26.12.2008

Terähommia

Gorak ilmestyi huudeille parin kepsun kanssa, tarkoituksenaan tehdä niille kepsuille jotain ja samalla vähän teroitella aseita. Meikäläisen sapeleissa ei liiemmin ollut teroitettavaa, mutta seuran vuoksi teroitin toiset raudat. Rautojen teroitus ei mun mielestä kovin aiheellista ole ennenkuin alkaa ennalta-arvaamattomasti lipsumaan, mutta hyvässä seurassa on aina mukava askarrella.

Sama homma hakuissa, ruuveissa ja raudoissa: pyöreästä kärjestä pitää päästä eroon. Ja se hoidetaan hiomalla tarpeeksi paljon etupuolta, vaikka näinkin kylmästi kuin kuvassa, että vanha teroitus tuhotaan kokonaan alta pois hiomalla suoraan terää vasten. Voihan sen hioa kummaltakin puolelta, mutta tämä on nopeampaa. Alapuolelle ei kannata mennä koskemaan, paitsi jos haluaa hifistellä. Tällöin voi sopivan kokoisella pyöröviilalla teroittaa hampaat. Viitsivä teroittaa ensimmäisen hampaan niin överiksi, että siihen muodostuu taaksepäin osoittava terä. Tämä heikentää terää jonkun verran, ja jos sellaisen virityksen potkaisee kiveen niin sen saa kyllä poikki. Sama homma toimii hakuissa paremmin, ko. tavalla teroitettua hakkua ei tarvitse lyödä, asettaa vain ja nykäisee (jolloin pitäisi kuulua "narsk") ja taaksepäin osoittava hammas pitää terän jäässä kiltisti vaikka vähän painopistettä muuttaisikin. Mutta sitten todellakin, kun sen lyö kiveen se helposti taipuu poikki kokonaan. Ja "normaalisti" teroitetut terävät hakunterät huukkaa lähes yhtä pommisti.

Kun pyöreästä kärjestä on päästy eroon, voi alkaa vetelemään terää oikean muotoiseksi. Viitsivä laskee kummallekin puolelle tehdyt vedot, jotta muoto säilyy symmetrisenä. Periaatteessa teroitus pitäisi tehdä aina samaan suuntaan, mutta en ole ikinä jaksanut vaan aina sahannut edestakaisin. Onhan se vähintään kaksi kertaa nopeampaa. Mitään neulanterävää alakärjestä ei kannata tehdä, se menee kuitenkin "tylsäksi" jo turpeessa kävellessä. Kohtuus kaikessa, ja valmiiksi tylsä terä menee suhteessa paljon vähemmän huonoksi kiven kohdatessaan. Ja nämähän ei sitten mitään virallisia ohjeita ole vaan ainoastaan allekirjoittaneen mieltymyksiä.

22.12.2008

Vuoden toiseksi pimein ja pimein päivä

Päivä "valkenee". Klo 10:03, ISO400, F2.8 ja 1/13.

Yöreissu vaihtui kahdeksi päivä-ekskursioksi oletetun sairastapauksen johdosta, joka onneksi jätti tulematta. Toisaalta oli ihan kiva käydä Roitsussa saunomassa ja kuivattelemassa kamppeita, eikä tarvinnut kikkiä autossa tai laavulla neljäätoista pimeää tuntia. Ja lisäksi pääsi kaksi kertaa syömään munkkeja Vanttaukselle!


Lauantaina otettiin käyttöön ns. Massey Hall -indeksi. MH-indeksi kertoo, kuinka monta kertaa Neil Youngin "Live at Massey Hall" -levy kerkeää soimaan ympäri yhden liidin aikana. Lauantain indeksi lähenteli jo kahta, mutta varmistaja ei siltikään suostunut vaihtamaan Kaija Koo:hon. Lauantain kuvasato jäi myös vähäiseksi johtuen vapinan aiheuttamasta tärähtäneistä kuvista.


