26.1.2009

Back to Björkliden

Käytiin raapaisemassa pikainen reissu Björklideniin Ravilan ja Kovapanoksen kanssa. Tuloksena oli yllättävän helposti kiivettyjä reittejä ja häpeilyttävän vähän epikointia. Lauantaina kiipesimme Loktajokkalla Oktoberfestin ja sunnuntaina jonkun nimettömän hässäkän.

Perjantaina startattiin iltasella tien päälle, Rollostahan on vaivaiset 450km mestoille joten turha hoppuilu jätettiin vähemmälle. Lisäksi kun ylittää rajan, saa tunnin lisäaikaa. Gorak oli varustautunut vaatimattomasti kolmella kameralla, joiden lisäksi mulla ja Panulla oli omansa. Joten ei ihme että kuvia riittää tällä kertaa.
Suurimmat epiikit tapahtuivat jo perjantaina, kun havaittiin että Gorakin makuupussi oli Rovaniemellä ja skinien liima oli kerennyt "hieman" kuivahtaa: ei ollut toivoakaan saada niitä kiinni Lavitsan keihäisiin. Herrasmiehinä päätimme Panun kanssa myöskin olla käyttämättä minkäänlaisia lähestymisvehkeitä.

Topo lupaili Oktoberfestille 6-8 kp:ta ja WI5:n kruksin. Tästä riemastuneena pelipaikoilla oltiin ajoissa ja lähestyminen hoitui puoleen tuntiin. Alhaalta katteltiin, että kuivalta näyttää: parempi varmaan ottaa kalliogearia messiin. Hyvä idea, varsinkin kun pitonit oli mökillä ja kiilat Rovaniemellä. Mutta kiipeily ei todellakaan vastustanut ja reitti oli puoliksi jo kiivetty ennenkuin köydet kaivettiin repuista esiin.

Pikkaisen teknisemmän traversen jälkeen toiminta oli taas aika suoraviivaista sauvakävelyä - hupia sai kuitenkin varmistusten kehittelemisestä. Prusiknaru toimii kiilana loistavasti (kahdesti!), ja toinen ständi koostui jäähaasta ja kahdesta tasapainotetusta Fusionista. Pitkiä ruuveja raahattiin ylös kymmenkunta, niistä käytettiin kahta. Jääreittiähän me tultiin kiipeämään?
Ilmeisesti koko reitti ei ollut muodostunut siinä mielessä, missä se on ollut olemassa joskus aikaisemmin. "Kiipeily" oli suurimmaksi osaksi jyrkkää lunta, ja taagimpi jätkä todennäköisesti pystyisi laskemaan koko reitin parilla isolla dropilla. Oletettavasti kiersimme reitiltä pois pari kertaa, välttäen paljaat kalliot joissa joskus ilmeisesti on sitä WI5:n jäätä. Nyt siitä ei ollut tietoakaan.

Topissa oltiin reilusti alle kolmessa tunnissa. Mukavaahan se on joskus näinkin päin, että reitit on helpompia kuin mitä odottaa: yleensähän turpaanotto on se yleisin fiilis näillä leveyksillä. Pientä nyreyttä oli kuitenkin ilmassa, kun homma eteni täysin kitkattomasti ja laskeutumisrännikin löytyi ekalla yrittämällä. Missä se epiikki luuraa?!

Koska päivällä ei menty hapoille, yritettiin tilannetta korjata illalla: sekin huonoin tuloksin. Ensimmäinen seikkailija kuorsasi ennen yhtätoista ja loput äkkiä perässä. Kakkospäivää varten oli spotattu kivan näköinen pilari Loktalta, joten ihan hyvä että kaljaa jäi isännillekin jätettäväksi.

Hämärässä kiikareiden läpi katsottuna reitti näytti ihan jännältä, mutta alhaalla kerkesin hieman taas pettymään kun yläosan pilari näyttikin turhan tukevalta. Yläkerta oli kuitenkin ihan mielenkiintoista ja jää kovien pakkasten jälkeen aika halkeilevaa; ständin sijoitin sopivasti siten, että kaikki yläkerrasta tiputtamani tulee takuuvarmasti poikien niskaan.

Tunnelma olikin selvästi kohillaan, tarjoilin alakertaan aika paljon lunta ja kovempia kerroksia parilta hyllyltä. Tuuli oli muodostanut jäähän hassuja painovoimaa uhmaavia muotoja, ja aikaa menikin jonkun verran niiden varovaiseen ohitteluun. Pakkasta oli rapiat -15 astetta, mutta ränni oli varsin tuulensuojaisa. Taisi pojille kuitenkin pikkaisen viileä tulla meikän arpoessa yläkerrassa, sillä Gorak louhi ylös untsikka päällä.

Loktajokkalla ei mitenkään hirveästi varsinaisia jääreittejä ole, nyt näytti siltä että tämä topossa mainittu nimeämätön putous, Big Blue ja yksi leveä mutta helppo lyhyt putous olivat ainoat - vuodet eivät ole veljeksiä. McGregorin topossa on Oktoberfestistä kuva, jossa yläkerrassa reitin vasemmalla puolella (se on oletettavasti directi) on n. 40m X 40m jääseinä, nyt koko feissi oli rutikuiva. Kesä ja syksy ovat kuulemma olleet kuivat.

Topista ablakoimme alas ja pikaisesti autolle. Kiirunassa oli pakko ottaa perinteinen kaivosmies -ateria eli Skrovmål 150, mikä on muuten oikeasti iso. Kaijaa kuunneltiin ihmeen vähän koko reissulla, uusia kovia nimiä sen sijaan löytyi Rockyn soundtrackilta:"Training Montage", josta tuli kova vastustaja mahdollisesti maailman parhaimmalle nostatusbiisille eli Zeppelinin Kashmirille.

2 kommenttia:

tapsa kirjoitti...

Korjaus: se nimetön hässäkkä olikin "Hole in the wall". Puuttui topon html-versiosta, pdf:ssä oli.

Anonyymi kirjoitti...

Munakaljaa!!!!