23.3.2011

Pelastusharjoitus 17.3

Editoitu 29.3.2011: Lisäsin loppuun vielä Annan fotoja päivästä.

Kaikenkaikkiaan 17.3 Korolla pidetty pelastusharjoitus oli mun mielestä iso sukksee. Paikalla oli paljon viranomaisia (Pelastuslaitos, Rajavartiosto ja Metsähallitus), paljon kiipeilijöitä ja myöskin yllättävän paljon ihan pelkkiä katsojia. Jos nyt väkisin jotain negatiivista haluaa keksiä, niin koko harjoitus meni vähän turhankin hyvin - ehkä jopa niin hyvin, että siitä saattoi jäädä melko ruusuinen kuva kaikille osapuolille näistä reskutushommista.

Aamun ohjelma alkoi ensiapurasteilla, jotka olivat jatkoa alkuviikosta Rovaniemellä järjestettyyn kiipeilijöille suunnattuun EA-koulutukseen. Paikalla olleiden Pelastuslaitoksen työntekijöiden kanssa mietimme mm. parhaita ratkaisuja joihinkin onnettomuustilanteisiin - kuten esim. kannattaako pahasti murtunutta raajaa alkaa lastoittamaan, jos jokatapauksessa joudutaan odottamaan pelastajia - tai että miten potentiaalista rankavammapotilasta voi liikutella, jotta hänet saa eristettyä maasta.

Yksi asia jäi ylivoimaisesti mulla mieleen koko päivästä: Eristäminen, eristäminen ja eristäminen. Oli todella lämmin keli, aurinko paistoi ja lämpötila oli nollassa: silti 10 minuutin maassa makaaminen alkoi hyydyttämään, ja Aki oli tosi horkassa yli tunnin "tajuttomuuden" jälkeen. Kaikki mahdollinen ja mahdoton pitää ottaa käyttöön, jos uhri on liikuntakyvytön: köysiä, takkeja ja avaruuslakanaa alle, lisää takkeja päälle ja oma ruumiinlämpö jakoon. Kemialliset lämppärit kannattaa myös pitää mielessä näiden tilanteiden varalta.

Jos pakkasta on yli -20 astetta, niin tilanne kuin tilanne on todella tappava liikkumattoman uhrin kanssa. Se on vaikea tajuta, kun touhuaa tuolla päivästä toiseen hiki hatussa. Mutta varttitunnin testi hangessa kyllä avaa silmät.

Varsinainen pääshow alkoi aamupäivästä, ja skenaario oli seuraavanlainen:

Liidaaja (Aki) tippuu Ruskealla Virralla ja päätyy tajuttomaksi. Koska liidaaja tippuu melkein topissa, varmistaja (minä) ei pysty laskemaan liidaajaa alas. Siitä eteenpäin hommat tapahtuvat sitten kuten asianomaiset parhaaksi näkevät.

Se miten homma lopulta hoidettiin, ei ole mikään perusratkaisu jokaiseen mahdolliseen liidionnettomuuteen. Kyseessä oli mun valinta, jonka ensisijaisena perusteena oli nopeus - koska se uhrin hyytyminen tapahtuu aivan tajuttoman nopeasti. Mä en ole virallisesti millään muotoa pätevä köysipelastustekniikoita opettamaan - mulla on KTO ja that's it - mutta tietenkin imen tietoa näistä asioista ja niitä mielessäni ja käytännössä harjoittelen, koska mun ja kavereideni henki voi olla niistä kiinni. Mielipiteitä saa ja kuuluukin esittää ao. ratkaisuista.

Klo 12:53 Aki tippui ja jäi räpsyjen jälkeen kiltisti vaakatasoon makaamaan, tajutonta esittäen. Minä aloitin reskuilut. Aki tippui käytännössä pystyllä jäällä, ja koko reitti oli pystyä, joten en irroittautunut systeemistä vaan laskin Akia hieman, lukitsin atc:n ja kiipesin Akin luo. Aki valui samalla minua kohti.

Tämä ratkaisuhan ei sitten toimi släbillä tai hyllyisessä maastossa. Tällöin systeemista irrottautuminen lienee välttämätöntä, jotta systeemin ei tule löysää. Jos uhrilla on luunmurtumia, ne todennäköisesti pahenevat tällä tekniikalla, koska uhri valuu holtittomasti seinää alas. Uhrin hellä laskeminen tai laskeutuminen on jokatapauksessa vaikeaa tekniikalla kuin tekniikalla, jos ei ole paareja käytössä. Tämä on ainakin nopea tapa päästä uhrin luokse, ja puoli tuntia ylimääräistä kylmässä olemista voi olla uhrille liikaa.