Sunnuntaina todettiin, että haikkaminen on vähintään yhtä siistiä kuin jääkiipeily, ja lähettiin köpöttelemään Siniselle putoukselle. Siniselle kävelee pääparkkikselta n. tunnin, mutta Riku oli niin liekeissä kävelemisestä ettei antanut kummankaan juoda vettä ennenkuin oltiin perillä. "Sudenhammas"-niminen reitti joka menee pääpilaria pitkin on yksi Korouoman kauneimmista jääreiteistä, ja sitä kiivetään todella vähän suhteessa siihen kuinka laadukasta kiipeilyä se on!

Sudenhammas on lisäksi erittäin tukevassa kunnossa tänä kautena, pilari yltää maahan asti iloisesti ja seisoo tukevasti jaloillaan. Ellen nyt ihan väärin muista, viime kaudella alaosaan sai 180cm:n slingin ympärille, nyt ei olisi ollut toivoakaan. Jää oli myös paljon solidimpaa kuin edelliskeväänä, jolloin koko pilarissa tuntui olevan enemmän ilmaa kuin jäätä. Kannattaa ehdottomasti uhrata päivästä kaksi tuntia haikkaamiseen jotta pääsee kiipeämään jotain näin nättiä!


Mixdead-osasto toivottaa hyvää joulua!

17.12.2008

Läskit kelit

Viikonloppuna käytiin tarkastamassa koillispään mestoja, ja pahasti näyttää siltä että jäätä tulee kerta kaikkiaan liikaa tänä vuonna. Tuulentie on jo nyt paksumpi kuin viime keväänä, ja alkaa menemään kokonaan umpeen. Harmillista sinänsä, siellä on monesti ollut pari kivaa pikku puikkoa. Suuret valumat ja lämpöset kelit eivät muuallakaan tarkoita hyvää, Ruskea virta ei laajene mihinkään kun vesi pääsee valumaan pääuoman takana kallion ja jään välissä. Mammutti sen sijaan on laajentunut vasemmalle ja tuottaa tämmöisiä sieviä verhoja:

Loput Mammutista onkin sitten aika huonossa kunnossa, mutta vastaavista mäistä Jaska näytti ihan solidilta.
Kyynärpääongelmat vähän vaivaa, en tiedä johtuuko kiipeilystä vai siitä että olen yrittänyt saada Photoshoppia toimimaan Linuxissa (se muuten toimii nyt). Eli mixdead osasto on ollut vähän aikaa propellipää osasto mutta alkuviikosta pitäisi käydä parin päivän reissu kietasemassa jossain.

11.12.2008

Screw you

Ruuvit ottaa aika ajoin runtua, sanoo vanha viidakon sananlasku. Syitähän on monia; lyhyet on jo käytetty, väärin arvioitu jään paksuus, pakokauhu tai sitten vain on niin pimeetä ettei näe mihin niitä upottaa. Niitähän voi sitten teroituttaa kuulemma jossain frogien kiipeilykaupassa, mutta hoituu se käsinkin. Rollon ruuvinteroituspäällikkö Panu tarjoutui antamaan meikän Lasereille hieman kättä pidempää.

Panun teroituskoululta löytyy arsenaalia monenlaiseen ruuvinteroitustarpeeseen. Viilat ei paljoa maksa, ja niitä kannattaa olla erilaisia. Vihreäkahvainen timanttiviila on muodoltaan huono; sillä ei tahdo mahtua pitämään oikeaa kulmaa teroitusvaiheessa. Oranssikahvainen on samanlainen timanttiviila, mutta muotoilu sopii jääruuvien teroitukseen loistavasti. Timanttisilla on hyvä raaputella taipuneet kärjet tai muut ulokkeet sileiksi, pienemmät soveltuu loistavasti varsinaiseen työhön eli pystysivun hiomiseen. Iso viila on rekvisiittaa.

Hommahan on pääpiirteittäin niinkin yksinkertaista että:
a.) kiven runnoma taipunut kärki ja muu hassuun suuntaan osoittava metalli hiotaan tasaiseksi
b.) hiotaan ruuvin pystyakselin suuntaisia "leikkuupintoja" niin kauan, että pyöristys häviää yläpuolelta. Yläpuolta eli tuota lappeellaan olevaa pintaa ei liiemmin kannata hioa (lukuunottamatta kohtaa a.), koska se pyöristäisi purukulmaa entisestään. "Leikkuupinnan" kulma on tärkeä säilyttää samana kuin alunperin, asiassa auttanee ruuvipenkki (mutta hoituu se ilmankin).

