26.12.2008

Terähommia

Gorak ilmestyi huudeille parin kepsun kanssa, tarkoituksenaan tehdä niille kepsuille jotain ja samalla vähän teroitella aseita. Meikäläisen sapeleissa ei liiemmin ollut teroitettavaa, mutta seuran vuoksi teroitin toiset raudat. Rautojen teroitus ei mun mielestä kovin aiheellista ole ennenkuin alkaa ennalta-arvaamattomasti lipsumaan, mutta hyvässä seurassa on aina mukava askarrella.

Sama homma hakuissa, ruuveissa ja raudoissa: pyöreästä kärjestä pitää päästä eroon. Ja se hoidetaan hiomalla tarpeeksi paljon etupuolta, vaikka näinkin kylmästi kuin kuvassa, että vanha teroitus tuhotaan kokonaan alta pois hiomalla suoraan terää vasten. Voihan sen hioa kummaltakin puolelta, mutta tämä on nopeampaa. Alapuolelle ei kannata mennä koskemaan, paitsi jos haluaa hifistellä. Tällöin voi sopivan kokoisella pyöröviilalla teroittaa hampaat. Viitsivä teroittaa ensimmäisen hampaan niin överiksi, että siihen muodostuu taaksepäin osoittava terä. Tämä heikentää terää jonkun verran, ja jos sellaisen virityksen potkaisee kiveen niin sen saa kyllä poikki. Sama homma toimii hakuissa paremmin, ko. tavalla teroitettua hakkua ei tarvitse lyödä, asettaa vain ja nykäisee (jolloin pitäisi kuulua "narsk") ja taaksepäin osoittava hammas pitää terän jäässä kiltisti vaikka vähän painopistettä muuttaisikin. Mutta sitten todellakin, kun sen lyö kiveen se helposti taipuu poikki kokonaan. Ja "normaalisti" teroitetut terävät hakunterät huukkaa lähes yhtä pommisti.

Kun pyöreästä kärjestä on päästy eroon, voi alkaa vetelemään terää oikean muotoiseksi. Viitsivä laskee kummallekin puolelle tehdyt vedot, jotta muoto säilyy symmetrisenä. Periaatteessa teroitus pitäisi tehdä aina samaan suuntaan, mutta en ole ikinä jaksanut vaan aina sahannut edestakaisin. Onhan se vähintään kaksi kertaa nopeampaa. Mitään neulanterävää alakärjestä ei kannata tehdä, se menee kuitenkin "tylsäksi" jo turpeessa kävellessä. Kohtuus kaikessa, ja valmiiksi tylsä terä menee suhteessa paljon vähemmän huonoksi kiven kohdatessaan. Ja nämähän ei sitten mitään virallisia ohjeita ole vaan ainoastaan allekirjoittaneen mieltymyksiä.

22.12.2008

Vuoden toiseksi pimein ja pimein päivä

Päivä "valkenee". Klo 10:03, ISO400, F2.8 ja 1/13.

Yöreissu vaihtui kahdeksi päivä-ekskursioksi oletetun sairastapauksen johdosta, joka onneksi jätti tulematta. Toisaalta oli ihan kiva käydä Roitsussa saunomassa ja kuivattelemassa kamppeita, eikä tarvinnut kikkiä autossa tai laavulla neljäätoista pimeää tuntia. Ja lisäksi pääsi kaksi kertaa syömään munkkeja Vanttaukselle!


Lauantaina otettiin käyttöön ns. Massey Hall -indeksi. MH-indeksi kertoo, kuinka monta kertaa Neil Youngin "Live at Massey Hall" -levy kerkeää soimaan ympäri yhden liidin aikana. Lauantain indeksi lähenteli jo kahta, mutta varmistaja ei siltikään suostunut vaihtamaan Kaija Koo:hon. Lauantain kuvasato jäi myös vähäiseksi johtuen vapinan aiheuttamasta tärähtäneistä kuvista.


