30.11.2009

Mörketiden

Mörketiden on norjaa ja tarkoittaa että on helvetin pimeetä koko ajan. No me ei oltu Norjassa, vaan Ruotsissa, mutta silti oli sikapimeetä. Ja sitäpaitsi se hyvässä lykyssä tarkoittaa myöskin ruotsiksi ihan samaa. Stora Sjöfallet ei ole hirveästi Rollywoodia pohjoisempana, mutta päivät tuntuu kummasti lyhyemmiltä jos on tarkoitus kiivetä vähänkin useampi pitchi leirioloista startaten.

Edellisen reissun pakituspäivänä bongasin laskeutuessa potentiaalisen linjan, joka oli syvässä leikkauksessa ja tavallaan piilossa tieltä katsoen. Linja näkyy melko hyvin vanha postauksen kuvassa (linkki), oikeanpuolimmaisen putouksen oikealla puolella. Kolmen tunnin yöunien jälkeen olinkin Suttiksen ja Gorakin kanssa kovalla liekillä menossa tuntemattomille maille - koska vaikka sitä kuinka kiikaroin viime reissulla, ei rännistä oikein millään nähnyt että mitä se piti sisällään. No tällaiset asiat selviää tietenkin vain tarkistamalla.

Eka pitchi meni helppoutensa takia nopeasti, mutta koska tällä kokemuksella osataan tehdä lyhyestä päivästä vieläkin lyhyempi, niin tajusimme ekalla ständillä että kellään ei ole candelaa tai ablakovi-huukkia mukana. Suttis otti tilaisuudesta vaarin ja kiipesi ylimääräisen pitchin alakerran reppujen kautta, hakien meikäläisen henkari-huukin.

Seuraava pitchi oli näyttänyt viereiseltä putoukselta vastapalloon katsottuna tiukalta, mutta osoittautui vain hassunhauskaksi ohuen jään verhoamaksi loivaksi räppänäksi. Pääsin kuitenkin käyttämään king of gear -osastoa eli peckeriä ja turvehakaa, mistä pitchi ansaitsee aina lisäpisteitä. Kivilaatu on näillä huudeilla Paskaa isolla P:llä, ja siinä mielessä vielä petollista että kaikki kiveen hakattu kalliokama tuntuu laittaessa aina solidilta, mutta kakkonen kertoo aina kuinka se irtosi parilla näpyllä. Nelosen rännitys toi meidät kuitenkin kivan pikku puikon alle.


Puikkokin näytti alempaa paljon karskimmalta, mutta jää oli hyvää ja pääsin ujopissalle sen alla olleeseen luolaan. Joku näissä ränneissä olevissa linjoissa silti viehättää, ne on mun mielestä helvetisti siistimpiä kuin feisseillä olevat putoukset. Ränneissä on kakkosillakin paljon jännempää kun kaikki liidaajan irroittama tulee yleensä niskaan.

Viimoisen kiivetyn kp:n päältä lähti 70-asteinen puskajumppa, ja aloin pelkäämään huippuohuiden teknisten vaatteideni hyvinvointia. Loistava tekosyy painua alakautta kotiin. Rehellisempi kiipeilijä sanoisi, että reitin olisi mahdollisesti voinut topittaa parimetrisen katon kautta, vähemmän rehellinen alkaisi itkemään sitä ettei ollut mukana kolmosen ja nelosen camuja. Neljällä pitonilla ja peckerillä on kuitenkin ikävä varmistaa nyrkkijammihalkeamaa, ja sitäpaitsi meillä oli punkku temperoitumassa.

Bongaa kiesi.

Rännien rappelointi meni turhankin mutkattomasti, mutta viimeisen kp:n kirous varmisti sen, että meikäkin pääsi kiipeämään extraa ja vapauttamaan köyden kiven ympäriltä. Pelimiehet ja -naiset hoitivat alaskävelyosuuden raudat jaloissa, minä oli päättänyt tulla ilman. Parin perseliu'un jälkeen Patagonioissa oli reikä, ja viinin temperointi kiinnosti kokoajan vähemmän.

Tapsan baarissa oli oikea ryysis illalla,
ja pikkuhiljaa alkoi jo hieman hymyilyttämäänkin.

Naapurissakin oltiin tiukasti muki kädessä.

