27.12.2009

Kohti pohjoista

Havahduin iltapäivällä siihen, että lumikengistä oli korotuspalat lentäneet jonnekin kuikkaan, ja huomenna olisi tarkoitus tampata ylämäkeen joku seitsemänsataa m.o.h. Rautakauppa oli kiinni, ja Siwassa ei ole kunnon kodintekniikkaosastoa. Hätä luo parhaat ratkaisut, joten löysin nurkista kaksi siipimutteria ja pari kulmarautaa. Ei ehkä yhtä nopea kiinnittää ja irroittaa kuin originaali, mutta parvekkeella tehty koeajo tuntui hyvältä. Asian todellinen laita selvinnee sitten huomenna, ja todennäköisesti lumikengät lentää kaaressa vuonon pohjaa kohti.


Reittejä on nyt niin tajuttomasti kiikarissa että mahtaako viikko riittääkään. Valitettavasti pelin henki on aika usein se, että iloinen saa olla jos pääsee niistä edes yhtä ylipäätään yrkkäämään. Tärkeintä on tietenkin, että on kylmää, pimeetä ja kurjaa. Profeetat lupailee niin sairaan kovaa keliä, että mixdead osasto liikahtaa liikenteeseen ilman punkkua. Se voi olla huonokin juttu. Fast & Light meiningeillä myös pastakone jää Rollywoodiin. Varakalsarit on kuitenkin, niille on ollut käyttöä ennenkin.

20.12.2009

Vielä vähän lisää Fusionista

Noniin, enää ei kromi kiillä eikä varsi näytä vastamaalatulta. Tuli tarve lätistä lisää tästä hakusta, ihan vain koska veikkaan että se on hakkujen standardi parin vuoden sisään. Lisäksi sisäinen insinöörini haluaa eritellä tällaisen huipputuotteen ominaisuuksia.
Ekana kosketuksena kiipesin lampun kanssa aamulla ysikymppistä mummojäätä, ja itseasiassa vähän yllätyin siitä kuinka hyvin kuokka toimi perusjäällä. Koska varsi on paljon käyrempi kuin vanhassa, sillä pystyy huukkaamaan ja etenkin lyömään muotojen taakse, kuten kukkakaalissa. Jää oli oletettavasti tosi kylmää, mutta paksusta terästä huolimatta sitä hajosi hämmästyttävän vähän. Laserilla toiminee vielä paremmin.
Kakkosliidinä oli jyrkempää tavaraa, ja pikkasen ehkä spookyakin. Peckeri meni nätisti inessiiviin, vaikka hakkasin aika epämukavasta asennosta. Ylempänä pääsin lyömään myöskin peruspitonin hyviltä jaloilta. Ei epäilytä enää vasaran toimivuus. Mutta ei se täydellinen ole.
Varren käyryys ja vasaran lyhyys aiheuttaa sen, että ainakin mun hajataitolla virhelyöntejä tulee vasaroidessa. Tämä taas johtaa siihen että varsi vasaran alapuolella ottaa runtua koska vasara ei tosiaan eroa varresta kuin vajaan sentin verran. Itse olisin ehkä digannut isommasta vasarasta enemmän, mutta kaipa tän homman on nyt joku kelannut sitten loppuun asti. Kromatut osat ei myöskän pysy kovin kauan nättinä, jos hakut eksyy jäältä välillä graniitin puolelle.

Ergokin oli huippu hakku. Kuva arkistojen kätköistä.

Mixdead osaston Fusion SWOT-analyysi :

Pros:
+ toimii jäällä paremmin kuin vanha
+ toimii jyrkällä silti yhtä hyvin kuin vanha
+ kahva kestänee kovemman muovin ansiosta paremmin kuin vanha
+ piikki ja clip-in pointti
+ järkevämmän kokoinen kahva

Cons:
- vasara on oikeasti pieni ja lähellä vartta. Varsi ottaa hittiä. Se on suunniteltu selkeästi semmoiseksi, että sporttiseen drytoolaukseen tai muuhun skeidaan vihkiytyneet ei pelkää tuhoavansa otsaansa tai silmiänsä t-kappaleella. Mutta: se toimii silti, ja sillä saa tavaran sisään. Ehkä se ottaa aikansa ennenkuin oppii svingin sellaiseksi, että joka lyönti osuu täysillä. Tai sitten mun pitää hommata uus resepti piilolinsseihin. Isompi on vaan aina parempi.
- kromatut osat on siistin näkösiä kaupassa, mutta ei pysy sellaisina kauaa.