Ei huonompi homma ollenkaan, ruuvit sujahteli sisään selkeästi paremmin, yksi jopa vasurilla. Ruuvamista rajoitti tänään oikeastaan vain päivän pituus, joka loppui vähän turhan aikaisin. Muchas gracias Panhólio!

2.12.2008

Tamokdalen

Perjantaina lähdimme Lumivyöry-Jussin kanssa ajelemaan kohti Norjan Tamokdalenia.
Majapaikassa Kilpisjärvellä Arin luona olimme kahden jälkeen yöllä ja nukkumaan päästiin kolmelta. Aamu tuli liian varhain, sillä kello soi jo puoli seitsemältä.


Parasta jääkiipeilyssä on pekoniaamiainen. Sen jälkeen päivä onkin yleensä pelkkää alamäkeä, kunnes illalla pääsee saunomaan – jos pääsee. Kilpisjärveltä on matkaa Tamokdaleniin 90 kilometriä. Ajamaan päästiin puoli yhdeksän aikaan, jolloin oli vielä säkkipimeää. Tunnin päästä perillä näki jo sen verran, että arvailun jälkeen uskaltauduimme marssimaan lupaavan näköistä putousrypästä kohti.


Alkukausi näkyi otteissa. Jonkin aikaa käveltyämme kummastelin, miten olo on näin kevyt? Aivan, kypärä unohtui autoon. Kipaisin hakemaan sitä ja sillä välin Jussi etsi sopivan kohdan, mistä ylittää laakson pohjalla kiemurteleva joki. Puolimatkassa ylämäkeä rupesin vielä neuvomaan Jussille, missä taskussa auton avaimet ovat. Paitsi että tasku olikin tyhjä, kun avaimet olivat jääneet kypäränhakureissulla auton oveen roikkumaan.


Lopulta olimme putouksen juurella. Oli Lumivyöryn vuoro hämmentää. Kymmenen metrin ja 15 minuutin jälkeen toinen rauta irtosi jalasta. Samalla kävi ilmi, että Lumivyöry ei ollut vaivautunut poistamaan ruuveista tulppia ennen liidiä.
Itse putous oli helpompi kuin mitä tieltä näytti. Eka koopee loiveni lyhyen alkujyrkän jälkeen ja toinen oli pikku portaan jälkeen lähinnä siirtymistä loppuhuipennuksen juurelle. Yläosan komeat verhot mietityttivät, mutta niiden vasemmalta puolelta löytyi lopulta mukava pilari ja kiertotie ylös. Köydenpituuksia kertyi kolme ja metrejä ehkä 120-130. Takaisin autolle ehdimme hämärän tullen – kolmen aikaan iltapäivällä. Muita valjakoita Tamokin putouksilla ei näkynyt.
Illalla noutaja tuli nopeasti. Nukkumaan mentiin heti yhdeksän jälkeen.


Sunnuntaiaamuna otteissa oli jo ripeyttä. Nyt oli vuorossa eilispäivän naapuriputous. Ensin 40 metriä 75-80 –asteista jäätä ja sitten loiva osuus ennen lopun kahta pykälää. Ylös pääsimme kahdella vajaan 60 metrin köydenpituudella.


Rämpiminen autolle kävi nopsaan pitkin valmista uraa. Tamokiin on ainakin jossakin vaiheessa satanut rajusti lunta, sillä koivikkoon sitä oli kinostunut parhaimmillaan vyötäröön saakka yltäväksi patjaksi. Kotimatka lumipyryssä Kilpisjärveltä Rolloon kesti seitsemän tuntia.