Ylöspäin kiivetessä katsoin välillä aina kännykkää kuuluvuuden toivossa. Kun kenttää löytyi (tosin vasta Akin tasolla), soitin hätäpuhelun. Hätäpuhelun soittamisesta laitettiin alhaalla kello käyntiin, mikä tarkoitti sitä että viranomaisapu sai lähteä katsomosta liikkeelle vasta kolmen vartin kuluttua hälytyksestä (= oletettu saapumisaika Posiolta).

Akin luokse päästyäni (klo 12:58) tarkastin hengityksen ja tein Akille rintavaljaat. Tein myös uuden ständin (jonka voi tehdä esim. kiivetessään keräämistään ruuveista), ja ripustin meidät molemmat siihen. Sen jälkeen vedin liidiköydet alas, tein pelastuskasin ja lähdin laskeutumaan Akin kanssa (klo 13:18).

Sivuhuomautuksena: enkä tarkoita nyt sitä, että tämä koskisi välttämättä juuri sinua, arvon lukija. Liidaajan pelastaminen on todella yksinkertaisen kuuloista paperilla. Se ei ole sitä, ei todellakaan. Se ei todennäköisesti onnistu harjoittelematta. Informaatioita näistä asioista on saatavilla. Hanki sitä, ja harjoittele.

Olimme "tasaisella" klo 13:23. Koska jäätä on pitkälle alarinteeseenkin asti, laskeuduin vielä alemmas, alueelle johon oletin pelastajien pystyvän tulemaan ilman jäärautoja. Vedin köydet alas, laitoin ne Akille patjaksi, ja Akin kylkiasentoon niiden päälle. Löysäsin kengännauhat - luin jostain reskukirjasta, että 50% jalkojen amputaatioista olisi voitu välttää yksinkertaisesti kengännauhat avaamalla. Sen jälkeen jäin Akin kanssa odottelemaan pelastajia, koska en saanut Akia enää nätisti liikkumaan alaspäin lumisessa rakassa. Nyt mulla oli lähinnä enää huolena Akin lämpimänä pitäminen - ja kuten tiedetään, läheisyys lämmittää, ja niinhän sitä myös sanotaan että pakkobivit on parasta lääkettä homofobikoille.

Parinkymmenen minutin spoonailun jälkeen pelastuslaitos pääsi meidän luoksemme (klo 13:48), ja siirsimme Akin ahkioon. Laskin ahkiota köydellä samalla kun pelastajat ohjasivat. Kun ahkio oli alhaalla, oli mun hommat tehtynä, ja Aki ajettiin kelkalla hoitoon.

Seuraavaksi oli vuorossa evakuointi Rajavartioston helikopteriin, mutta sinne ei vinssattu "oikeaa" uhria vaan rajan oma työntekijä vakuutuksellisista syistä johtuen. Pojat onnistuivat reskuttamaan n. 50 metrin päästä seinästä, siis siitä alapuolisesta rinteestä.

Koko helikopteriresku tuli vähän niinkuin yllätyksenä, koska alunperin sen ei pitänyt onnistua - tai jos olisi, niin se olisi tehty nukella. Nyt keli oli kuitenkin tarpeeksi tuuleton. Joka kelillä se ei luonnollisestikaan onnistu. Pojat kerkesivät yhden vinssauksen tekemään, ja useampia oli tarkoitus tehdä harjoitusmielessä. Mutta töissä kun olivat, he joutuivat valitettavasti lähtemään kesken kaiken oikealle keikalle.

Päivän tavoitteet olivat (muistaakseni) kiipeilijöiden ensivastekyvyn parantaminen, viranomaisten informointi erilaisista onnettomuusskenaarioista ja lajista ylipäätään sekä Korouoman turvallisuuden edistäminen.

Rovaniemen Vuoristoklubilaisethan saivat jo alkuviikosta EA-koulutusta erikseen, jossa mm. mietimme luovempia ratkaisuja perinteisiin ongelmiin - eli esim. lastoittaminen repulla, kantoside slingeistä, köysillä eristäminen jne. Monen EA-kyvykkyys itseni mukaanlukien kohenikin oleellisesti, vaikka monella olikin SPR:n EA1 tai 2 hoidettuna.