Jyskylästä oli sankoin joukoin mukavia miehiä käymässä.
Kuvassa Jp, ja itseasiassa Eskon jalkakin näkyy.


Jees - paskanjauhantaa yhtä kaikki. Kiipeily ei ole välineurheilua. Ei edes jääkiipeily. Hyvän gearin haalimisessa on se idea, että ostaa itseltään pois kaikki potentiaaliset tekosyyt, joita voisi käyttää nynnyiltyään. Jos kaikki kamat on parhaita, ei jää muuta mahdollisuutta kuin myöntää ennenkaikkea itselleen: mä oon paska, eikä ne kamat. (Kokemuksen karttuessa tulee tottakai tekosyyvarastoon tavaraa kama-aiheen ulkopuoleltakin. Parhaita tekosyitä ovat tunnetusti ne, joita muut eivät voi todentaa: "Köysi liikutti kamun huonoon asentoon", "Ananasmehua meni kynnen alle", "Join eilen - yksin.")

17.12.2009

Uusia leluja: BD Fusion 2

Kyse ei ollut tarpeesta, vaan turhamaisuudesta. Uudet kuokat nostattaa aina tunnelmaa, ja sopii paremmin sävy-sävyyn rotsin kanssa. Mutta on uusissa Fusioneissa joitain muutoksiakin - isompi kahva, integroitu vasara ja piikki alakerrassa johon voi kävely/self-arrest-hommien lisäksi klipata, kaapelin tai miksei vaikkapa bläkkärin clusterfuckin eli Spinner leashin. Spinneri toiminee paremmin tässä kuin Nomicissa, jossa klippireikään ei voi klipata pikkusulkkaria, koska se jää käden alle (siihen pitää virittää naru, ja sekin jää edelleen käden alle). Ja sitten siitä saa tietenkin hyvän lisän ständiin koska voi klippailla ständislingit suoraan hakkuihin eikä tarvii virittää prusikkia/slingiä kahvan ympärille kuten vanhassa. Vasara näytti olevan todella loivassa kulmassa verrattuna normi Micro Hammeriin, mutta bd:ltä vakuuttivat että this is the shit ja pitonit uppoaa. Muita päivityksiä kuokassa on kovempi muovi kahvassa ja metallinen yläkahvan kärki, joka ottaa aika usein hittiä. Kahva on tosiaan myös isompi, vanhassa mallissa mulla oli kaikki (3) pidennyspalaa käytössä, tässä uudessa on nyt vain yksi (kolmesta).
Menin luolalle testaamaan uusia sapeleita, mutta siellä oli lämpötila nollassa (ulkona on reilu parikytä pakkasta). Radio oli myöskin jäässä, joten parin rundin jälkeen totesin että gymillä on varmaan parempi keli ja muutenkin parempi pössis ja päätin jättää testaamisen viikonlopun Koron reissuun.


Uusi ja vanha vasara. Kiiltää vielä niin, että Haribon joulukalenterikin näkyy.

Aika eri muodoilla mennään, mutta kahva on samassa kulmassa.
Varsikaan ei ole enää perus putkea, muoto on sama kuin uusissa Vipereissa.


Mikäs tämä on?.. Aika saman muotoinen kuokka.
Nomic:iin saa muuten ensi kesän jälkeen vasarankin,
tulee kiinni takapulttiin. Vanhat terät ei enää toimi.

Viime viikonlopulta, Ulla herkuttelee pikku pilarilla.