-Riku

30.11.2008

Kaamoskiipeilyjä


Ei ole päivä pitkä joulukuussa napapiirillä, reilu 4 tuntia on peliaikaa. Ja siitä se vielä lyhenee. Joten mikäli aikoo kahvitella kiipeilyn lomassa, on parempi varautua kiipeämään myös pimeässä. Pimeässä kiipeämisessä on kuitenkin omat kivat puolensa, otsalampun keilassa pysyy tavallaan omassa pienessä kuplassaan ja jäänkin näkee ihan eri tavalla kuin päivänvalossa.



Alkukaudesta on mahtavaa kun sato ei ole niinsanotusti ylikypsää ja Ruskealla virrallakin tulee monenlaista ja -kokoista pilaria alas. Jääkin on pääsääntöisesti tosi hyvää ja joustavaa, kun ei ole ollut mitään äkkinäisiä paukkupakkasia jännitteitä luomassa. Näin lämpöisillä keleillä Ruskea syö itseään hauskasti sisältäpäin, yhdessä kohtaa oli eilen varmaan korkeintaan pari senttiä jäätä ja takana meni vettä hulmuten.


Uusivuosi? Ei. Kyseessä on Ice Park Finlandin avajaiset, joka tuo helpotusta arkipäivän jääkiipeilytarpeeseen. Ice Park:iin nousee toivottavasti tälle kaudelle noin 15 -metrinen torni. Avajaisissa nähtiin varsin spektaakkelimainen ilotulitus ja myös hieman jääkiipeilyä. Mikäli homma lähtee hyvin käyntiin, tornille saadaan oletettavasti kokoa entisestään lisää. Ei huonompi homma ollenkaan, varsinkin kun torni on kymmenen minuutin matkan päässä keskustasta.



Ruskea virta näytti tältä eilen. Paljon kivoja pitkiä pystyjä systeemeitä! Yläkerrassa kolisee vielä kivet välillä mutta ainoastaan virtapaikoissa. Ja hei, jos menette Korouomaan Rovaniemen suunnalta, pysähtykää Vanttauksen ST1 -baarissa (MiKaKo!) ja käykää katsomassa Akin valokuvanäyttely. Ja ostakaa munkkikahvit, munkit leivotaan siellä!
Yksi partio oli viikonloppuna myös Tamokissa, sieltä tulee oletettavasti vähintään keli-infoa kuvineen jossain vaiheessa.

24.11.2008

Loktajokka & Kaisepakte

Matka Rovaniemeltä Björklideniin Ruotsin ja Norjan rajan tuntumaan heilahti reiluun viiteen tuntiin. Ympäristöstä löytyy paljon parin-kolmen kp:n jääkiipeilyä, sopivilla lähestymisillä höystettynä. Lauantain suorituspaikaksi valikoitui Loktajokka -nimisen tömpyrän yksi feissi, josta tuli monennäköisiä soiroja alas. Pelimiehinä päästimme ruotsalaiset opaskurssilaiset edellemme tekemään polkua.



Periltä löytyi oikein sievä puikko, joka soi kauniisti ottaessaan iskuja sisään. Yläkerran kp tarjosi sitten vähän rentomielisempää kruisailua toppiin, ja abalakovikin oli tehty valmiiksi. Paikalliset tiesivät kertoa, että huudeilla on ollut varsin kuiva kesä ja jäätä on normaalitalvea vähemmän. Mitä autosta katteltiin, niin topossa mainittuja WI6:a ei kieltämättä näyttänyt muodostuneen ollenkaan.


Panun vastusteluista huolimatta kaasukeittimet otettiin matkaan, vaikka sisäruokintaan oltiinkin menossa. Ei huono valinta, koska sunnuntai-aamuna koko Björkliden oli ilman sähköä. Pekonimunakokkeli espressolla saatiin kuitenkin tehtyä hetkisen myöhässä.


Kaisepakten lähestyminen on topon mukaan nopeimmillaan 60 minuuttia, mutta kannattaa pitää mielessä että kirjoittaja Rick McGregor harrastaa mountain marathon -kisoja. Hyvää kamaa jokatapauksessa, kunnon koivikkopuskaa, jyrkkää rakkaa ja jäisiä rinteitä.