Tärkein tavoite mun mielestä oli tämä viranomaisten infoaminen siitä, mitä siellä voi tapahtua ja varmasti myös tulee tapahtumaan. Se täytyy jokaisen Korolla kiipeävän ymmärtää, että Posion pelastuslaitoksella ei ole samoja edellytyksiä pelastaa kuin vaikka ranskalaisilla Chamonix:ssä - eikä siinä mitään järkeä olisikaan, aina täytyy ajatella tarpeen suhdetta resursseihin. Viranomaiset peräänkuuluttivat nimenomaan kiipeilijöiden omaa ennakointia, ja toivoivat että jokaisella olisi edellytykset kaveriaan auttaa, koska he eivät todennäköisesti pysty putoukselta ketään pelastamaan.

Sitä voisi kuvitella, että kun tällaista harrastetaan, niin otettaisiin huomioon myös sellainen vaihtoehto, että paska osuu joskus tuulettimeen ja mitä silloin tehdään. Silloin ei enää riitä, että alkaa miettimään ja järkeilemään miten homma toimii, vaan mun mielestä suurin osa pitäisi tulla selkäytimestä. Jos se ylipäätään onnistuu harjoittelematta, niin se on auttamatta liian hidasta uhrin kannalta.

Mutta siis, pääsääntöisesti Korolla kiipeilijöiden tulee itse saada uhri maanpinnan tasolle, ennenkuin voivat toivoa ammattiapua.

Kolmas tavoite, eli turvallisuuden edistäminen, muodostui hyvin antoisasta keskustelusta kiipeilijöiden ja viranomaisten kesken. Keskustelusta nyt poikinee ainakin joitakin asioita:

-Putouksille tulee pienet koordinaattikyltit. Ne laitetaan sinne, missä yleensä varmistetaan. Joku (mulla on aika iso epäilys siitä että kuka) käy keväällä tai kesällä ramppaamassa putoukset läpi gps:n kanssa, ja Metsähallitus valmistaa kyltit yhteensopivina alueen muuhun ilmeeseen. Sitten joku käy laittamassa ne paikoilleen (syksy/talvi).

-Safariyrityksiä lähestytään oppaiden toimintaan liittyen. Tällä hetkellähän bussioppaat jäävät yleensä laavulle istumaan, kun paksit lähtee sekoilemaan pitkin kanjonia - ja minne ne menee, no sinne jääputouksen alle tietenkin, koska sieltä näkee ne kiipeilijät parhaiten. Ja niitä voi olla siellä uomassa kolme-neljä bussillista.

-Piippukallion parkkikselle (se perus talviparkkis) saattaa tulla amerikkatyylinen "kiipeä omalla vastuulla" kyltti, tai jotain muuta herättelevää. Tarkoitus on informoida myös muita alueen käyttäjiä, esim. siitä että eivät sinne putouksen alle tule.

-Pelastusahkioita ei ole valitettavasti tulossa, ellei jostain löydy kukkaronnyöriä löysäävää tahoa. Metsähallitus pelkäsi ilkivaltaa, mikä nyt sinänsä ei ole ihme, vastahan se puuliiterikin poltettiin. Mutta me kyllä hoidetaan ne ahkiot paikoilleen, jos joku vaan maksaa.

-Viranomaisia avustavaa toimintaa onnettomuustilanteissa selvitellään ja viedään tarvittaessa eteenpäin.

Vielä joitakin muita huomioita päivästä:

- Pelastuslaitoksella on keskimäärin yksi keikka vuodessa Korouomassa. Edellisellä kerralla oli reisuluu poikki.

- Pelastuslaitoksella kestää saapua Ruskean Virran juurelle (tai laavuille) 45 minuuttia. Tämä aika kannattaa käyttää hyödyksi, esim. tuomalla uhria niin paljon alarinteeseen kuin mahdollista. Muille putouksille aika on sitten tuntikausia enemmän, koska:

- Ruskea virta on ainut putous, jonka juurelle pääsee varmasti moottorikelkalla. Muille putouksille kelkkailu on aina kiinni jäätilanteesta, ja joki ei suinkaan ole aina joka kohdasta kantava. Se tarkoittaa poskettomasti pidempää saapumisaikaa pelastajille.

