9.3.2009

Joint Turku-Rollo Team via Narvik - Lofoten - Narvik - Björkliden


Kymppiviikko startattiin etuajassa edellisenä perjantaina, jolloin päräytimme osaporukalla Narvikiin. En ollut aiemmin kiivennyt jäätä tässä pohjoisen kauniissa satamakaupungissa, mutta lämpötilahistoriat antoivat ymmärtää että tekemistä pitäisi riittää. Olo olikin kuin karkkikaupassa kun aloin kiikaroimaan potentiaalisia linjoja tankilla käymisen ohessa. Liikaan scouttaamiseen erehtyminen kostautuu kuitenkin helposti menetetyillä kiipeilytunneilla, ja pistimme auton kiltisti parkkiin läheiseen Skjomen -vuonoon ja kiipesimme hassunhauskan parin kp:n kukkakaalivirityksen (Tre Små Grisar, 100m). Samasta paikasta löytyi myös kiva auringon lämmittämä liru, jota sai aika kiltisti kosketella ettei olisi koko hoito rymissyt alas.

Sunnuntaina matka jatkui kohti lofootteja. Matti ja Teppo Turusta sekä Maisteri Rollosta saapuivat Hiacella kakkosaallossa ja painelimme hyvässä kelissä Svolvaeriin. Pienen scouttailun ohessa törmäsimme Johaniin ja Ullaan, jotka olivat vastikään tulleet alas Vågakallenin pohjoisseinältä reitiltä "Mieux vaut tard que jamais!", tässä linkki reitin topoon. Team Lindemark & Tiikkaisen lähetys olikin pohjoisen hiihtolomaviikon varmasti kovin veto.

Meidän eka kiipeilypäivä lofooteilla aukeni niin sinkissä kuin vain voi, taivaalta satoi märkää lunta vaakatasossa kunnon blosiksella. Toppeja ei liiemmin näkynyt, välillä ei tietäkään, mutta lähdimme Matin ja Sutturan kanssa tarkastamaan yhtä ränniä. Keli senkuin parani ränniin päästäessä, ja tunnelma oli tosiaan kohdallaan:

Kun kamat oli saatu kunnolla kasteltua, oli mukava lähteä takaisin mökille. Seuraava päivä toi mukanaan auringon, ja kävimme viimeistelemässä rännin mukavassa auringonpaisteessa. Jäätä näistä rännityksistä ei liiemmin löytynyt, mutta lumi oli paikoin mukavan jämäkkää. Suunto antoi yli 500 korkeuserometriä, ja saattoi sinne pari-kolme kiipeilymooviakin eksyä.

Matti rännittää.

Lumiolosuhteet eivät olleet ehkä ihan optimit maanantain myrskyn takia, ja lunta rymistelikin alas sieltä sun täältä säännöllisesti aina kun aurinko kerkesi feissejä lämmittämään. Keskiviikkona käytiin kuitenkin koko porukalla kuumottelemassa Vågakallenilla. Paikanpäältä löytyi kaikenlaista mukavaa: melkein pystysuoraa lunta (joojoo!), paskoja varmistuksia, rännit puski paljon lunta niskaan ja saldona parit pakit (tai miten sen nyt ottaa, mehän oltiin vain scouttaamassa). Kokeneemmat lofoottien talvikiipeilijät tiesivät kertoa, että talvirännit saarilla ovat hioutuneet halkeamien suhteen varsin piirteettömiksi, ja näin todellakin tuntui olevan. Knifebladet, peckerit ja spectret oli sitä suosituinta tavaraa kun köysiä ripusteltiin seiniin kiinni. Kamusetti ja jääruuvit sai roikkua aika rauhassa valjaissa. Deadmaneja voi suositella varmaan mille tahansa reitille jos olosuhteet on kuten viime viikolla.

Pojat scouttaamassa.

