25.11.2010

-21 C ja subjektiivisia kokemuksia

On verhoja, ja on verhoja jotka on parikymmentä astetta pakkasen puolella ja kuivia. Kauempaa ne näyttää aika samalta, viiden sentin etäisyydeltä ne on kaksi eri maailmaa. Toinen on kiinteä ja rauhallinen, toinen soi niinkuin kirkonkellot ja voi räjähtää palasiksi pelkästä tuijottamisesta. Jälkimmäinen voi myös saada liian itsevarman kiipeilijän palaamaan maanpinnalle häntä koipien välissä, iloisena siitä.

Olin onnistunut hivuttamaan itseni aika ylös. Pystyin stemmaamaan verhon ja kallion välissä, ilman että verhoa tarvitsi lyödä. Verho oli leveä, paksuudesta en tiedä. Massiivinen mitoiltaan, mutta ei koostumukseltaan. Luulin alaosan kantavan, mutta lähempänä tajusin että alaosan lisäksi myös itse verho on enemmän ilmaa kuin jäätä. Stemmaamalla sitä kuitenkin pystyi turvallisen oloisesti kiipeämään, varmistamisen suhteen sitten olikin vähän niin ja näin.

Olin jo siirtynyt stemmaushommista verhon ulkopuolelle, mutta en ollut vieläkään varsinaisesti lyönyt kertaakaan - hakenut vain sopivan kolon ja narauttanut terän kiinni. Stemmaamisen loputtua kiipeily meni reilusti fyysisemmäksi, koska roikuin käsillä, mutta olin melko varma siitä että ylöspäin mennessä jää paranee. Itseasiassa kerkesin jo ajatella, että tämähän alkaa olla in-the-bag. Itsevarmuus alkoi hiipiä takaisin. "Oisit alusta asti vaan luottanu ittees, niin tää olis ohi jo". "Nynny, pitikö hieroa siinä alussa niin hulluna, jätkät jäätyy, kyllä tää kestää, anna runtua vaan". Rauhotuin, koska olin varma siitä että pystyn alkaa lyömään kunnolla, ja saan kohta ekan hyvän ruuvin sisään.

Löin ehkä noin 15% teholla. KABOOM. Sen on enemmän kuin ääni. Sen tuntee kaikkien neljän raajan kautta, kuinka se tärähdys menee koko verhon läpi. Se ääni on niinkuin tykillä ammuttaisiin. Tuntuu siltä, että se kaikuu koko kanjonissa, ja korvien väliin se jää soimaan melkein pysyvästi. Kaikki ajatukset pyyhkiytyy uusiksi, ja kaikki se itsevarmuus häviää sekunnin murto-osassa. Kaikki ne videot, joissa paksummatkin paadet romahtaa, pyörii silmissä. Jos voisi kumartaa ja tehdä kunniaa, tekisi senkin varmaan, voisi oikeastaan tehdä ihan mitä vain että pääsisi ihan-minne-tahansa siitä verhon kyljestä. Ennen pamausta kerkesin vähän vitsailemaankin, ja vähän jo jotain leikittelinkin. Mutta hymy hyytyy, ja ei enää paljoa naurata, kun verho päättää asettaa ihmisen takaisin omalle paikalleen. Yhdellä äänellä pystyy murtamaan karvasemmankin äijän, näin karvattomasta puhumattakaan. Nyyhkytin hiljaa ja yritin olla liikkumatta. Mietin että mitä mä teen. En pystyisi pakittamaan muuveja ensin alas, ja sitten verhon taakse. En uskalla lyödä enkä potkaista mihinkään. Mutta mulla on se yksi ruuvi jaloissa, joka teorian tasolla estää dekkaamisen. En tosin haluaisi edes istua siihen, koska siinä oli enemmän ilmaa kuin jäätä. Dude, joskus vaan joutuu valitsemaan huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon.

Alaspäin huukkailua säestää hiljaa lausutut pyynnöt verholle. Tajuan puhuvani sille, että se ottaisi nyt ihan iisisti eikä päättäisi räjähtää. Saan huukattua hakut tarpeeksi lähelle ruuvia. Tasapainotan ne ruuviin, ja istun siihen. Laske, ja laske hitaasti...