Uudet lelut on aina kivoja, mutta Samilla ne rouheet lelut vasta onkin... (kuva)

7.12.2009

Lätinää kameroista

Bloggaavan mikstakiipeilijän viimepäivien krukseina on ollut jäisten halkeamien sijaan html ja fotari. Harmia on aiheuttanut myös valon vähäisyys, taisiis ja toisinsanoen kameran tehottomuus kaamoksessa. Mulla on yleensä aina kiivetessä repussa tai reisitaskussa Canon Ixus 860IS, joka on jo pikkaisen elähtänyt malli mutta sopii näihin kuvioihin kohtuullisesti. Pikkelssejä on nykystandardeihin verrattuna vähäiset 8Mpix, mutta siinä on 28 eli 35mm laajis ja kohtuu kivat lasit hintaluokassaan. Lisäksi sen saa ottamaan RAW:ia jos vähän uskaltaa tuunata - Canoneille löytyy kameran oman softan päälle ajettava viritys nimeltä CHDK, joka tuo niihin ison kasan uusia ominaisuuksia (mm. liiketunnistus, 1/10 000" - 60' valotusajat ja live-histogrammi).

Ständillä kikkiessä kakkosen kuvaaminen on usein viihdyttävää ajankulua, varsinkin kakkosen mielestä. Kotona sitten saa lisää aikaa kulumaan kun yrittää säätää säkkipimeistä kuvista jotain näkyviin. Raw:a kuvaava pokkari on hyvä juttu kaamoksessa, koska sillä saattaa ehkä saada pari sävyä enemmän irti kuin jpeg:stä. Peruspokkariin laitettu CHDK ei tosin tee ihmeitä, koska suurin osa alle viiden huntin Canoneista kuvaa ainoastaan 10-bittistä raw:a, mikä ei mainittavasti ole enemmän kuin 8-bittinen jpeg. Pitkät valotusajat sen sijaan on tosi kiva lisä peruspokkariin, jotka yleensä ottaa max 15 sekunnin ajoilla.

Mikäli Canonin ominaisuudet tuntuu loppuvan kesken, ongelmaa voi jossain määrin hoitaa CHDK:lla. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että CHDK ei ole Canonin tuote, vaan innokkaiden harrastajien rakentama viritys. Teorian tasolla kameraa ei pitäisi saada paskaksi ohjelmallisesti, mutta "viritin" yhden kameran (PowershotA620) siihen kuntoon että se ei enää reagoinut mihinkään (ei edes virtanappulaan). Ongelma hoitui sillä, että akku oli irti tarpeeksi kauan jotta kameran sisäinen muisti tyhjeni. Mikäli kamerassa on oma sisäinen pieni patteri kelloille yms. härveleille, joka on liitetty vielä kaupan päälle sisäiseen muistiin, voi homma haukata paskaa isosti ja takuu ei korvaa mitään. Mutta ahkeralla googlaamisella todennäköisesti voi isoimmat karikot välttää. Jos Canonin viritys kiinnostaa, aloita vaikka tästä: CHDK Wiki.

"Point-and-shoot" eli: balanssit + levelssit + Miralle saturaatiota + kohinanpoisto + terävöitys. Jos on pimeetä, niin on pimeetä, eikai sille mitään voi. Se auttaa paljon jos kakkonen katsoo edes joskus ylöspäin.
Viikko sitten Ruskeasta oli iso osa romahtanut alas, mutta pari-kolme yli -10 asteen päivää jäädytti kaiken ennalleen. Nice!

30.11.2009

Mörketiden

Mörketiden on norjaa ja tarkoittaa että on helvetin pimeetä koko ajan. No me ei oltu Norjassa, vaan Ruotsissa, mutta silti oli sikapimeetä. Ja sitäpaitsi se hyvässä lykyssä tarkoittaa myöskin ruotsiksi ihan samaa. Stora Sjöfallet ei ole hirveästi Rollywoodia pohjoisempana, mutta päivät tuntuu kummasti lyhyemmiltä jos on tarkoitus kiivetä vähänkin useampi pitchi leirioloista startaten.

Edellisen reissun pakituspäivänä bongasin laskeutuessa potentiaalisen linjan, joka oli syvässä leikkauksessa ja tavallaan piilossa tieltä katsoen. Linja näkyy melko hyvin vanha postauksen kuvassa (linkki), oikeanpuolimmaisen putouksen oikealla puolella. Kolmen tunnin yöunien jälkeen olinkin Suttiksen ja Gorakin kanssa kovalla liekillä menossa tuntemattomille maille - koska vaikka sitä kuinka kiikaroin viime reissulla, ei rännistä oikein millään nähnyt että mitä se piti sisällään. No tällaiset asiat selviää tietenkin vain tarkistamalla.

