24.3.2009

Pelkoa ja inhoa Paskalaaksossa ja niillämain pt.1

Gorak "Icebreaker" Bundalo.

Aki kiipesi 2007 maaliskuussa Skibotnin pohjukassa mahtavan pilarin, Lagopus Hunterin (Riekonpyytäjä), jonka kakkostelin silloin aika kusisissa tunnelmissa - enpä ollut silloin kiivennyt sellaista jäätä, jota ei aina voi lyödä ja jossa pitää ottaa hakuilla sidereita. Olin silloin todella liekeissä Akin mahtavasta liidistä ja siitä kuinka siistiä jääkiipeily voi olla kakkosenakin. Akin liidistä on yhdessä Sloupin vanhassa topicissa kuvia, tässä linkki. Sen hiihtolomaviikon jälkeen reitti on pyörinyt mielessä enemmän tai vähemmän. Viime vuonna pilari ei yltänyt maahan asti, joten asian sai onneksi jättää tälle kaudelle. Kävimme Bundalon (a.k.a Icebreaker) ja Sutturan kanssa pitkällä viikonlopulla Kilpisjärvellä ja tsekkasimme skenen myös muualla Skibotnissa.

Lagopus Hunter on n. 50 metriä korkea pilari, ja tarjoaa toimintaa aika pitkälti joka metrille. Ground-uppiin lähteminen olisi ollut varmaan helpompaa ellei mielessä olisi kummitellut kahden vuoden takainen kakkostelu, jonka jälkeen olin kutakuinkin varma etten ikinä pysty tällaisen liidaamiseen. Mutta tällaisia herkkupaloja ei sovi mennä pilaamaan työstämisellä!

Säästin vähän painossa ja starttasin liidiin yhdellä köydellä, ajatuksena että voin ottaa enemmän tulivoimaa varmistuksiin kun ei ole kahta kaapelia raahattavana. Reitillä saa kohtuu mukavasti slingattua jään luonnollisia muotoja ja kallioon saa pari hyvääkin piissiä. Lavia asemoi itsensä tulitusasemiin pilarin yläpuolelle - Riekonpyytäjä slideshow, sil vouz plait:

Kahden vuoden kuumotuksen jälkeen Lagopus Hunter taipui ehkä jopa yllättävän kiltisti (väittäisin, että se oli nyt pikkaisen paksummassa kunnossa kuin 2007), mutta jää se silti mieleen yhtenä siisteimpänä köydenpituutena mitä olen tähän mennessä kiivennyt. Pilarin spottaa helposti tieltä jos ajelee Skibotnista Tromssan suuntaan, ja lähestyminen on aika kivuton. Norskit oletettavasti tuntevat pilarin jollain toisella nimellä, mutta kun ne ei näistä liiemmin huutele niin täytyyhän näitä joillain kutsua. Lagopusin vieressä on paljon myös helpompia (ei kuitenkaan ihan megahelppoja) putouksia, ja mestoilla saa kyllä yhden päivän kulutettua mukavasti.

Paluu Paskalaaksoon.

Pyhäpäivä pyhitettiin Paskalaaksolle, eli Kvitdalenille. Moni tietää Lokosen (a.k.a Tiimalasi) joka on Kilpparin ja Skibotnin välissä oleva parinsadan metrin rännitys, Paskalaakso on eka laakso siitä pohjoiseen. Kvitdaleniin on n. 45min lähestyminen, ja kanjonia voi halutessaan kävellä vielä ties kuinka pitkän matkan eteenpäin. Jäätä on siellä sun täällä, yhdestä kp:sta useampiin, nelosesta ylöspäin. Lisäksi löytyy Akin Rolling Stones, mikstalinja jonka nimestä voi päätellä yhtä sun toista! Reitistä on kuva Akin galleriassa, linkki.

Ambitioihimme soveltuvan putouksen löydyttyä pistimme tassua toisen eteen. Päivän merkkitapahtumiin kuului hakun terän katkeaminen liidissä 2. kp :lla, joka pakotti rakentamaan aina niin mukavan roikkuständin ja vaihtamaan Sutturan Nomiceihin loppureitin ajaksi (ihan kiva hakku, ei siinä mitään). Olin teroittanut Laserit kieltämättä ehkä hiukan turhan ohuiksi, ja olihan niillä runnottu kivilläkin aika paljon. Mira linkkasi kiltisti perässä loukkaantuneella Fusionilla.

Onneks ei katkennu eilen!

Evväät loppu!

No ei se ole mikhän.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jo vain oli uppeita kuvia!
Hyvä Korak, Tapsukka ja Shuttura.

BaGsiE kirjoitti...

Komiaa settiä...