Sunnuntaina todettiin, että haikkaminen on vähintään yhtä siistiä kuin jääkiipeily, ja lähettiin köpöttelemään Siniselle putoukselle. Siniselle kävelee pääparkkikselta n. tunnin, mutta Riku oli niin liekeissä kävelemisestä ettei antanut kummankaan juoda vettä ennenkuin oltiin perillä. "Sudenhammas"-niminen reitti joka menee pääpilaria pitkin on yksi Korouoman kauneimmista jääreiteistä, ja sitä kiivetään todella vähän suhteessa siihen kuinka laadukasta kiipeilyä se on!

Sudenhammas on lisäksi erittäin tukevassa kunnossa tänä kautena, pilari yltää maahan asti iloisesti ja seisoo tukevasti jaloillaan. Ellen nyt ihan väärin muista, viime kaudella alaosaan sai 180cm:n slingin ympärille, nyt ei olisi ollut toivoakaan. Jää oli myös paljon solidimpaa kuin edelliskeväänä, jolloin koko pilarissa tuntui olevan enemmän ilmaa kuin jäätä. Kannattaa ehdottomasti uhrata päivästä kaksi tuntia haikkaamiseen jotta pääsee kiipeämään jotain näin nättiä!


Mixdead-osasto toivottaa hyvää joulua!

17.12.2008

Läskit kelit

Viikonloppuna käytiin tarkastamassa koillispään mestoja, ja pahasti näyttää siltä että jäätä tulee kerta kaikkiaan liikaa tänä vuonna. Tuulentie on jo nyt paksumpi kuin viime keväänä, ja alkaa menemään kokonaan umpeen. Harmillista sinänsä, siellä on monesti ollut pari kivaa pikku puikkoa. Suuret valumat ja lämpöset kelit eivät muuallakaan tarkoita hyvää, Ruskea virta ei laajene mihinkään kun vesi pääsee valumaan pääuoman takana kallion ja jään välissä. Mammutti sen sijaan on laajentunut vasemmalle ja tuottaa tämmöisiä sieviä verhoja:

Loput Mammutista onkin sitten aika huonossa kunnossa, mutta vastaavista mäistä Jaska näytti ihan solidilta.
Kyynärpääongelmat vähän vaivaa, en tiedä johtuuko kiipeilystä vai siitä että olen yrittänyt saada Photoshoppia toimimaan Linuxissa (se muuten toimii nyt). Eli mixdead osasto on ollut vähän aikaa propellipää osasto mutta alkuviikosta pitäisi käydä parin päivän reissu kietasemassa jossain.

11.12.2008

Screw you

Ruuvit ottaa aika ajoin runtua, sanoo vanha viidakon sananlasku. Syitähän on monia; lyhyet on jo käytetty, väärin arvioitu jään paksuus, pakokauhu tai sitten vain on niin pimeetä ettei näe mihin niitä upottaa. Niitähän voi sitten teroituttaa kuulemma jossain frogien kiipeilykaupassa, mutta hoituu se käsinkin. Rollon ruuvinteroituspäällikkö Panu tarjoutui antamaan meikän Lasereille hieman kättä pidempää.

Panun teroituskoululta löytyy arsenaalia monenlaiseen ruuvinteroitustarpeeseen. Viilat ei paljoa maksa, ja niitä kannattaa olla erilaisia. Vihreäkahvainen timanttiviila on muodoltaan huono; sillä ei tahdo mahtua pitämään oikeaa kulmaa teroitusvaiheessa. Oranssikahvainen on samanlainen timanttiviila, mutta muotoilu sopii jääruuvien teroitukseen loistavasti. Timanttisilla on hyvä raaputella taipuneet kärjet tai muut ulokkeet sileiksi, pienemmät soveltuu loistavasti varsinaiseen työhön eli pystysivun hiomiseen. Iso viila on rekvisiittaa.