Torstaina siirryimme takaisin Narvikiin, josta iltamyöhällä bongasimme tien laidasta pienet iltakiikut. Oli kiva upottaa hakut pitkästä aikaa jäähän ja kallioon, pelkän lumen sijasta!

Samalla reitillä yritettiin rikkoa urpoilun maailmanennätystä:



Narvikissa keli oli muuttunut myöskin erittäin keväiseksi. Jääkiipeily auringonpaisteessa on osittain tosi hienoa, mutta on siinä miinuksensakin. Okei, on lämmintä, aurinkolasit on päässä ja elämä hymyilee, mutta jää on useimmiten ihan skeidaa ja hakut saa upottaa kyynerpäitä myöten sinne sisään. Kaikki vaikeat linjat saa jättää haaveiksi mikäli ne on seinässä ylipäätänsä enää. Jääkiipeilyn pitää olla kylmää ja pimeää! Reitillä Björnen sover pääsi kuitenkin jammaamaan, mitä voinee pitää plussana. Siis paljaita käsiä, ei hakkuja.

Lämmöt Narvikissa pysyi pahasti plussan puolella, joten siirryin Miran kanssa 50km sisämaahan Björklideniin, jossa olikin erittäin mukava pikku pakkanen. Spottasimme Loktjajokkalta kivan näköisen reitin: eka kp nelosen-vitosen jäätä, sitten iso lumikenttä ja lopussa pystyn näköinen pilarisysteemi. Alkupätkän jää oli hämmästyttävän kerrostunutta ja kerkesin ajattelemaan paljon sitä kuinka perseestä jääkiipeily oikeastaan onkaan. Mukavuudenhalusta en halunnut ständittää pystylle jäälle, joten siirryin lumikentälle ja toivoin että rannauksen aikana joku sopiva kivi löytyy slingattavaksi. Onneksi Björklidenin kivilaatu on erittäin isokiteistä ja hieman sloupimpi lärsäke sai luvan kelvata ständiksi (pehmeät tuubimalliset slingit tuntuu purevan paremmin kiteisiin kuin nauhamalliset "kovemmat"?). Yläkerran pilareiden alla Ruotsin perspektiivihärö toimi kerrankin niinpäin että setit näytti isommilta kuin alhaalta. Vikan kp:n kiipeily oli monipuolista ja fyysistä, tuli paljon kirosanoja, ja niitä tuli aika paljon lisää sen jälkeen kun jää loppui mutta kiipeily jatkui edelleen. Mutta Bläkkärin terät on niin perkeleen kestäviä että ne uppoaa oikeasti vaikka kiveen kun tarpeeksi mättää! Lisää kirosanoja kuului kun Mira kakkosteli säkkipimeässä perässä ilman otsalamppua (joka oli repussa 3kp:ta alempana).

Loktajokka.


Joitakin huomioita pohjois-kalotin talvikiipeilyyn liittyen: jääkiipeily ei ainakaan Pohjois-Suomessa tai Lyngenin suunnalla ole erityisen keliherkkää hommaa, koska lämmöt on aina pakkasen puolella. Lofooteilla ja Narvikissa lämpimät jaksot helposti tekevät useimmista paitsi varjofeisseistä sohjoa. Jos ei ole joku tietty reitti kiikarissa, ja haluaa pomminvarmasti keliä lomalleen, katselisin Narvikia pohjoisemmaksi (ihan vaan kuriositeettina: punttiksella on muuten aina tasainen keli). Vuoritouhut on sitten tietysti asia erikseen, siihen nälkään löytyy Lofooteilta kaikkea ED:hen asti ja Narvikista paljon mini-bigwalleja joissa ei taatusti ole reitin reittiä. Narvikin alueelta on ilmestynyt uusi (ainakin norjankielinen) topo, jota tosin ei löytynyt mistään paikan päältä.

Jääkiipeily on kiwwaaa!!

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavia pfotoja!!

S.S.