Jääkiipeily on niin sairaan siistiä.

Kaikki kolme Jokeria saatiin onnistuneesti muutettua kukkapuskiksi.

11 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Näitä juttuja on ehkä neljä kertaa mukavampi lukea kuin niitä, mitä olen koskaan paperille painetuista kiipeilyjulkaisuista tavannut.

Tuo "Nyyhkytin hiljaa ja yritin olla liikkumatta." -kommentti sai itsessäni samanaikaisesti (ja hämmentävästi) aikaan sekä spontaanin naurunpuuskan että jonkinlaisen liikuttuneen mielentilan...

Hyvää talvea sinne pohjoiseen.

tapsa kirjoitti...

kiitokset antti. jääkiipeily on usein aika koomista. ja nythän talvea näyttäisi onneksi riittävän muuallekin!

Anonyymi kirjoitti...

No huh huh huisia hommaa!

On siulla ainaki psyyke kohillaan, mutta
ethän näin alkukauvesta tapa ittiäs -ethän? Kyllä niitä parempia verhokelejäki tuleep. Mie vähä huolissain olen ja siksipä tässä pari asiaa kaikille jää-ässille muistin virkistämiseksi, vaikka varmaan asia tuli jo Tapsan kertomana seleväksi.

Kattoppa kö
1. puikko/verho pasahtaa toennäkösesti alas
just siinä kö se taittuu kallioon kiini. Siinä suurimmat jännitykset. Siihenkö kö sopivasti lyö ni ... toivottavasti sillon ei ole kellään ruuveja kiini puikossa? 2. Eli kamat kallioon tai sooloa.

PS:
Tapsa muistat varmaan norjassa ku potkasit sitä jäätä ja puikko katkes metrin verran sivusta eli se on ihan "henkimaailman" touhua joskus.

Anonyymi kirjoitti...

Luin vielä kerran tuon jutun ja täytyy sanoa, että Tapsa sie ossaat kyllä kirjottaa! Sie oot ihan väärälä alalla. Ala kirjottaan kirjoja! Aivan mahtavaa tekstiä -taas. Sie oot vähä niinku Suomen Andy Kirkpatrik. Lisää vaan ...

PS: Missä ne sponsorit ja mainokset luuraa? Tapsukasta Suomen ensimmäinen oikea kiipeilykirjailija.

tapsa kirjoitti...

jaa no onko siulla sitten käyttöä meikäläiselle loppukauvvesta ku kerta hengissä pitää pysyä?:)eipä hätiä mitiä, pakittaminen on nyt entistäkin helpompaa kun olen kuulemma saanut tuon paljon halutun liikanimen "cry baby" .

Anonyymi kirjoitti...

jep jep. Meikä on muuten hiihtoloman molemmin puolin yhteensä 3 viikkoa roviksella harjottelemassa henkenpelastustaitoja ambulanssissa ja keskussairaalasa rytmillä vuorokausi töitä 3 vapaata. Eiköhän siinä jo jotaki suunnitelmia ehi kehkeytyä.

Juha kirjoitti...

Mahti tarinaa lätiset. johan tässä alkaa paski tuleen housuun jo lukiessa, upeaa tekstiä.

Anonyymi kirjoitti...

Jäi kaivelemaan, että miten tuosta tilanteesta poistuttiin. Pääsikö varmistaja yläkautta jeesaamaan vai pitikö laskeutua?

T: Ossi Eskola

Anonyymi kirjoitti...

Sisälukutaito ei näköjään ensimmäisellä kerralla riittänyt. Ilmeisesti varmistaja laski hitaasti alas.

T: Ossi Eskola

juse kirjoitti...

Niin mites se oli?
"Jääkiipeily on parhaimmillaan silloin kun on kylmää, pimeää ja vituttaa."

Pitäiskö tuohon lisätä vielä, että itkettää? ;)

Ei muuta ko kovia kiikkuja ja pietään ittensä hengissä sielä.

Niin ja hienoa tekstiä. Jatkat vaan blokitusta ja sitte jossaki vaiheessa kirjaksi tyyliin Twightin Confessions of a serial climber.

tapsa kirjoitti...

noo jos koittaisin nyt ensin kiivetä jotain.