Hommahan on pääpiirteittäin niinkin yksinkertaista että:
a.) kiven runnoma taipunut kärki ja muu hassuun suuntaan osoittava metalli hiotaan tasaiseksi
b.) hiotaan ruuvin pystyakselin suuntaisia "leikkuupintoja" niin kauan, että pyöristys häviää yläpuolelta. Yläpuolta eli tuota lappeellaan olevaa pintaa ei liiemmin kannata hioa (lukuunottamatta kohtaa a.), koska se pyöristäisi purukulmaa entisestään. "Leikkuupinnan" kulma on tärkeä säilyttää samana kuin alunperin, asiassa auttanee ruuvipenkki (mutta hoituu se ilmankin).

Ei huonompi homma ollenkaan, ruuvit sujahteli sisään selkeästi paremmin, yksi jopa vasurilla. Ruuvamista rajoitti tänään oikeastaan vain päivän pituus, joka loppui vähän turhan aikaisin. Muchas gracias Panhólio!

2.12.2008

Tamokdalen

Perjantaina lähdimme Lumivyöry-Jussin kanssa ajelemaan kohti Norjan Tamokdalenia.
Majapaikassa Kilpisjärvellä Arin luona olimme kahden jälkeen yöllä ja nukkumaan päästiin kolmelta. Aamu tuli liian varhain, sillä kello soi jo puoli seitsemältä.


Parasta jääkiipeilyssä on pekoniaamiainen. Sen jälkeen päivä onkin yleensä pelkkää alamäkeä, kunnes illalla pääsee saunomaan – jos pääsee. Kilpisjärveltä on matkaa Tamokdaleniin 90 kilometriä. Ajamaan päästiin puoli yhdeksän aikaan, jolloin oli vielä säkkipimeää. Tunnin päästä perillä näki jo sen verran, että arvailun jälkeen uskaltauduimme marssimaan lupaavan näköistä putousrypästä kohti.


Alkukausi näkyi otteissa. Jonkin aikaa käveltyämme kummastelin, miten olo on näin kevyt? Aivan, kypärä unohtui autoon. Kipaisin hakemaan sitä ja sillä välin Jussi etsi sopivan kohdan, mistä ylittää laakson pohjalla kiemurteleva joki. Puolimatkassa ylämäkeä rupesin vielä neuvomaan Jussille, missä taskussa auton avaimet ovat. Paitsi että tasku olikin tyhjä, kun avaimet olivat jääneet kypäränhakureissulla auton oveen roikkumaan.


Lopulta olimme putouksen juurella. Oli Lumivyöryn vuoro hämmentää. Kymmenen metrin ja 15 minuutin jälkeen toinen rauta irtosi jalasta. Samalla kävi ilmi, että Lumivyöry ei ollut vaivautunut poistamaan ruuveista tulppia ennen liidiä.
Itse putous oli helpompi kuin mitä tieltä näytti. Eka koopee loiveni lyhyen alkujyrkän jälkeen ja toinen oli pikku portaan jälkeen lähinnä siirtymistä loppuhuipennuksen juurelle. Yläosan komeat verhot mietityttivät, mutta niiden vasemmalta puolelta löytyi lopulta mukava pilari ja kiertotie ylös. Köydenpituuksia kertyi kolme ja metrejä ehkä 120-130. Takaisin autolle ehdimme hämärän tullen – kolmen aikaan iltapäivällä. Muita valjakoita Tamokin putouksilla ei näkynyt.
Illalla noutaja tuli nopeasti. Nukkumaan mentiin heti yhdeksän jälkeen.


Sunnuntaiaamuna otteissa oli jo ripeyttä. Nyt oli vuorossa eilispäivän naapuriputous. Ensin 40 metriä 75-80 –asteista jäätä ja sitten loiva osuus ennen lopun kahta pykälää. Ylös pääsimme kahdella vajaan 60 metrin köydenpituudella.


Rämpiminen autolle kävi nopsaan pitkin valmista uraa. Tamokiin on ainakin jossakin vaiheessa satanut rajusti lunta, sillä koivikkoon sitä oli kinostunut parhaimmillaan vyötäröön saakka yltäväksi patjaksi. Kotimatka lumipyryssä Kilpisjärveltä Rolloon kesti seitsemän tuntia.

-Riku