Eka pitchi meni helppoutensa takia nopeasti, mutta koska tällä kokemuksella osataan tehdä lyhyestä päivästä vieläkin lyhyempi, niin tajusimme ekalla ständillä että kellään ei ole candelaa tai ablakovi-huukkia mukana. Suttis otti tilaisuudesta vaarin ja kiipesi ylimääräisen pitchin alakerran reppujen kautta, hakien meikäläisen henkari-huukin.

Seuraava pitchi oli näyttänyt viereiseltä putoukselta vastapalloon katsottuna tiukalta, mutta osoittautui vain hassunhauskaksi ohuen jään verhoamaksi loivaksi räppänäksi. Pääsin kuitenkin käyttämään king of gear -osastoa eli peckeriä ja turvehakaa, mistä pitchi ansaitsee aina lisäpisteitä. Kivilaatu on näillä huudeilla Paskaa isolla P:llä, ja siinä mielessä vielä petollista että kaikki kiveen hakattu kalliokama tuntuu laittaessa aina solidilta, mutta kakkonen kertoo aina kuinka se irtosi parilla näpyllä. Nelosen rännitys toi meidät kuitenkin kivan pikku puikon alle.


Puikkokin näytti alempaa paljon karskimmalta, mutta jää oli hyvää ja pääsin ujopissalle sen alla olleeseen luolaan. Joku näissä ränneissä olevissa linjoissa silti viehättää, ne on mun mielestä helvetisti siistimpiä kuin feisseillä olevat putoukset. Ränneissä on kakkosillakin paljon jännempää kun kaikki liidaajan irroittama tulee yleensä niskaan.

Viimoisen kiivetyn kp:n päältä lähti 70-asteinen puskajumppa, ja aloin pelkäämään huippuohuiden teknisten vaatteideni hyvinvointia. Loistava tekosyy painua alakautta kotiin. Rehellisempi kiipeilijä sanoisi, että reitin olisi mahdollisesti voinut topittaa parimetrisen katon kautta, vähemmän rehellinen alkaisi itkemään sitä ettei ollut mukana kolmosen ja nelosen camuja. Neljällä pitonilla ja peckerillä on kuitenkin ikävä varmistaa nyrkkijammihalkeamaa, ja sitäpaitsi meillä oli punkku temperoitumassa.

Bongaa kiesi.

Rännien rappelointi meni turhankin mutkattomasti, mutta viimeisen kp:n kirous varmisti sen, että meikäkin pääsi kiipeämään extraa ja vapauttamaan köyden kiven ympäriltä. Pelimiehet ja -naiset hoitivat alaskävelyosuuden raudat jaloissa, minä oli päättänyt tulla ilman. Parin perseliu'un jälkeen Patagonioissa oli reikä, ja viinin temperointi kiinnosti kokoajan vähemmän.

Tapsan baarissa oli oikea ryysis illalla,
ja pikkuhiljaa alkoi jo hieman hymyilyttämäänkin.

Naapurissakin oltiin tiukasti muki kädessä.

Lauantaina oltiin taas liekeissä, reitinvalintaprosessi tosin kesti jonkin aikaa. Jyrkkä jää osoittautui aika horroriksi. Tiputettuani parimetrisen pilarin, joka jostain syystä ei osunutkaan kaapeliin ja repinyt meikää alas vaikka olin siitä melkein varma, karkasimme oikeaan laitaan solidille turpeelle ja thin icelle. Mielummin ohutta jäätä ja paskoja kalliokamoja kuin hänkkiä jäätä missä kaikki räjähtää käsiin, please.

Jomppiksen Vidal Sassoon -kokemus.

Sunnuntai-aamuna tuli pakkanen. Autosta jäi ovennuppi käteen, espressopannu jääty pöytään kiinni ja kansi hajos, piilarinesteet oli jäässä ja kaasupullo hyyty. Naisten överihärskit jutut piti kuitenkin meidän poikien korvat punakoina.






