vain saan nukkua teltassa.

Naistenlehtien lisäksi oon lukenut Yvon Chounardin Let My People Go Surfing :a. Tiivistettynä, Yvon kertoo siinä vähän erilaisesta yritysjohtamisesta kuin mihin kvartaalitalous johtaa. Mun tavoitteena on tietenkin joskus uskaltaa ehdottaa sitä esimiehelle luettavaksi ("What's the point in keeping people in the office if their minds are on the beach?"), mutta sitä odotellessa piti tyytyä uskaltamaan kiivetä Narvikissa hirvenmetsästysaikaan.

Vill du gå klätträ upp i därr? 

"Joo", vastasin isännälle, joka huuteli meille Hiluxin sisuksista. Ilmeisesti mun norjan aksentissa oli jotain erikoista, koska jatkokysymykset tuli englanniksi. Joo, kyllä mennään tonne puskaan. Ei, älkää ampuko. Ai suuntaatte aseita vain? Okei. 

Eidetindin SE buttressille lähestytään tietenkin paikallisen metsästysseuran ampuradan halki - ja itseasiassa, koko mäkihän on suoraan sen edessä. Parin ekan laukauksen jälkeen siihenkin onneksi tottui, ja pystyin keskittymään kauden viimeiseen kauniiseen päivään. 

En mä millään muotoa koe olevani henkisesti väsynyt kalliokiipeilyyn, mutta ei mulla kyllä ollut yhtään mitään intressiä kiivetä mitään, minkä vois olettaa edes vähän vastustavan. Reilu 6 pitchiä viisplussaa rappeliketjujen vieressä - ainakin se on helvetin hyvä ja helppo tapa viettää syyskuinen lauantai. Yläkerran harjanne ja skrämbläily jätettiin suosiolla väliin, kun kerta alasmeno oli tehty pulttiständeillä helpoksi. Niinhän se nimittäin taitaa mennä, että jos se laskeutumislinja sinne laitetaan, niin sitä valitettavasti yleensä myöskin käytetään. 

Varovaisesti mun tekisi mieli kuitenkin arvostella Norjan pulttauskulttuuria kaksinaismoralismista. 

Eidetindistä parikymmenen kilometrin päässä sijaitsee myös yksi aika suosittu kiipeilykohde. Siellä on jokaisella levikkeellä kuudella eri kielellä kerrottu, kuinka täällä ei sitten porata. Kaikki varmaan on myöskin kärryillä siitä, että Norja on keskimäärin aika tiukan etiikan maa, jossa jopa kattojärjestö otti pari vuotta sitten kantaa siihen, kun  yksi maailman kovimmista jääkiipeilijöistä kävi avaamassa sinne pari melkein kilsan korkuista mikstalinjaa, ja asensi samalla 14 pulttia joista 9 oli ständeissä. Virallinen kanta meni näin: "In Norway, the alpine climbing community treasures very highly our code of ethics summed up in "leave no trace". It is generally considered unacceptable to add bolted anchors on ice and mountain routes, to make it easier, safer and more convenient to climb the routes. The same applies for adding bolts on parts of the pitches." (Planetmountain).

Robert Jasperhan totesi siihen lähinnä, että hei, hän kyllä vakuuttaa että ne on edelleen ihan v*tun vaarallisia.

Kaikinpuolin, mun mielestä NTK:n kanta on kuitenkin erittäin hyvä ja ennenkaikkea aidosti kestävä periaatepohja. Ilmeisesti tämäkään periaate ei kuitenkaan saa tulla rahantekemisen esteeksi, koska se on selvää miksi Eidetindillä on rappelilinjat: ne mahdollistavat useamman asiakasryhmän samanaikaisen pyörittämisen reiteillä, koska edellä olevat köysistöt voivat laskeutua 20 metriä reitin vierestä, eikä suoraan kiivettyä reittiä pitkin. Sama käytäntö toimii myös Lofooteilla, missä ainakin Bara Blåbarin rappelilinja on nykyään vedetty pois itse reitiltä - enkä ihmettele yhtään, kesällä reitillä oli ainakin kolme köysistöä asiakkaan ominaisuudessa. Mun on vaikea uskoa, että Eidetindillä olisi koskaan ruuhkaa, paitsi nimenomaan kurssitoiminnan aikana.

Kyllä, pultattu rappelilinja parantaa turvallisuutta, ehkäisee köysien jumimista ja tekee hommasta kaikinpuolin sujuvampaa, mutta mikä olikaan se alkuperäinen pointti? 






Mutta mitäs tuolla alakerrassa tapahtuu?




Sunnuntaina oli kitkassa toivomisen varaa. 

Läpimärkänä ajaa paljon paremmalla mielin kotiin kuin kuivana.

0 kommenttia: