28.6.2010

Animal Rescue Onsight

Oon aina ollut sitä mieltä, että kun sporttikiipeilyä verrataan jääkiipeilyyn, voidaan raa-asti luokitella tarvittavat kyvyt seuraavasti: sporttikiipeilyssä tarvitaan fysiikkaa 80 prosenttia, psyykkisiä kykyjä 20. Jääkiipeilyssä täsmälleen toisinpäin. (Selvennyksen vuoksi ei ajatella tekniikan osuutta.) Mutta nyt kun on päässyt oikein klippaamisen makuun, on korvien välisen voiman arvostus kasvanut. Asenteella pääsee sportissa pitkälle - Espanjassa se lienee a muérte, Italiassa sanotaan että pitää olla "killer" jotta onnistuu.

Oon hämmästyttänyt itseäni sillä, että oon kovan psyykkauksen, hyvän onsight-yrkän, mutta epäonnistumisen jälkeen roikkunut köydessä, kykenemättömänä tekemään niitä muuveja jotka juuri äsken tein onsaittiyrkässä hapoilla. Mutta epäonnistumisen jälkeen ne muuvit ei mene enää edes levolla. Ei mee, koska ei yritä enää oikeasti. Yrittämistä on niin monen tasoista. MacLeodin tuoreessa kirjassa on ehkä yksi parhaista sporttikiipeilyn viisauksista mitä oon lukenut: 4% vähemmän yrittämistä tarkoittaa 40% huonompaa suoritusta. (Se on muutenkin ehkä paras kirja mitä on kiipeilyn harjoittelusta ikinä kirjoitettu).

Kun haluaa yrittää tietyn greidin onsaittia, hämmentävästi niitä reittejä ei ole loputtomasti tarjolla edes suuressa maailmassa. Syitä on moninaisia: kun on kyseessä oman rajan puskeminen, tarvitaan reitti, joka sopii juuri sulle. Sitten tarvitaan hyvät olosuhteet. En tarkoita pelkästään sopivaa lämpötilaa ja varjoa, vaan myös henkisiä olosuhteita. Sössin ja "tuhlasin" yhden reitin siihen, että luovutin. Luovutin, koska (asenna tähän tekosyitä) lähdin kiipeämään takki auki, vähän kuin katsomaan tilannetta, kun olisi pitänyt mennä kaasu pohjassa sotimaan. Luovutin, koska ajattelin, että nyt hapot kasvaa sellasella tohinalla, että ei tästä yksinkertaisesti ole ratkaisua ulos. Äitikahva oli alle sentin päässä sormenpäistä, en tietenkään tiennyt, mutta jos olisin edes vähän yrittänyt olisin sinne päässyt. Mutta ei, *ittu, ota tiukka. Fancúlo. Nussuperse. Perké?!

Sitten tarvitaan tuuria. Ei se kovin tiukka onsaitti ole, jos teet kaikki muuvit staattisesti. Joskus joutuu vetää vähän tuurilla, ja useimmiten se ei palkitse. Joten kun on tarpeeksi monella reitillä käynyt arpajaisissa vetäen tyhjän arvan, on siinä ainoassa mestassa, johon bussilla järkevästi pääsee, enää yksi potentiaalinen onsight reitti jäljellä.

No sitten olet sen reitin alla. Solmit kasin. Otat paidan pois. Tsekkaat valjaat ja varmistajan. Homma on ajoitettu siten, että on varjoa. Hyvä hööki, hyvät lämppärit alla, sormiteipit on just sopivan tiukalla. Ei niin tiukalla enää, että veri ei kierrä, mutta kuitenkin niin tiukalla, että tukee just sopivasti, eikä iho teipin alla vielä hikoa. Tossut on vähän tiukemmalla kuin yleensä. Mankka on hajotettu, eikä ole isona klönttinä. Köydestä on se kivempi pää käytössä. Puolikas banaani on syöty just vähän aikaa sitten, että on varmasti pienet sokerinousut. Kusella on käyty. Nyt. Big time. You can do it. Kaikki kattoo. Let me see the gas, man. Go big or go home.