- Harjoituksesta on lisää asiaa ja kuvia tämän päivän (23.3.2011) Lapin Kansassa.

- Harjoitus oli osa paikallisten kiipeilijöiden ja opiskelijoiden Petrin ja Emen opinnäytetyötä. Kiitos tapahtuman järjestämisestä, loistavasta toteutuksesta ja onnistumisesta kuuluu heille.

Annan ruudut:

Anna onnistui ihan fantsusti vangitsemaan tän Brokeback Mountain -simulaattorin tunnelman ...

20 kommenttia:

saku kirjoitti...

Hyvä juttu ja hyvin pelastit!

Nopeus on oman turvallisuuden jälkeen se tärkein juttu. Olisit ehkä voinu laskea enemmänki ni ei olis tarttenu kiivetä niin paljoo?

Ihan solmuun asti ei välttämättä kannata laskee ku sitten voi olla myöhemmin vaikeuksia avata solmua.

Jäässähän on se hyvä puoli että ständit saa lähes mihin vaan.

Jos Aki olis tehny poikkarin tai reitillä olis ollu hyllyjä tai reitti olis ollu negaa ni sitten olis voinu tulla ongelmia. Tänhän sä tiesitki, mut ajattelin silti sanoa ku harvoin pelastustilanne on yhtä optimaalinen ku teillä oli.

tapsa kirjoitti...

Joo se on ihan totta, että optimaalista oli lähes joka suhteessa. Myös sen suhteen, että ständin olisi saanut ihan mihin vaan.

En laskenut enempää ihan viihtellisistä syistä, se olis näyttänyt niin tylsältä jos olisin matalalla hoitanu hommat. Siellä nyt oli kuitenkin katsojiakin:)

Mutta nyt kun mietin asiaa tarkemmin, niin kannattaako itseasiassa ständiltä käsin vielä laskeakaan paljoa yhtään? (siis jos ajatellaan että nyt olisi kyseessä reitti johon ständiä EI saa mihin vaan). Koska jos olet laskenut kaiken ylimääräisen letkun ulos, ja kohtaat uhrin korkeudella johon EI saa ständiä, niin vaihtoehdot on aika vähissä ja menee tosi säätämiseksi? Eikö olisi parempi kiivetä ensin, katsoa sitten tilannetta, ja tällöin on vielä pelivaraa kaapelien kanssa? Eli tavallaan lyhyemmällä kaapelilla pystyy uhrin kanssa "kattamaan" isomman korkeuseron kuin kaapelilla, josta on kaikki ylimääräinen laskettu jo ulos ja kohtaat uhrin korkeudella X ? Mitä mieltä oot?

Mulla on myös se Rikun toimittama (briljantti) Lapin kansan juttu, koitan saada sen tänne atk-sivuille jossain vaiheessa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko kypäräkamera-materiaalia tulossa nettiin asti?

Lauha kirjoitti...

Loisto harjoitus ja hyvä teksti tuosta harjoituksesta.

Itseasiassa tästä harjoituksesta (ja jutusta) heräsikin ajatus viritellä hieman keskustelua täällä susirajalla sijaitsevan seuran jäsenien taidoista toimia tilanteessa jossa jotakin on sattunut. Pääpaino nimenomaan ensiaputaidoissa.

Vaikka kesällä olosuhteet ovat ihan monin verroin helpompia ja viiveet täällä lyhyempiä, on silti tiedossa pitkiä minuutteja sille joka odottelee tajuttoman kanssa kallion juurella.

Harjoitus on varmasti kysynyt järjestäviltä tahoilta paljon aikaa ja resursseja, mutta siltikin on hienoa, että tällaisia tehdään.

saku kirjoitti...

Noniin, må aattelinkin että tässä on joku "näyttää hyvältä Lapin Kansassa" -tyylinen ratkaisu.

Se että kannattaako laskea vai ei on ihan kiinni siitä että minkälainen reitti on kyseessä. Jos oletuksena on että uhri on just ennen tippumista laittanut hyvää kamaa (usein kruxin alle leivotaan piissejä...), ja toisaalta reitin alussa ei oo oikein mitään ja paras paikka uutta laskeutusankkuria ajatellen onkin uhrin yläpuolella, niin silloin ei tietenkään kannata laskea yhtään. Ei kannata kiivetäkkään vaan jumaroida. (koska ei haluta että uhri tulee alaspäin) Silloin uhri todennäköisesti haulataan sinne missä oli ne hyvät piissit.