22.11.2009

Hyvin hajanaisia ajatuksia grungesta, keleistä, reissuista ja köysistä

Kun kirjoitettavaa ei synny viikonlopun kiipeilyistä, jostain syvältä sisimmästä kumpuaa tarve alkaa aukomaan päätään muista asioista. Miten saa boulderoijan tajuamaan miksi monesta talvikiipeilijästä tulee elitistejä kiipeilynsä suhteen? Uskaltaisinko mä sanoa jotain tän kauden Everest-yrkkääjien mediaetiikasta? Onko uus Alice In Chains hyvä? Nynnyilyn merkkejä on ilmassa, sillä enhän mä oikeasti uskalla mitään sanoa - joku voi vaikka pahoittaa mielensä. No sen verran uskallan sanoa, että grunge ei ole kuollut, ja se uus tyyppikin laulaa ihan hyvin. Mutta mun musamaku tiedetään; huonompi sellainen on korkeintaan eräällä toisella paikallisella jääkiipeilijällä. Kuka olis uskonut, että Teuvo Loman on levyttänyt Europen "Carrie":n nimellä "Kari"?



Turvallinen aihe on tietenkin lätistä jääolosuhteista. Jaskalla on kuulemma jäätä.
Mammutilla tuskin. Ruskeella on. Löytyi kivaa puikkojäätä, melkein-mummojäätä ja solidia verhoa. Pääsin lyömään kiville ja torkkaamaan - helvetin hyvää jääkiipeilyä. Pommitin Gorakia ylhäältä varmistaessani kevyellä knöölillä, koska se meni hymyilemään ja ei vuotanut verta mistään. Tähtäsin nenään - osuin poskeen. Mitään massiivista sotkua en saanut aikaan, pelkän pikkunätin vekin jolla toivottavasti saa pari irtopistettä toimistolla.

Torstaina pääsee onneksi taas pitkälle viikonloppureissulle, kohde vaan on epävarma koska keliennusteet seilaa vähän laidasta laitaan. Talvireissuissa parasta on toiminnan tietynlainen primitiivisyys: ei tarvii miettiä arkielämän skeidoja, kun elämä pyörii yksinkertaisten tavoitteiden ympärillä. Kun reissu menee hyvin, tarpeet täyttyvät hierarkisesti: ensin täytyy päästä pelkäämään, sen jälkeen täytyy päästä syömään, ja lopulta täytyy päästä nukkumaan. Seuraavana päivänä homma lähtee taas alusta. Yksinkertainen on kaunista.

Mulla on ollut alkukauden käytössä mulle aiemmin tuntemattoman merkin, Sterlingin, puoliköysi. Spekseiltään "Duetto" on aika pitkälle samanoloinen kuin Bealin Ice Linet, joissa on myöskin erittäin toimiva käsittely (Golden Dry). Sterlingin käsittely kantaa nimeä DryCore, ja tuntuu toimivan ja kestävän tosi hyvin. Köyden kuivana pysyminen on talvikaapeleissa ehdottomasti tärkein ominaisuus, varsinkin jos kiipeää useamman päivän putkeen. Pintakäsittelyt ei mun kokemuksen perusteella kestä kauaa, ja niiden uusiminen tulee äkkiä samanhintaiseksi kuin köyden ostaminen kunnon käsittelyllä, eli semmoisella jossa ydin ja säikeet on käsitelty kaikki erikseen (kuten esim. DryCore). Sterlingillä on nyt noin 30 täyspitkää rappelia takana, ja en oo huomannut vedenpitävyyden heikentyneen ollenkaan. Hyvä että alkaa olemaan jenkkiläisiä vaihtoehtoja köysihankintoihin.

16.11.2009

Recycling Primus

Siirryin biojäteroskiksen käyttöön... Näille peltipurkeille ei vaan tahdo löytyä oikeeta kierrätystapaa. Yksi toimiva konsti tuli testattua Vuoristoklubin syyspeijaisissa:

Posted in

9.11.2009

Stora Sjöfallet

Norrlands Guld menee suoraan aseeseen!