Mutta sitten: Kissanpentu? Mikä kissanpentu, missä, WTF? Mun pitäis sendaa, ei nyt mitään kissoja, kiitos! Kissanpentu on pulassa? Kissanpentu naukuu jossain korkealla, hyllyllä? Okei, joku on siis lempannut ei-toivotut kissanpennut kallion päältä alas, ja kissimirrit on tullu varmaan 30 metriä pystysuoraa pusikkoa pitkin, mikä pelasti ne siis tippumiskuolemalta. Toinen tuli melkein alas asti, mistä se saatiin jo, toinen jäi parinkymmenen metrin korkeuteen hyllylle, missä se nyt naukuu hädissään. Lähdenkö mä pelastamaan kissanpentua, vaikka nyt pitäis sendaa? No totta helvetissä, onko mitään siistimpää kuin herottaa pelastamalla suloisia luontokappaleita varmalta kuolemalta.

Sendaamiset sikseen, ja reppua penkomaan löytyiskö sieltä jotain oikeasti hyödyllistä kuten vaikka slingejä ja ATC. No ei tietenkään, mullahan on pelkät jatkot ja GriGri mukana, mä oon sporttikiipeilemässä. Gearia kuitenkin haalitaan, ja teknoan jotain pulttilinjaa pitkin ylemmäs ja yritän paikantaa kissiä. Kisu löytyy, mutta ei toivoakaan että pääsisin sen luo - liikaa sivussa. Haen alhaalta tossut ja kameralaukun kissalle, ja kiipeän maailman paskaisimman vitosen jotta pääsen mahdollisimman ylös. Ensin iso pendulumi mahdollisimman sivulle, sitten alaspäin ja sivulle teknoamista. Tunnin ähellyksen ja ruusupuskien repimisen jälkeen kisu on ulottuvilla. Raukka on n. patalapun kokoisella slouppaavalla hyllyllä, mikä on vielä hiekkainen, enkä tajua miten se on siihen onnistunut pysähtymään. Aika paljon on ollut tuuria matkassa, koska kisu on vielä niin nuori, että silmätkään eivät ole auenneet kunnolla. Siinä se sitten sokkona yrittää takertua hyllyyn mutta oli onneksi sen verran fiksu, että naukui sitä enemmän, mitä lähemmäksi mä tulin, jotta löysin sen. Niskasta kiinni ja kameralaukkuun, ja rappeli maan kamaralle. Kisu pääsee veljensä luo pyyhkeeseen, ja jatkohoitoon eläinlääkärille. Eräs jatkohoitaja kysyy mun nimeä, ja kerrottuani sen sanoo "we will name the cat after you". Yksi parhaista päivistä mitä oon näin niinkuin vähään aikaan kokenut.

Tapsa the cat (taitelijan näkemys, eli pöllitty vaan jostain). Mutta oli se aika samannäköinen. Tapsa antoi ilmeisesti hyvää karmaa, koska seuraavana päivänä sen reitin ketjut sitten kilahti. Next: 3 viikkoa heavy campingia, utan Internet.

7 kommenttia:

Matts kirjoitti...

Toi motivaatiojuttu on kyllä niin vimosen päälle totta. Ainakin meitillä on ollu vimosen vuoden todella vaikea saada oikeen sellaista sendinälkää manattua. Ja ilman tuota on aika vaikee saada itestä oikeen kunnolla mitään irti.

Joskus sen vihan päälle saanti on niin pienestä kii. Se kitkerän kainalohien nuuhkaisu. Poskien läimiminen. Karavaanarien ajattelu.

Parhaiten homma silti sutviintuu soppelissa seurassa. Jos vastus on kova ja hommassa on sellasta hyväntuulista, mutta totista projektointihenkeä niin tulosta syntyy.

tapsa kirjoitti...

toisilla tuntuu auttavan se, että on porukkaa kattomassa, toisilla se haittaa, joillekin jäätelö on hyvä houkutin. jotkut sendaisi kuulemma mitä vaan, jos olis lentopallon A-junioritytöt kannustamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Mie laitoin siiulle sähköpostia kuukausi sitte, mutta se meni vishin vanhaan osotteeseen ku ei ole mithän kuulunu. Koska tet tuletta? Pistäkkö miule tejän osotteen vaikka sähköpostila. t. A

tapsa kirjoitti...

äläpä hättäile! mie oon ollu lomalla, eikä siellä mithän nettejä ollu.

Juha kirjoitti...

parasta lukemista piiitkään aikaan..hyvä Tapsa, kissa varmasti enemmän kuin kiitollinen rescutuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

mikä macin kirja toi on, mistä mainitset tekstissä? vai onko sillä edes useampia :)

tapsa kirjoitti...

tämä!

http://www.davemacleod.com/shop/9outof10climbers.html