2.12.2008

Tamokdalen

Perjantaina lähdimme Lumivyöry-Jussin kanssa ajelemaan kohti Norjan Tamokdalenia.
Majapaikassa Kilpisjärvellä Arin luona olimme kahden jälkeen yöllä ja nukkumaan päästiin kolmelta. Aamu tuli liian varhain, sillä kello soi jo puoli seitsemältä.


Parasta jääkiipeilyssä on pekoniaamiainen. Sen jälkeen päivä onkin yleensä pelkkää alamäkeä, kunnes illalla pääsee saunomaan – jos pääsee. Kilpisjärveltä on matkaa Tamokdaleniin 90 kilometriä. Ajamaan päästiin puoli yhdeksän aikaan, jolloin oli vielä säkkipimeää. Tunnin päästä perillä näki jo sen verran, että arvailun jälkeen uskaltauduimme marssimaan lupaavan näköistä putousrypästä kohti.


Alkukausi näkyi otteissa. Jonkin aikaa käveltyämme kummastelin, miten olo on näin kevyt? Aivan, kypärä unohtui autoon. Kipaisin hakemaan sitä ja sillä välin Jussi etsi sopivan kohdan, mistä ylittää laakson pohjalla kiemurteleva joki. Puolimatkassa ylämäkeä rupesin vielä neuvomaan Jussille, missä taskussa auton avaimet ovat. Paitsi että tasku olikin tyhjä, kun avaimet olivat jääneet kypäränhakureissulla auton oveen roikkumaan.


Lopulta olimme putouksen juurella. Oli Lumivyöryn vuoro hämmentää. Kymmenen metrin ja 15 minuutin jälkeen toinen rauta irtosi jalasta. Samalla kävi ilmi, että Lumivyöry ei ollut vaivautunut poistamaan ruuveista tulppia ennen liidiä.
Itse putous oli helpompi kuin mitä tieltä näytti. Eka koopee loiveni lyhyen alkujyrkän jälkeen ja toinen oli pikku portaan jälkeen lähinnä siirtymistä loppuhuipennuksen juurelle. Yläosan komeat verhot mietityttivät, mutta niiden vasemmalta puolelta löytyi lopulta mukava pilari ja kiertotie ylös. Köydenpituuksia kertyi kolme ja metrejä ehkä 120-130. Takaisin autolle ehdimme hämärän tullen – kolmen aikaan iltapäivällä. Muita valjakoita Tamokin putouksilla ei näkynyt.
Illalla noutaja tuli nopeasti. Nukkumaan mentiin heti yhdeksän jälkeen.


Sunnuntaiaamuna otteissa oli jo ripeyttä. Nyt oli vuorossa eilispäivän naapuriputous. Ensin 40 metriä 75-80 –asteista jäätä ja sitten loiva osuus ennen lopun kahta pykälää. Ylös pääsimme kahdella vajaan 60 metrin köydenpituudella.


Rämpiminen autolle kävi nopsaan pitkin valmista uraa. Tamokiin on ainakin jossakin vaiheessa satanut rajusti lunta, sillä koivikkoon sitä oli kinostunut parhaimmillaan vyötäröön saakka yltäväksi patjaksi. Kotimatka lumipyryssä Kilpisjärveltä Rolloon kesti seitsemän tuntia.

-Riku

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oma lempparini: "Parasta jääkiipeilyssä on pekoniaamiainen. Sen jälkeen päivä onkin yleensä pelkkää alamäkeä, kunnes illalla pääsee saunomaan – jos pääsee."

Kiteyttää varmaan sankarikiipeilyn yleisestikkin aika hyvin.

Ois mukavaa jos nuo kuvat aukeais isommaksi, kun on kivannäkönen putous.

-bone

Anonyymi kirjoitti...

niinpä, olis kiva jos sun kuvia sais zoomattua vielä vähän isommiksi. Toi picasakaan ei niitä kyllä suurenna paljoa mitään.
Enkä oo varmaankaan bonen kaa ainut, joka tykkää katella putouksia vähän lähemmin.

Tää tuskin on sulle mahdoton tehtävä?

-S. Uttura

tapsa kirjoitti...

niin mäkin tykkäisin mutta kun monsieur lavia laitto mulle vaan nuita käpykokoisia. muut kuvat saa sitte yleensä auki n. 500 x jotain kokosina.