Lauantaina oltiin taas liekeissä, reitinvalintaprosessi tosin kesti jonkin aikaa. Jyrkkä jää osoittautui aika horroriksi. Tiputettuani parimetrisen pilarin, joka jostain syystä ei osunutkaan kaapeliin ja repinyt meikää alas vaikka olin siitä melkein varma, karkasimme oikeaan laitaan solidille turpeelle ja thin icelle. Mielummin ohutta jäätä ja paskoja kalliokamoja kuin hänkkiä jäätä missä kaikki räjähtää käsiin, please.

Jomppiksen Vidal Sassoon -kokemus.

Sunnuntai-aamuna tuli pakkanen. Autosta jäi ovennuppi käteen, espressopannu jääty pöytään kiinni ja kansi hajos, piilarinesteet oli jäässä ja kaasupullo hyyty. Naisten överihärskit jutut piti kuitenkin meidän poikien korvat punakoina.






22.11.2009

Hyvin hajanaisia ajatuksia grungesta, keleistä, reissuista ja köysistä

Kun kirjoitettavaa ei synny viikonlopun kiipeilyistä, jostain syvältä sisimmästä kumpuaa tarve alkaa aukomaan päätään muista asioista. Miten saa boulderoijan tajuamaan miksi monesta talvikiipeilijästä tulee elitistejä kiipeilynsä suhteen? Uskaltaisinko mä sanoa jotain tän kauden Everest-yrkkääjien mediaetiikasta? Onko uus Alice In Chains hyvä? Nynnyilyn merkkejä on ilmassa, sillä enhän mä oikeasti uskalla mitään sanoa - joku voi vaikka pahoittaa mielensä. No sen verran uskallan sanoa, että grunge ei ole kuollut, ja se uus tyyppikin laulaa ihan hyvin. Mutta mun musamaku tiedetään; huonompi sellainen on korkeintaan eräällä toisella paikallisella jääkiipeilijällä. Kuka olis uskonut, että Teuvo Loman on levyttänyt Europen "Carrie":n nimellä "Kari"?



Turvallinen aihe on tietenkin lätistä jääolosuhteista. Jaskalla on kuulemma jäätä.
Mammutilla tuskin. Ruskeella on. Löytyi kivaa puikkojäätä, melkein-mummojäätä ja solidia verhoa. Pääsin lyömään kiville ja torkkaamaan - helvetin hyvää jääkiipeilyä. Pommitin Gorakia ylhäältä varmistaessani kevyellä knöölillä, koska se meni hymyilemään ja ei vuotanut verta mistään. Tähtäsin nenään - osuin poskeen. Mitään massiivista sotkua en saanut aikaan, pelkän pikkunätin vekin jolla toivottavasti saa pari irtopistettä toimistolla.

Torstaina pääsee onneksi taas pitkälle viikonloppureissulle, kohde vaan on epävarma koska keliennusteet seilaa vähän laidasta laitaan. Talvireissuissa parasta on toiminnan tietynlainen primitiivisyys: ei tarvii miettiä arkielämän skeidoja, kun elämä pyörii yksinkertaisten tavoitteiden ympärillä. Kun reissu menee hyvin, tarpeet täyttyvät hierarkisesti: ensin täytyy päästä pelkäämään, sen jälkeen täytyy päästä syömään, ja lopulta täytyy päästä nukkumaan. Seuraavana päivänä homma lähtee taas alusta. Yksinkertainen on kaunista.

Mulla on ollut alkukauden käytössä mulle aiemmin tuntemattoman merkin, Sterlingin, puoliköysi. Spekseiltään "Duetto" on aika pitkälle samanoloinen kuin Bealin Ice Linet, joissa on myöskin erittäin toimiva käsittely (Golden Dry). Sterlingin käsittely kantaa nimeä DryCore, ja tuntuu toimivan ja kestävän tosi hyvin. Köyden kuivana pysyminen on talvikaapeleissa ehdottomasti tärkein ominaisuus, varsinkin jos kiipeää useamman päivän putkeen. Pintakäsittelyt ei mun kokemuksen perusteella kestä kauaa, ja niiden uusiminen tulee äkkiä samanhintaiseksi kuin köyden ostaminen kunnon käsittelyllä, eli semmoisella jossa ydin ja säikeet on käsitelty kaikki erikseen (kuten esim. DryCore). Sterlingillä on nyt noin 30 täyspitkää rappelia takana, ja en oo huomannut vedenpitävyyden heikentyneen ollenkaan. Hyvä että alkaa olemaan jenkkiläisiä vaihtoehtoja köysihankintoihin.