Eka kerta meikälle tässä Pohjois-Ruotsin jäämekassa - ja miksi vasta nyt? En tajua - paljon makeita 100 - 400 metrisiä reittejä ja paljon potentiaalia uusille. Ajomatkaa tuli Rollosta just ja just viisi tuntia, eli ei mittää. Isoin miinus Storassa taitaa olla todella kylmät kelit keskitalvella (lyhyiden lähestymisten lisäksi), tai niistä oon ainakin kuullut juttua vähän jokaiselta joka siellä on käynyt. No meillä ei sellaisia ongelmia ollut! Sitäpaitsi olin tehnyt ennakkovalmisteluja kylmänsietokyvyn suhteen: vanha poromiesten kikka on laittaa juomapulloon normikorkin sijaan bensapullon korkki, jolloin juominkeihin saa kivan pikantin bensan aromin, joka lämmittää kummasti ja jättää kielen päälle aika hassun fiiliksen. Hedari vaan ei taho hellittää vielä viikollakaan.

Greven, WI3 300m, ja Grevinnan, WI4 250m.

Vaikka parkkiksella olikin pirullisen kylmä tuuli, isoimmaksi ongelmaksi lauantain planin rakentamisessa muodostui tarpeeksi kuivan näköisen putouksen löytäminen. Pakkasta ei ollut paljoa, ja iso osa putouksista oli vielä paikoin vesiputouksia. "Grevinnan" näytti kuitenkin suurinpiirtein siltä, että ainakaan ekalla pitchillä ei kastuisi vielä läpimäräksi. Märimmät kohdat onnistuttiinkin kutakuinkin kiertämään, ja kiipeily osoittautui yllättävän helpoksi siihen nähden, miltä mäki tieltä katsoen näytti.

Solidia ja kuivaa jäätäkin löytyi yllättävän paljon.

Löytyi toki vähän märempiäkin kohtia.

Panu kakostelee toppia kohti. Alla keskivaiheen grande hylly.

Grevinnanin kiipeily ei todellakaan ollut mitään jatkuvaa, sillä välissä oli perinteisiä ruotsalaisia sauvakävelypätkiä, ja sitten satunnaisesti pari jyrkempää pätkää ja yksi ohuempi kohta. Ihan kiva mäki kuitenkin, ja kelpasi hyväksi tekosyyksi korkata pari kakkoskaljaa autolla, kuunnella Shakiraa espanjaksi ja syödä Panun leipomia keksejä, joissa oli M&M-karkkeja.

Tapsan baarissa on aina tunnelma katossa!

Sunnuntaiksi oli katseltu jo edellisenä päivänä yhtä kivannäköistä n. 150-metristä putousta, jota emme osanneet toposta paikantaa. Kiipeily kuitenkin näytti jatkuvalta, eikä välissä ollut mitään kävelypelleilyä tai puskajumppaa, joten olimmekin lähdössä hyvällä höökillä sunnutaina taas ärjänteelle.

Sunnuntain leikkikenttää.

Kiikaroinnin tuloksena päädyimme kuitenkin vaihtamaan kohteen oikeanpuolimmaisesta putouksesta vasemmanpuoleiseen, koska se näytti "kuivemmalta". Intuitio osoittautui tuntia myöhemmin oikeaksi, kun seurasimme ekan pitchin päältä kuinka oikeanpuolimmaisesta putouksesta lohkesi jotain, jostain, ja v*tun isoa - jonka jälkeen putous hävisi hetkeksi valkoiseen jääpilveen jyrinän saattelemana. Keli alkoi tehdä tepposiaan: eteläfeissi, plussaa ja arska paistoi - ständiruuveista alkoi vesi puskemaan läpi ja jäätä tuli niskaan koko ajan ja kiihtyvällä tahdilla. Ikäänkuin bonuksena viereisen putouksen jäävyöry uusi itsensä 10 minuuttia ensimmäisen jälkeen, jos sinne vaikka olisi joku jäänyt kitumaan. Pakitushommista syntyi päätös ilman kädenvääntöä, vaikka se tarkoittikin sen päivän kiipeilyjen olevan siinä. Ulkoliikunta on joskus niin penaalista!

Alkukauden muodot, kevätkauden koostumus.

