8.1.2011

Roadside

En ole mitenkään erityisemmin diggaillut viime aikoina lumivyöryvaarasta, ja omasta mielestäni ihan syystä. Sitä typerämmäksi tunsin itseni vuoden ensimmäisenä päivänä, kun katselin paskat housussa viereisessä rännissä jylisevää vyöryä. Se ei ollut mikään pieni laatta joka hieman heiluttaa puita, vaan enemmänkin mallia Megablast tai helvetin iso tavarajuna - kuitenkin semmoinen, että jo pelkästä äänestä tajusi, että se on aivan sama oletko ständissä kiinni jos olet samassa rännissä.

Pohjois-Norjassa oli vyöryvaroitukset nelosella. Tromssassa oli ulkoilualueella 200 metriä leveä vyöry asutuksen välittömässä läheisyydessä. Lunta tuli kokoajan ja hasardilta tuntui jokapaikassa. Miksi me sitten oltiin siellä, missä me missattiin ylhäältä itsekseen lauennut laviini parilla sadalla metrillä?

Kun suomalaisella turistilla on viikko aikaa vetää, niin sitten vedetään kanssa. Aivan sama mikä keli, ei tässä ole aikaa odottaa. Jokapäivä on lähetyspäivä. Kohta ollaan taas kotona, kiroillaan töitä ja haaveillaan Norjan reissuista. Lunta tulee, joo, mutta eipä se jääkiipeily nyt muutenkaan hirveän turvallista ole. Sitäpaitsi muutkin menee. Ja hei, eikös se ole niin että jos on tarpeeksi jyrkkä putous niin vyöryt vaan heilahtaa yli?

No mehän periaatteessa oltiin turvallisella törmällä. Meillä oli maastokartta, ja meidän yläpuolella ei pitänyt olla lunta kovin paljoa. Kovin paljoa. Norja on nimittäin mittakaavavirheiden luvattu maa. Eihän sitä mäkeä siellä paljon ollut, kun vertasi ympärillä oleviin törmiin joissa saattoi olla 500+ vertikaalimetriä lumikenttää putouksen päällä. Mutta oli sitä siellä sen verran, että siitä pystyi itsekseen irtoamaan parisataa metriä leveä laatta. Pituutta oli vaikea arvioida perspektiivistä johtuen. Ylipäätänsä perspektiivit aiheuttavat sen, että tieltä tai alhaalta käsin on täysin mahdotonta sanoa mäkien todellisesta muodosta mitään.

Loppureissun kiipesimmekin sitten pelkästään roadside:a, eli mitä tahansa tien välittömässä läheisyydessä ja jonka päällä ei ollut mitään. Skibotnin puolella vuonoa on paljon tällaisia mahdollisuuksia, mm. Larsbergtunnelin pohjoispuolella oleva "mökkimesta" (näkyy tielle, lomamökkien yläpuolella, 10min approachi), ns. DWS-mesta (tunnelin eteläsuulla) sekä neljä lähekkäistä, samansuuntaista kalliota joista eteläisimmän parkkis on N69.48904 E20.33825. Kalliot ovat parinsadan metrin etäisyydellä toisistaan ja näkyvät tielle, lähestymiset 5-15 minuuttia. Ainakin eteläisimmässä ja pohjoisimmassa on linjoja kolmeenkymmeneen metriin asti ja vaikeutta helposta horroriin. Leveyttä kallioilla on useampi sata metriä, ja verhoa roikkuu vähän joka kohdasta. Ja hei, mikäli budjetti ei riitä kaupan maastokarttoihin niin tästäkin voi olla apua.

Päivän arpajaisten voittajat. Vyöry ohjautui keskellä olevien putousten oikealle puolelle, metsikön kautta alas. Edellisenä päivänä kiipeämämme ränni näytti paljon todennäköisemmältä reitiltä, mihin lumi olisi voinut ajautua. Lumi noudattaa usein samoja reittejä kuin vesikin, toim. huom.

Taustalla keskellä näkyy edellisen kuvan törmä. Hieman eri kuvakulma, hieman eri todellisuus.

Pohjoisin neljästä edellämainitusta roadsidesta.

Ville ja Saku. Tää on niin lyhyt putous ettei me mitään takkia tarvita.

Suttura kakkostelee mökkimestalla.

Rikun taikajuoma toimi niin digestiivinä kuin aperitiivinäkin.

Uudenvuodenaatto, nukkumaanmenoaika oli puoli yhdeltätoista.

Sitten kävi näin.

3 kommenttia:

juse kirjoitti...

Hep,
Onkos tämä sama roadside mitä tuossa jutussa: http://www.planetmountain.com/english/News/shownews1.lasso?l=2&keyid=37297#

Koortinaatit:
Roadside: 69.551233,20.403271

Ihan vaan mielenkiinnosta.

tapsa kirjoitti...

moro!

ei ole, tonnekin olis haluttu mennä mutta sen ala-ja yläpuolisten rinteiden lavinfara oli vähän liikaa.

juse kirjoitti...

Joo ihan kivasti on vissiin tiputtanu lunta siellä Skibottenin seudulla.

Koitahan parantua!