20.2.2011

Darkside

Istun lattialla ja teroitan keskittyneenä jo aivan tarpeeksi teräviä hakkuja.

Esittelen ylpeänä teroitusjälkeäni sohvalla istuvalle hahmolle. Havaitsen, että häntä ei kiinnosta asia läheskään yhtä paljon kuin minua. Hetken harkinnan jälkeen ymmärrän sen, ja toivon että ensi viikolla on helpompaa.

Kiipeily tekee arjesta joskus vaikeaa. Normaaleihin asioihin keskittyminen tuntuu täysin tyhjänpäiväiseltä, ja seinien tuijottaminen lisääntyy. Tai no ei se ole kiipeily itsessään, vaan jotkut reitit. Reitit, joita ei pääse pakoon ennenkuin ne kiipeää. Ne on liian kutsuvia - osaksi kiipeilyn laadun vuoksi, osin reitin asettaman haasteen vuoksi. Jos kyvykkyydestään ei ole varma, reitti jää taatusti enemmän mielen päälle kuin sellainen, jonka tietää varmasti pystyvänsä kiipeämään.

Se peckeri. Saanko mä sen sisään liidissä? Mitä sitten tapahtuu, jos en saa? Entä jos mä tiputan sen? Ei mulla ole toista. Sekin on sitäpaitsi jo aika vanha. Niin ja teräskin murtuu, se on nähty ennenkin. Sitä on jo ohennettu viilalla ja moukaroitu suoraksi. Se on ihan ruosteessa. Vaijeri on hapsuilla. Eihän sille vaijerille edes luvata enempää kuin 2Kn - mun on siis pakko pystyä klippaamaan suoraan Peckerin reikään. Mutta siihen ei aina mahdu, jos se on kulmassa. F*kk. Miksen kelannut tätä aiemmin?

Mietin itseäni makaamassa hangessa tonttipannujen jälkeen, ja mietin mitä mun päässä silloin liikkuisi. Joku sen jo sanoi, ja hyvin sanoikin: ...It's a fine line between a bad ass and dumb ass.

No ihan sama, koska mä pystyn kiipeämään sen. Helvetti, mä uhosin jo että jos kukaan ei lähde varmistamaan, niin mä kiipeän sen silti. Mä meen kyllä aika hapoille kruksissa ylärilläkin, mutta mä pärjään sen kanssa, jos en unohda jotain oleellista jalkamuuvia, tai kunhan mun kädet ei jäädy...

Niin, dorka. Siellä on ennusteen mukaan 30 astetta pakkasta. Ei, ei oo järkeä. Ei vähääkään järkeä. Mun pakkasraja oli joskus -15. Hahaha! Naurettavaa. En oo ikinä noudattanut sitä. Ei sellaisilla rajoilla pysty yksinkertaisesti kiipeämään niin paljon kuin mä haluan. Mutta jos mä haluan kiivetä sen, niin mulla on valitettavasti enää yksi potentiaalinen päivä jäljellä. Seuraava viikonloppu on kisaviikonloppu, ja sitten menee 2 viikonloppua reissussa, ja sen jälkeen sitä ei enää ole, koska se on eteläfeissillä ja yksi plussa-asteinen päivä tuhoaa sen. Se on synkkää, se on ihan hirveetä, mutta jos mä aion tän kiivetä, niin mun täytyy kiivetä se semmosessa kelissä missä en halua edes viedä roskia ulos. Mä vihaan tätä touhua joskus.

Mutta eikö tää just oo sitä mitä kiipeily parhaimmillaan on? Mietit ja harkitset sitä, että pystytkö siihen, ja lopulta puristat sen tahdon itsestäsi ulos, ja teet sen huonoimmassa mahdollisessa kelissä, koska tajuat pystyväsi siihen. Ainakin se antaa kontrastia arkielämään: Onko kahvi loppu? No huh. Tuleeko Kelalta taas selvityspyyntö opintojen edistymisestä? Hah.

En mä tiedä, että miksi kontrasti on hyvä juttu, mutta mä kuvittelen itseriittoisesti ymmärtäväni koko ympäröivän maailman keskimääräistä paremmin, koska mulla muka on sitä kontrastia enemmän kuin alakerran Pertillä - Pertti kun ei nimittäin harrasta jääkiipeilyä tai mitään muutakaan extremeä. Siis mä luulen niin, asiasta mitään tietämättä - ja tällaiset dorkat ajatukset saa mut joskus vielä enemmän vihaamaan tätä hommaa. Mä nimittäin aina luulin että kiipeily olisi muokannut mua liberaalimmaksi.