Keli ei ollut suinkaan makkeimmillaan, ja napakka pakkanen yhdistettynä kovaan tuuleen piti menohalut aisoissa. Kävimme kuitenkin tarkastamassa yläkerran nätit pilarit, joista yksi kiivettiinkin. Tosin: paksut hanskat + reppu + pakkanen + pilari = ei todellakaan mitään puuterihiihtoa. Lisäksi oli aika pahasti vielä "early seasonia" ilmassa, sillä lauantaina unohdin ruuviholsterin autoon, sunnuntaina levitin munakokkelin lattialle, hukkasin pipon ja tiputin yhden Simondin ruuvin.


Pohjois-Ruotsin jäämestoja voi väijyä McGregorin tekemästä toposta, löytyy osoitteesta
http://kiwiclimber.se/iceclimbing/iceguide/iceguide.pdf

17.11.2008

"Early season"


Pikkujoulujen ja aikatauluongelmien takia piti lauantain ulkoilu suorittaa Rollon lähikallioilla. Osa mixdead osastosta oli liikenteessä noin kolmen tunnin yöunilla, mutta tällaiseen auringonnousuun herää vaikka olisi vielä vähän glögissäkin.

Porotokka oli mäsäyttämässä kallion juurella, mutta ilmeisesti glöginhaju yhdistettynä sapelien heilutteluun oli niillekin liikaa. Päivä lähti käyntiin kuten aina, ensin Kaija Koota ja lopulta Neil Youngia kun piti alkaa liidaamaan. Fiilikset tuli tällä kertaa kahden kehnon pitonin ja screamerin yhdistelmästä, joiden ohittaminen ei olisi varmaan onnistunut ilman Youngin "Old Man":ä.


Sunnuntai-aamuna tavattiin taas pari metsäpeuran sukulaista, tällä kertaa kohtaaminen oli vain hyvin paljon nopeampi mutta sitäkin kiihkeämpi. Jeeppi tuskin olisi mahtunut porojen välistä, mutta onneksi allamme oli pieni Espanjan ihme. Korouoma oli lämpötilojen puolesta kuitenkin pienoinen pettymys, jäätä tuli alas itsekseen ja vettä oli ilmassa niinkuin autopesulassa. Olin unohtanut housuista taskut auki, ja vesi valui reisiä pitkin suoraan kenkiin.

Märkyys, kylmyys ja pelko ovat kuitenkin jääkiipeilyn pyhä kolminaisuus, joten oli parempi vain olla tyytyväinen. Termospullon tyhjentäminen paluumatkaa varten ei liiemmin korvannut sitä vesilastia, joka köysissä ja kamoissa oli päätynyt takaisin reppuun. Fleecekalsarit jalassa syödyt munkit Vanttauksen baarissa nostivat oletettavasti tunnelmaa kuitenkin sen verran, että ensi viikonloppuna löytää itsensä taas jostain ärjänteeltä.

10.11.2008

Kyberpunk M10-

Pari päivää pulttaamista, kymmenisen päivää työstämistä ja reilu kymmenen päivää liidiyrkkiä kahden kauden aikana... Hienot asiat elämässä ei tule helpolla. Pidin koko viime kauden paussia tästä Käärmerakan projektista, koska ekan kauden melkein-onnistumiset oli henkisesti aika hajottavia. Mutta tämän syksyn mahtava treeniporukka ja keivin tehokas hyötykäyttö toi sen verran tehoja lisää, että oli pakko ryhtyä hommiin taas. Suhteellisen inhimillisellä efortilla se sitten taipui kuitenkin, olisko ollut korkeintaan neljäs tai viides yrkkä tällä kaudella. Eniten aikaa kokonaisuudessaan meni kuitenkin betan keksimiseen, ja ei tästä olisi tullut mitään jos en olisi nyt sisätreenin aiheuttamassa elämäni mixtakunnossa.


Isänpäivä aloitettiin aikaisin, koska plussakelien takia pelkäsin että toppi sulaa tai haurastuu. Yöllä oli periaattellinen mahdollisuus, että Rolloa lännempänä käy pikkasen pakkasella. Ilmeisesti näin olikin, koska topitus oli samassa kunnossa kuin viikko sitten eli vajaa sentti jäätä slouppien päällä.