Sitten taas jos on about pystysuora reitti ja jatkuvaa halkeama tai paljon jäätä niin silloin mä lähtisin laskemaan ja juoksemaan ylös että pääsee mahdollisimman nopeasti uhrin luo. Tässä siis edellytyksenä että sun ja uhrin välissä on riittävästi hyvää gearia.

Uhrin luo pääsemisessä on sekin hyvä puoli että siltä saa lisää piissejä, kakkosella harvoin on mitään elämää suurempaa räkkiä käytössä.

Onhan sekin mahdollista että ei ole mitään tietoa mitä piissejä on seinässä, tai sellainen tieto että kaikki piissit on mikrokiiloja. Yleensä on kuitenkin tiedossa se että ylin piissi on kestänyt pannut, ellei uhri sitten ole pannuttanut suoraan hyllylle ennen kuin köysi on ottanut kiinni, mikä taas tekee pelastamisesta hankalampaa. Silloinhan siinä voi käydä niin että kun sä lähdet pelastamaan uhria niin ensimmäiseksi vedätkin sen alas hyllyltä...

Pelastaminen on aina vähän vaarallista, mutta jotenkin se omakin turvallisuus pitäis huomioida. Jos ylimmät piissit on huonoja tai ei tiedetä niin silloinhan se menee siihen että varmistataan omaa etenemistä samalla tavalla ku köysisoolossa.

saku kirjoitti...

Ja vielä sellanen juttu että silläkin on merkitystä että onko se uhri tajuissaan vai ei. jos on esim vaan jalka paskana ja se pysyy laskeutumaan kuitenkin itse niin saattais olla järkevintä vaan laskea ensin niin paljon ku pystyy ja sitten lähdeä kiipeämään, ja kiivetä niin kauan että uhri on maassa.

Sitten kun uhri on maassa ja systeemiin alkaa tulla löysää niin isket sen uhrin puoleisen köyden ruuviin kiinni ja laskeudut sitä puolta alas.

Turhaan sitä uhria seinällä pitää jos se pystyy ite jonkin verran toimimaan. Ständien tekemiseen ja kto-laskeutumisiin menee aika paljon aikaa.

Tämä siis tietysti koskee nimen omaan Koron tilannetta tai muita 30-60m reittejä. Pidemmillä reiteillä uhri on tietysti pakko ottaa kyytiin.

tapsa kirjoitti...

@anon: se kypäräkamera kuvasi sitä opinäytetyötä varten, ja mulla ei sitä matskua tällä hetkellä ole, mutta en nyt lähtökohtaisesti lähde sanomaan ei. mutta varsinkin jos esim. oparin tekijät sen editoivat niin toki laitan verkkoon.

@saku: tosta tajuissaan olevan uhrin kanssa säätämisestä oli puhetta aika paljonkin - lähinnä siksi että he, jotka olivat tajuissaan olevan reisiluuvammaisen kanssa olleet tekemisissä seinällä, niin olivat aika pitkälti sitä mieltä että sen kanssa on aika mahdotonta tehdä paljoa yhtään mitään ilman paareja, koska kivut on niin kovat ja siirtely sattuu liikaa - esim laskeutuminen voi olla mahdotonta. toivottavasti ei tarvii ikinä kokeilla.

laitanpa tähän vielä linkin pikku pannuihin (kelaa kohtaan 9:20)
http://vimeo.com/20549603

saku kirjoitti...

ja Gaddin kommentit: http://gravsports.blogspot.com/2011/03/ice-climbing-is-not-rock-climbing.html

tapsa kirjoitti...

tässäpä se Lapin Kansan juttu:

https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=explorer&chrome=true&srcid=0B1cpjDC7ZTqyZDNmNTFhMTctNTg3My00OTdiLWJjM2EtYzVhYTZkZjQxN2E5&hl=en

saku kirjoitti...

"Valitettavasti asiakirjan noutaminen ei onnistu tai sinulla ei ole lupaa tarkastella asiakirjaa"

saku kirjoitti...

Tosta reisiluuvammaisesta tuli mieleen että se varmaan kyllä kertoo ja ihan äänekkäästikin että pystyykö laskeutumaan vai ei.