Mutta mä tiedän, että viha laantuu, ja ajatustoiminta muuttuu taas suvaitsevaisemmaksi - kun mä vaan kiipeäisin sen.

Eli mussutukset sikseen. Do it. Intohimo, pelko ja itsekeskeisyys, isketään tehosekoitin päälle ja aloitetaan henkinen valmistautuminen liidiin. Laitetaan Panteraa soimaan kauppareissunkin ajaksi, joo, sillä ne on menny ennenkin, ja vähän vielä aggroa kehiin niin hyvä tulee. Kunhan mä saan ruoskittua itseni liikkeelle, niin sen jälkeen ei ole enää hätää. Koska ainut tie pois on yläkautta, niin mun on toisinsanoen pakko kiivetä se. Jos eka kruksi menee, menee loputkin, koska pääsen ekan jälkeen lepäämään ja sen jälkeen olen lämmin vaikka olisi sata astetta pakkasta. Onhan se yläosa herkkä, mutta face-the-facts: en tippunut kertaakaan ylärillä tylsillä hakuilla, joten marginaalia on enemmän kuin tarpeeksi. Sitäpaitsi siellä ylhäällä geari paranee merkittävästi. Mutta se alaosa, dammit, hänkkiä heti ekasta metristä, ja kaikki muuvit on jäällä, joka on kuitenkin näillä keleillä vähän semmoinen ... hmm ... yllätyksiä tarjoileva materiaali. No, mä en lyö kertaakaan koko liidissä niin se saa tarkoittaa sitä, että se kestää. Se on todennäköistä, että se kestää. Miksi mä upotan epäilykseni aina tilastotietoihin, joita ei ole olemassa? Kiipeily taitaa olla parasta itsensä kusettamista mitä löytyy.

There is a part of me that's always sixteen
I've found the secret of eternal youth

Some get high on life or money
But there's an escape
Drop out the race

To walk through world by one's self
You can't be protected
Your trust is in whisky, weed and Black Sabbath
It's goddamn electric

Don't waste your time, embrace it
And then you will know yourself
The change in you is goddamn electric

Don't fake your life, inhale it
And then you'll know yourself.

Pantera: Goddamn Electric. Ruudut (c) MiraN.

Naurettavuuden uhalla en voinut olla laittamatta lyriikoita kehiin. Naurettavaahan kiipeilykin monesti on - aikuiset ihmiset repii hiuksia päästään jonkun jäälirun takia (kuulemma joskus myös joidenkin lohkareiden takia).

Positiiviseen ajatteluun sokeasti luottaen kirjoitin ylläolevan tekstin ennen tän linjan kiipeämistä, koska olin päättänyt että mä kiipeän sen, tapahtui mitä tahansa. Ilokseni pääsin sitä nyt sitten myös käyttämään, kun kiipesin "Darksiden" - 10 astetta lauhemmassa kelissä kuin mitä piti olla! Se kiinnitti mun huomion toissa viikonloppuna, ja sen jälkeen en tahtonut saada siltä unta, headpointista haaveillen. Darkside on noin M7 tasoista kiipeilyä, mutta kulkee käytännössä kokonaan jäällä, hyvin ohuilla placementeilla. Olin gearista aluksi sitä mieltä, että se olisi R:n arvoinen, mutta liidin jälkeen sain hieman lisää luottamusta kamaan ja totesin sen kohtuulliseksi. Mutta sekin tarkoittaa siis sitä, että osaa suhtautua peckereihin, pieniin C3:iin ja 9 cm:n ruuveihin hyvä gearina - ja siinä joutuu tekemään kampusmuuveja peckeri-C3 -klusterin päällä, joka estää dekkaamisen. No ei siitä dekkaamisesta varmaan kuolis, mutta kuten täälläpäin sanotaan: voip jäädä kitumhan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ei tää ole vähän vaarallista?

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ämpyilyvä!

Mie

saku kirjoitti...

Mahtavaa! Ja vieläpä Panteran voimalla. Mä vähän pelkäsin että sä käytät ittes psyykkaamiseen sitä samaa paskaa mitä kuunneltiin Norjassa.

Ja onneksi olkoon myös Sampalle, hienoa työtä!

tapsa kirjoitti...

Rick Astley on varattu sitten niihin oikeesti vaikeisiin linjoihin.

saku kirjoitti...

Mikä juttu toi yhdellä peckerillä kiipeäminen on? ei sit tullu mieleen ostaa toista?

tapsa kirjoitti...

mun oli pakko saada se motörhead punkku.