16.11.2009

Recycling Primus

Siirryin biojäteroskiksen käyttöön... Näille peltipurkeille ei vaan tahdo löytyä oikeeta kierrätystapaa. Yksi toimiva konsti tuli testattua Vuoristoklubin syyspeijaisissa:

Posted in

9.11.2009

Stora Sjöfallet

Norrlands Guld menee suoraan aseeseen!

Eka kerta meikälle tässä Pohjois-Ruotsin jäämekassa - ja miksi vasta nyt? En tajua - paljon makeita 100 - 400 metrisiä reittejä ja paljon potentiaalia uusille. Ajomatkaa tuli Rollosta just ja just viisi tuntia, eli ei mittää. Isoin miinus Storassa taitaa olla todella kylmät kelit keskitalvella (lyhyiden lähestymisten lisäksi), tai niistä oon ainakin kuullut juttua vähän jokaiselta joka siellä on käynyt. No meillä ei sellaisia ongelmia ollut! Sitäpaitsi olin tehnyt ennakkovalmisteluja kylmänsietokyvyn suhteen: vanha poromiesten kikka on laittaa juomapulloon normikorkin sijaan bensapullon korkki, jolloin juominkeihin saa kivan pikantin bensan aromin, joka lämmittää kummasti ja jättää kielen päälle aika hassun fiiliksen. Hedari vaan ei taho hellittää vielä viikollakaan.

Greven, WI3 300m, ja Grevinnan, WI4 250m.

Vaikka parkkiksella olikin pirullisen kylmä tuuli, isoimmaksi ongelmaksi lauantain planin rakentamisessa muodostui tarpeeksi kuivan näköisen putouksen löytäminen. Pakkasta ei ollut paljoa, ja iso osa putouksista oli vielä paikoin vesiputouksia. "Grevinnan" näytti kuitenkin suurinpiirtein siltä, että ainakaan ekalla pitchillä ei kastuisi vielä läpimäräksi. Märimmät kohdat onnistuttiinkin kutakuinkin kiertämään, ja kiipeily osoittautui yllättävän helpoksi siihen nähden, miltä mäki tieltä katsoen näytti.

Solidia ja kuivaa jäätäkin löytyi yllättävän paljon.

Löytyi toki vähän märempiäkin kohtia.

Panu kakostelee toppia kohti. Alla keskivaiheen grande hylly.

Grevinnanin kiipeily ei todellakaan ollut mitään jatkuvaa, sillä välissä oli perinteisiä ruotsalaisia sauvakävelypätkiä, ja sitten satunnaisesti pari jyrkempää pätkää ja yksi ohuempi kohta. Ihan kiva mäki kuitenkin, ja kelpasi hyväksi tekosyyksi korkata pari kakkoskaljaa autolla, kuunnella Shakiraa espanjaksi ja syödä Panun leipomia keksejä, joissa oli M&M-karkkeja.

Tapsan baarissa on aina tunnelma katossa!

Sunnuntaiksi oli katseltu jo edellisenä päivänä yhtä kivannäköistä n. 150-metristä putousta, jota emme osanneet toposta paikantaa. Kiipeily kuitenkin näytti jatkuvalta, eikä välissä ollut mitään kävelypelleilyä tai puskajumppaa, joten olimmekin lähdössä hyvällä höökillä sunnutaina taas ärjänteelle.

Sunnuntain leikkikenttää.