Tälläsiä mäkiä ei oo kyllä ees kotona!

Huhhuh! Aijaijai!

Panu ottaa valotuksen vaatimaa kuuden sekunnin huikkaa. Ruotsissa saa ajamista vastaan suojakännin jo yhellä kepsulla, kun raja on 0.2 promillea. Nice! Panu kosti meikän Shakira-diggailun soittamalla kotimatkalla hawaijilaista räppiä ja pietarsaarelaista reggaeta.

Nyt onkin sitten edessä kauden ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen väliviikonloppu. Storalle olis kova hiitti takaisin, kunhan vaan sinne tulis vähäsen pakkasta.


2.11.2009

Talviretkeilyä

Retkeilyhän on tunnetusti helvetin kivaa: pääsee irti kaupungin sykkeestä, näkee söpöjä eläimiä ja saa mahdollisuuden käyttää kaikkia ylihintaisia härpäkkeitä joita outdoor-teollisuus on meille onnistunut myymään. Mikään ei ole niin ihanaa kuin vastavuoltujen tervasten tuoksu aamunraikkaassa metsässä, kuukkelin tullessa vartomaan herkkupaloja väsyneiltä vaeltajilta... Tai sitten heräät krapulaisena silmät umpimuurautuneina savusta jonkin pikkutsirppiäisen ärsyttävään piipitykseen ja mietit että miksen voisi herätä kotoa ja vaikka lukea nettihesaria aamukahvin kanssa, ja vasta sitten alkaa miettimään kiipeilyä. Sen sijaan alat keittämään vettä ja kaivelemaan paskaisesta muovikassista jotain syötäväksi kelpaavaa, ja mietit että kylläpä sitä on taas palauduttu ainakin puoliksi, ja selkäkin on taas ihan jumissa. Eilen kastuneet vaatteet ja kamat on nyt jäässä, kun taas jos olisin lähtenyt kotoa tähänkin päivään kaikki olisi kuivana.

Otso väijyy meikän kamahomoilua.

Mutta pahinta, ehdottamasti pahinta overnight-talviretkeilyssä on kaman määrän ekstrapoloituminen neljänteen potenssiin, verrattuna päiväreppuun. Käsittämätöntä kuinka paljon ihminen tarvitseekaan "hengissä selvitäkseen" - on bensapulloa, kaasupulloa, keitintä (paistamiseen), keitintä (keittämiseen), pressopannua, liian painavia makuupusseja, makuualustoja, tyynyjä, vaatteita, sukkia, lisää sukkia, vettä, rasvaa (leivälle), rasvaa (paistamiseen), viiniä, ja sikana kaikenlaisia pieniä objekteja joita ilman paska osuu tuulettimeen, kuten sytkäri, trangian kahva, luha ja paistinlasta. Tiesin nytkin, että epiikki on tiedossa koska on niin early season että varmasti unohdan jotain, ja ei tarvinnut kauaa odottaa kun huomasin pahimpien pelkojeni käyneen toteen ja tiskinharjan jääneen kämpille. Goddang, kuinka jengi voi selvitä ilman sellaista kannettavaa paskapaperitelinettä??

Mä tykkään ränneistä ja räbbänöistä, etenkin jos ne on jäässä.

Ja kun niihin saa tunkea isoja koukkuja ja lenkkejä.

Onnistuneen talviretkeilyn A ja O on kärsivällinen varmistaja.

Kyllä muakin hymyilyttäis, jos tietäis ettei tarvii enää varmistaa.


Elämän kiertokulku:

27.10.2009

Pimpin' in R-town

Fuck that shit! Vuoristoklubi representing:
Niggaz from tha hood @ talvikauden avajaiset.

Poliisinampumis-/driveby-shooting kisa.


Hippatunnelmista takaisin pimeään ja kylmään mettään. Kiva olla täällä kun vois olla kotona sohvalla koomailemassa. No, a baller ain't a baller if he ain't got balls.

Ois ne jalat tutissu varmaan kotonakin, joten sama se oli lähteä tärisemään ärjänteelle.

Gorak lähestyy helpotuksen tuovaa palleroporonjäkälä-exittiä.

Damn, it feels good to be Gangsta