Yläosa tippasi sen verran, että aamukahvi kalliolla piti jättää väliin. Perussetti, eli lämmöt päälle vanhassa männyssä ja ykköstä sisään. Placementit tuntu löytyvän itsestään, niin ei siinä sitten auttanut alkaa märisemään vaan painaa vaan. Mulla oli uusi hanska revennyt edellisissä treeneissä, ja olinkin valmistautunut käyttämään sitä tekosyynä jos olisin alkanut evottamaan.



Kahdessa viimosessa figure 4:ssa normaali epätoivo alkoi taas valtaamaan, mutta kun keivillä oli treenattu 7 minuutin kattokuntoon, niin ei auttanut valittaa. Heti lipan jälkeen on sen verran hyvä ote, että mahtuu molemmat hakut ja kantapää vierekkäin. Vaikka tunto oli alkanut lähtemään, iloisena huomasin palautuvani jonkun verran ja veri lähti kiertämään. Kun aamulla tein yläköydellä topituksen, jää hajosi pari kertaa ja olin korkeintaan kohtuullisen toiveikas siitä että se kestäisi nyt, varsinkin kun keli oli kuitenkin hieman lämmennyt.


About time!! Hetkellisen epäuskon vallassa huomasin että Fusionit söi jo multaa ja alakerrasta kuului jotain huutoa. Mahtavaa! Sidoin itseni irti ja juoksin alas heittämään ylä-, ala-, sivu- ja persefemmoja.

Greidispekulointi on parasta mitä kiipeilyllä on ihmisille antaa, joten here we go: Kyberpunk ei ole vaikea sen takia että se olisi pitkä (katossa on kiipeilyä korkeintaan 8 metriä - ja sekin on aika vaikea arvioida koska reitti kaartaa katossa moneen suuntaan), vaan koska se on herkkä. Otteet on pieniä ja muuvit isoja. Otteista pitää osata huukata oikealla tavalla. Niissä pysyminen ei tarkoita roikkumista, vaan coren käyttöä. Jos sitä haluaa verrata muihin suomalaisiin mixtareitteihin, osaan oikeastaan vain sanoa sen, että se on luonteeltaan, teknisyydeltään ja fyysisyydeltään aika eri kamaa kuin mistä minulla on kokemusta. Minulla ei ole kokemusta ulkomaisista sporttimixtareiteistä, ja oman subjektiivisen kokemuksen perusteella suomalaisissa mixtagreideissä on valtava hajonta. Tiedän korkeintaan sen, että se-ja-se on vaikeampi kuin se-ja-se. Greidillä haluan tietenkin tuoda julki oman mielipiteeni siitä, että Kyberpunk on eri planeetalta kuin muut mixtareitit mitä olen kiivennyt.


Päivän lähetykset eivät suinkaan loppuneet Kyberpunk:iin, sillä Panu kiipesi vielä loistavan lisän Käärmerakan talvikiipeilytarjontaan: "Saa koskettaa", mainio pikkusievä turvemikstapätkä Panaman vieressä. Tunnelma oli kohillaan kun Panu upotti isoja heksoja rahkasammalien väliin! Iso kiitos kannustuksesta mukana olleelle mixdead osastolle!

3.11.2008

Ice ice baby!

Parin pakkasyön jälkeen Seatin nokka käännähti automaattisesti länteen - käärmerakan projektin topitus jäätyy yleensä aika äkkiä. Siihen ei tule kuin korkeintaan pari senttiä jäätä, mutta se kaikki tarvitaan että sen pystyy kiipeämään. Kaikki otteet lipasta ylöspäin on vahvasti slouppaavia listoja, joista ei saa fusionillakaan kiinni vaikka olis kuinka terävänä. Mutta jään kanssa ne toimii, jotenkuten.