Kiikaroinnin tuloksena päädyimme kuitenkin vaihtamaan kohteen oikeanpuolimmaisesta putouksesta vasemmanpuoleiseen, koska se näytti "kuivemmalta". Intuitio osoittautui tuntia myöhemmin oikeaksi, kun seurasimme ekan pitchin päältä kuinka oikeanpuolimmaisesta putouksesta lohkesi jotain, jostain, ja v*tun isoa - jonka jälkeen putous hävisi hetkeksi valkoiseen jääpilveen jyrinän saattelemana. Keli alkoi tehdä tepposiaan: eteläfeissi, plussaa ja arska paistoi - ständiruuveista alkoi vesi puskemaan läpi ja jäätä tuli niskaan koko ajan ja kiihtyvällä tahdilla. Ikäänkuin bonuksena viereisen putouksen jäävyöry uusi itsensä 10 minuuttia ensimmäisen jälkeen, jos sinne vaikka olisi joku jäänyt kitumaan. Pakitushommista syntyi päätös ilman kädenvääntöä, vaikka se tarkoittikin sen päivän kiipeilyjen olevan siinä. Ulkoliikunta on joskus niin penaalista!

Alkukauden muodot, kevätkauden koostumus.

Tälläsiä mäkiä ei oo kyllä ees kotona!

Huhhuh! Aijaijai!

Panu ottaa valotuksen vaatimaa kuuden sekunnin huikkaa. Ruotsissa saa ajamista vastaan suojakännin jo yhellä kepsulla, kun raja on 0.2 promillea. Nice! Panu kosti meikän Shakira-diggailun soittamalla kotimatkalla hawaijilaista räppiä ja pietarsaarelaista reggaeta.

Nyt onkin sitten edessä kauden ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen väliviikonloppu. Storalle olis kova hiitti takaisin, kunhan vaan sinne tulis vähäsen pakkasta.


2.11.2009

Talviretkeilyä

Retkeilyhän on tunnetusti helvetin kivaa: pääsee irti kaupungin sykkeestä, näkee söpöjä eläimiä ja saa mahdollisuuden käyttää kaikkia ylihintaisia härpäkkeitä joita outdoor-teollisuus on meille onnistunut myymään. Mikään ei ole niin ihanaa kuin vastavuoltujen tervasten tuoksu aamunraikkaassa metsässä, kuukkelin tullessa vartomaan herkkupaloja väsyneiltä vaeltajilta... Tai sitten heräät krapulaisena silmät umpimuurautuneina savusta jonkin pikkutsirppiäisen ärsyttävään piipitykseen ja mietit että miksen voisi herätä kotoa ja vaikka lukea nettihesaria aamukahvin kanssa, ja vasta sitten alkaa miettimään kiipeilyä. Sen sijaan alat keittämään vettä ja kaivelemaan paskaisesta muovikassista jotain syötäväksi kelpaavaa, ja mietit että kylläpä sitä on taas palauduttu ainakin puoliksi, ja selkäkin on taas ihan jumissa. Eilen kastuneet vaatteet ja kamat on nyt jäässä, kun taas jos olisin lähtenyt kotoa tähänkin päivään kaikki olisi kuivana.

Otso väijyy meikän kamahomoilua.

Mutta pahinta, ehdottamasti pahinta overnight-talviretkeilyssä on kaman määrän ekstrapoloituminen neljänteen potenssiin, verrattuna päiväreppuun. Käsittämätöntä kuinka paljon ihminen tarvitseekaan "hengissä selvitäkseen" - on bensapulloa, kaasupulloa, keitintä (paistamiseen), keitintä (keittämiseen), pressopannua, liian painavia makuupusseja, makuualustoja, tyynyjä, vaatteita, sukkia, lisää sukkia, vettä, rasvaa (leivälle), rasvaa (paistamiseen), viiniä, ja sikana kaikenlaisia pieniä objekteja joita ilman paska osuu tuulettimeen, kuten sytkäri, trangian kahva, luha ja paistinlasta. Tiesin nytkin, että epiikki on tiedossa koska on niin early season että varmasti unohdan jotain, ja ei tarvinnut kauaa odottaa kun huomasin pahimpien pelkojeni käyneen toteen ja tiskinharjan jääneen kämpille. Goddang, kuinka jengi voi selvitä ilman sellaista kannettavaa paskapaperitelinettä??

Mä tykkään ränneistä ja räbbänöistä, etenkin jos ne on jäässä.

Ja kun niihin saa tunkea isoja koukkuja ja lenkkejä.

Onnistuneen talviretkeilyn A ja O on kärsivällinen varmistaja.

Kyllä muakin hymyilyttäis, jos tietäis ettei tarvii enää varmistaa.


Elämän kiertokulku: