22.3.2010

Tosi pehmeitä ja nynnyjä ajatuksia stikautuksesta & kiipeilyn motiiveista

Jomppis digauttaa kevätauringossa.

Hommahan on nyt niin, että mä diggasin entisessä elämässä stikautuksesta ihan tosissaan. Niinkin tosissaan, että olin joskus jopa numerolappu kaulassa. Stikautus kuitenkin vaihtui täysipäiväisesti kiipeilyyn, ei kerralla mutta kuitenkin vääjäämättä. Siihen oli monia syitä, osa huonoja ja osa ihan järkeviä: kiipeilyä pystyy harrastamaan jossain muodossa ympäri vuoden. Hyviä laskupäiviä tuli mun mielestä myöskin huomattavasti vähemmän vuodessa kuin hyviä kiipeilypäiviä.

Laskeminen sellaisenaan mitä se mulle merkitsi, oli lähtökohdiltaan aika erilaista kuin kiipeily. Laskiessa haettiin sellaista jeejee-fiilistä, joka tulee kun arska paistaa, tulee faceshottia ja tietää että illalla on ihan poskettoman kovat kemut. Se oli yksinkertaisesti parhaimmillaankin vain siistiä.

No kaikki jotka kiipee jäätä, tietää että se on yleensä tosi kaukana siististä. Ei siellä kiljuta riemusta, kun on niin älyttömän kivaa. Kiipeilyn motivaatiot on mulla ainakin erilaisia kuin jeejee-fiilisten hakeminen, mutta niitä en ajatellut alkaa nyt erittelemään. Hämmästyin vain viikonloppuna sitä, kuinka kivaakin jääkiipeily voi olla näinä kauden viimeisinä hetkinä. Se oli mun mielestä niin lähellä puuterihiihtoa, kuin vain jääkiipeily voi olla. Arskat päässä, nollakeli, varmistamista ilman untsikkaa, varmistamista ilman hanskoja (!), koostumukseltaan helppoa jäätä ja illalla vähän kaljaa laavulla. Superia! Vai liian kivaa?

En mä jaksais kiivetä jos se olis vain siistiä. Se on pakko olla aika ajoin ikävää. Se opettaa suhtautumaan ympäröivään maailmaan, pettymyksiin, ja siihen miten tyhjänpäiväisiin tavoitteisiin uhrataan resursseja ilman mitään konkreettista voittoa. Se on pohjimmiltaan todella typerää touhua, sitä lukuunottamatta että kroppa pysyy paremmassa kunnossa kuin sohvalla makaamalla. Voiko siitä edes saada jotain muuta kuin aina vaan uusia tavoitteita?

Mutta ei se kai kuitenkaan ole sen urpompaa hommaa kuin rahan ansaitseminen isompaa taulutelkkaria varten, tai juominen jonkun muun kuin juomisen takia. Oon jokatapauksessa alkanut haaveilemaan taas keihäshommista, kuruista ja siitä, että pääsee haikkaamaan melkein pelkästään haikkaamisen takia.

Käytiin tamppaa latu Siniselle. On jäätä.

Onko tuo kyynel?

Siirryin fotohommissa ammattilaiseksi: yllä ensimmäinen kuvauspalkkio.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tosi hyvää vilosofointia. Oon sammaa mieltä paitti että voi se lskeminenki olla ikävää tosi jyrkällä. Eri asia vaan on voiko sitä hyppykäännöstä kuttua laskemiseksi. Kylllä laskeminen on parasta ku on kaasua putskua ja mielellään pari kilsaa verttiä. Suomessa laskeminen on penaalista kun taas kiipeily voi olla jopa erinomaista pienessä mittakaavassa. Noo ehkä lskeminenki jos tykkää vaan hyppiä niinku nuorempana. tosia sia vaan on että vanhoilla luilla ei kannata enää hyppiä vaan kiivetä voi hyvin vielä pappaiässä. Ja hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

riku ITKEE!??!?!??

...luulin sua mieheksi.

Anonyymi kirjoitti...

amerikassa on kehitetty oikein hupiasteikko, jossa jääkiipeilyt ja pyydan rippaukset menevät nätisti eri osastoihin:

http://kellycordes.wordpress.com/2009/11/02/the-fun-scale/

anonyymi,saahan sitä nyt itkeä jos itkettää. kokeile joskus, saatat jopa tykätä.

-R

Anonyymi kirjoitti...

Pirun hyvin tiivistetty! Vaikka yleensä vähintään 90% kiipeilyyn laitetusta ajasta tuntuu turpaan otolta ja pelkiltä vastoinkäymisiltä niin siinähän sen suola yleensä on. Kun periksi ei prkl anneta, voi jälkeenpäin sitten vieritellä vaikka onnen kyyneliä!

-J