Ja toisaalta tilanne voi olla sekin ettei niitä paareja ole seinälle tulossa missään vaiheessa. Joskus se laskeutuminen on ainoa vaihtoehto, oli se kuinka kivuliasta tahansa.

tapsa kirjoitti...

?? ... on se public. koitappa tästä:

http://tinyurl.com/6zn6cz9

saku kirjoitti...

noni, nyt toimi. hyvä juttu!

Anonyymi kirjoitti...

Moi, hyvän harjoituksen olette järjestäneet!

Tähän liittyen oli kaverin kanssa depattia kosteahkon illan päätteeksi. Mietittiin että mikäli kiipeilijä ei ole kykenevä pelastamaan kaveriaan seinältä kuka sen tekee?

Kaveri oli sitä mieltä että Rajan pintapelastaja jalkautuu ja hoitaa pelastamisen yläkautta köysillä. Itse epäilin että pintapelastajalta ei löydy tähän osaamista / varusteita.

Mitä arvelet?

Anonyymi kirjoitti...

Raja sanoi harjoituksessa, että ei onnistu ainakaan toistaiseksi.

Posion palopäällikkö kertoi, että heiltä se periaatteessa voi onnistua, mutta ongelmana on päästä putouksen päälle. Siihen menee parhaimmillaankin tuntikausia.

Tietty esim mammutilla putouksen päälle pääsee viidessä minuutissa.

-Riku

Anonyymi kirjoitti...

Kypäräkameran ja käsikameran materiaalia käsitellään hissuksiin. Toki videot tännekin pääsee sitten ajallaan.

t: Opinnäytteentekijät
Petri ja Anna-Eveliina Juntunen

Anonyymi kirjoitti...

Ainiin. Viranomaisten arvio saapua Piippukodan läheisille laavuille on n. 55 min, sillä 45min menee matkaan ja siihen päälle 10min puheluihin ja hälytyksen tekemiseen. Helikopterilla matkaan menee n. 20min, mutta onko siitä auttajaksi, on todella sidonnäinen säähän. Pelastuslaitos painotti kiipeilijöiden omaa vastuuta omasta kiipeilystään ja turvallisuudestaan. Toki he tulevat paikalle, mutta seinällä olevan uhrin auttaminen on sitten toinen juttu.
t: Petri ja Eme

kari kirjoitti...

Heippa! mieheni googletunnuksella tähän kommentoin.. Ihan vaan sen takia täytyi alkaa kommentoimaan, että vähänkö oon ylpee... Tämä on minun pikkusiskon ja hänen miehensä yhdessä järjestämä juttu.. Ja tämän blogin kautta mulle aukes melko hyvin tämä käytännön puoli tuosta harjotuksesta.. Aiemmin en ihan näin hyvin ymmärtäny, että mistä oli kyse. Mutta sen verran piti tehä blogin luvun jälkeen, että soitin Emelle ja jonku sanan kysyin, että mitä se tarkotti.. Kun en itse ole kiipelijä, enkä asiasta paljon ymmärrä, niin piti jotain sanoja kysyä... Mutta todella hyvä blogi ja tämä keskustelukin.... Ja tarpeellinen varmasti tämä harjotus, ja ilmeisesti jotain kehittämishankkeitakin virinnyt harjotteen aikaan saamana! Mahtavaa, että saadaan aikaan keskustelua ja kehittämis ideoita... :) -Sara-

sampsa kirjoitti...

Moi,

Pari kommenttia:

1. Puolessa tunnissa alas on hyvin. Jos näitä keissejä miettii jonkin verran niin "oikea" toimintatapa riippuu tosi paljon tilanteesta. Yleensä se vaatii improvisointia. Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että niin kauan, kun matkan varrella ei ole riittävän suurta ja tasaista hyllyä paarien asentamiseen, ainoa oikea ratkaisu on hoitaa uhri maahan. Jos uhri on about kunnossa ni sit alas vaikka ois hyllyjäkin. Siin voi käydä sillein, et kunto huononee venaillessa.

2. Jos reisiluuuhri valittaa kipua niin antaa valittaa. Kyllä se siitä kivusta selviää. Jos tulee liikaa kipua niin siltä lähtee taju ja valitus loppuu. =)

3. Lähettäkää siitä pelastusahkiosta hakemus hintatietoineen Jarille SKIL:iin.

tapsa kirjoitti...

kiitti vinkistä, näin teemme!