Hommahan meni eteenpäin oikein mukavasti, tein toppauksen ylärillä suht vaivattomasti, ja aloin psyykkaamaan liidiä varten. Ekalla yrkällä oli aika paljon evotusta, hakku jäi jumiin, muuvit tuntu vierailta ja otteiden herkkyys yllätti - niinkuin tiesin että käy. Jostain kumman syystä päätin kuitenkin painaa loppuun asti, koska tiesin että kuntoa löytyy ihan eri tavalla kuin toissa vuonna, jolloin edelliset oikeat yrkät oli tapahtunut. Videolta tarkistin tapelleeni lähemmäs 8 minuuttia katossa, ja ei ollukaan sitten kai mikään yllätys että hyydyin siellä missä ei todellakaan saisi enää hyytyä - lipalla.


Lepäsin pari tuntia, lämmittelin parikymmentä minuuttia ja paukutin kakkosta sisään. Ei auta itku markkinoilla, eikä edes uusi varmempi sekvenssi. Eka yrkkä oli sen verran tehokas että käsi tuli läpi toiseksi viimeisessä figure4:ssa ja hakku tuli pari sekuntia perässä kypärään. On se hienoa että on edelleen joku syy käydä luolalla draikkaamassa!

Sunnuntaina lähdimme Panun kanssa rankaisemaan itseämme Käärmerakan huonoista yrkistä. Synninpäästö tapahtui Mammuttiputouksella, josta tuli vettä alas enemmän kuin Imatran koskesta portit auki. Mutta ekan jääpäivän fiilistä ei hevillä sammuteta!

13.10.2008

R-town tool time

Figure4:sta kuulee usein itkettävän kuinka sitä ei tarvitse tosielämässä missään. Tottahan se on, että Suomessa on korkeintaan kolme reittiä joissa on mitään syytä alkaa solmimaan itseään kyseiseen muuviin. Mutta treenimuotona sisällä figure4:t ja figure9:t toimivat niinkuin junan vessa, ts. "menevät suoraan aseeseen". Olen aina ollut sitä mieltä että on parempi kun tehoja on enemmän kuin jollekin reitille justiinsa tarvitsee, koska silloin on enemmän marginaalia tehdä virheitä. Ja tehojahan sisäreenillä nimenomaan haetaan.

Meillä on täällä Rollo Rock Citysä käsittääkseni aika etuoikeutettu asema olla jäseninä kiipeilykerhossa, jossa sallitaan drytoolaaminen seuran omassa keivissä. Asiaan vaikuttaa tietenkin se, että drytoolaajat nykyisellään edustavat yli 20% :a keivin vuokran maksajista. Mutta kun asiat hoidetaan asiallisesti, niin kukaan ei loukkaannu. Pääsääntöisesti tämä toimii siten, että boulderoijat eivät luolalle uskalla tulla kun siellä heiluu parhaimmillaan 6 paria hakkuja.



Kuvassa näkyy meneillään olevan sisäkauden uusia keksintöjä. Koska meidän keivissä ei ole katossa levyjä eikä otteita (vielä), niin ripustimme erilaisia kettinkejä ja vanhoja nartsoja niskoihin, joissa pääsee autenttiseen kattokiipeilyfiilikseen. Tosielämästä kettingit eroavat siinä mielessä, että ne pyörivät helposti itsensä ympäri jolloin tilanne ei ihan vastaa todellista (kuten jos hakut on kalliossa tai jäässä). Lisäksi kettingit ovat valitettavan hyviä otteita, eivätkä vaadi kovin erityistä "touchia". Kun ekan kerran pääsee taas kalliolle ja jäälle, on henkinen turpaanotto taattu kun on tottunut huukkailemaan näitä pommeja virityksiä. Toinen kauden uusi inventio on koivulankun käyttö otteina, joka eroaa perinteisestä kakkosnelosesta ja vanerista siinä mielessä, että se ei liiemmin tuota purua joka häiritsee aika ajoin silmiä ja muita keivin käyttäjiä.


Panu huukkaa yllä sievästi vanhaa käsikiipeilyyn tarkoitettua pahkaa, joka on kaikessa hienoudessaan silti hieman jäänyt boulderoijien paitsioon HRT:n saavuttua lappiin. Ainiin, sisätreenauksen #1. sääntö on se, ettei saa käyttää tossuja, vaan pitää käyttää lenkkareita. Miksi? En minä tiedä, mutta koska Ines tekee niin, niin mekin tehdään.